Teema
Abdulkadir Hassan
Omar
– tuikitavallinen bussikuski
 Abdulkadir Hassan
työskentelee Helsingin kaupungin liikennelaitoksella linja-autonkuljettajana. Työkaverit
käyttävät hänestä yksinkertaisesti nimeä "Omari". Hän on somalialainen ja
pakolainen, mutta sitä ei juuri oudoksuta, sillä HKL:n 900 linja-autonkuljettajasta 200
on maahanmuuttajia.
– Hän on tismalleen samanlainen
kuin me kaikki muutkin, hänellä on sama palkka ja samanlaiset työehdot kuin meilläkin,
sanoo varaluottamusmies Jouko Laine. Ja esimerkiksi Pohjois-Suomesta
tulevilla kuljettajilla on samanlaisia ongelmia totuttautua pääkaupungin liikenteeseen.
– Mitä hyötyä meille muille
bussikuskeille olisi Omarin syrjimisestä, Jouko ihmettelee.
– Tulin Suomeen eräänä
kylmänä helmikuun päivänä vuonna 1991 Moskovan kautta. Sota oli syttynyt joulukuussa
ja pakenin viimeisellä Mogadishusta lähteneellä lennolla, hän kertoo itse. Taakseen
hän jätti perheensä ja pienoisbussin, jonka oli juuri hankkinut ja jota oli ajanut.
Abdulkadir sijoitettiin pienessä Lapinjärven kunnassa sijainneeseen pakolaisten
vastaanottokeskukseen. Siellä hän aloitti muiden pakolaisten tavoin kielikurssin ja
selviää nykyisin suomenkielellä ihan hyvin.
– Elämä sujui siellä
hiljakseen. Mitään sellaista rasistista vainoa kuin Joensuun somalialaiset en koskaan
joutunut kokemaan.
Sittemmin hän opiskeli
maatalousoppilaitoksessa Mäntsälässä. Helsinkiin muutettuaan hän sai työpaikan
kaupungin urheiluvirastosta: ensin hän valmensi somalialaisten jalkapallojoukkuetta ja
siirtyi sitten hoitamaan Herttoniemen urheilukenttää.
– Elokuussa 1998 pääsin kuusi
kuukautta kestäneeseen linja-autonkuljettajakoulutukseen ja sen jälkeen olen ajanut
HKL:n busseja linjoilla 71 ja 86 S.
Abdulkarista säteilee sisäinen rauha
ja turvallisuudentunne, hän on ystävällinen ja oppinut suhtautumaan kärsivällisesti
matkustajiin.
Hän on tottunut myös siihen, että on
musta.
Hän nauraa hersyvästi jutulle
vanhasta rouvasta, joka ei halunnut tulla mustan miehen ajaman bussin kyytiin. Hän
selitti naiselle aivan ystävällisesti, että uloskin voi mennä, mutta että
seuraavankin linja-auton kuljettaja on musta.
– Kerran kävi niin, että eräs
nuorimies ei halunnut näyttää kuukausikorttiaan, vaan paiskasi sen vasten naamaani.
Hän teki sen monena päivänä peräkkäin, kunnes huomautin siitä. Samoin tekivät muut
matkustajatkin, jotka asettuivat tukemaan minua.
– Olen oppinut ottamaan kaiken
rauhallisesti, Abdulkadir sanoo ja sompailee bussiaan tottuneesti perjantairuuhkassa. Osa
nuorista on aggressiivisia, mutta minä en suutu enkä välitä.
Hallintopäällikkö Lilja Kinnunen
ja v.t. liikennepäällikkö Mika Seppänen korostavat, että
maahanmuuttajia palkataan ja kohdellaan aivan samalla tavalla kuin suomalaisiakin.
– Heidän asemansa ei ole sen
parempi eikä huonompi kuin muidenkaan, meille he ovat luonnollinen osa liikennelaitosta.
Ainoa ero on, että meidän pitää opettaa heille paremmin suomea ja tutustuttaa heidät
paremmin suomalaisiin olosuhteisiin, Kinnunen sanoo. HKL tekee yhteistyötä
työministeriön kanssa ja hankkii työlupia palkkaamilleen maahanmuuttajille.
– Meillä on töissä useita
somalialaisia ja olemme heihin kovin tyytyväisiä. Heillä ei ole alkoholiongelmia ja he
ovat hyvin motivoituneita, Seppänen tähdentää.
Yksi kaikille muslimeille tärkeä asia
on oikeus rukoushetkiin myös työaikana. HKL suhtautuu asiaan ymmärtäväisesti.
– Ainoa asia mitä me
edellytämme, ettei bussista saa reitillä poistua ulos rukoilemaan, Seppänen sanoo.
– En ikinä anna työni kärsiä
siitä, että pitäisin rukoushetken jollakin tietyllä kellonlyömällä, Abdulkadir
korostaa. Me muslimit olemme tässä asiassa hyvin joustavia. Pidän rukoushetken kaksi
kertaa päivässä silloin, kun olen työstä tauolla — niin kuin muut pitävät
kahvitauon.
Liittoon kuuluminen on hänelle
itsestään selvä asia, sillä uskovana muslimina hän katsoo, ettei voi yksin korottaa
ääntään ja pyytää esimerkiksi palkankorotusta.
– Ammattiosasto olemme me kaikki
yhdessä ja sellaiset asiat hoidamme yhteisesti, hän korostaa.
Abdulkadir sanoo ettei elä Suomessa
kenenkään siivellä, vaan elättää itse viisi lastaan, maksaa vuokransa ja veronsa.
Ja kaikkien muiden somalialaisten
lailla hän tykkää pahaa sellaisista väitteistä, etteivät he muka haluaisi tehdä
töitä.
Christina Nordgren-Siivonen
Palkkatyöläinen
6.3.2001 nro 2/01 |
