– Minusta vaan tuntui, että nyt pitää lähteä pohjoiseen, sanoo Esa Tapani, joka nykyään toimii pääluottamusmiehenä haaparantalaisessa elintarvikealan yrityksessä. Polaricalla hän tekee töitä yhdessä kuuden muun suomalaisen kanssa marjalinjalla. Monien muiden suomalaisten tapaan hänkin jäi Ruotsin puolelle.

– Sinä päivänä kun kaksinkertainen verotus lopetetaan, monen eläkeläisen muuttokuorma lähtee kohti itää. Haaparannalla on noin 10 000 asukasta, joista Suomen kansalaisia noin 2 900 ja 1 700 entisiä sellaisia. Täällä selviää suomella, ruotsilla ja meänkielellä, Esa kertoo.

Kansainvälisesti rajalla

Yksityinen perheyritys Polarica, joka perustettiin nimellä Norrfrys kolmisenkymmentä vuotta sitten, sijaitsee rautatien varrella tyypillisen ruotsalaisen pientaloalueen laidalla, missä muutama räikeän siniseksi maalattu rakennus pistää silmään punavalkoisten talojen keskellä. Haaparanta on Polarican pääpaikka, mutta yrityksellä on myös tuotantoyksikkö Polfrys Koillis-Puolan mansikka-alueella ja toinen yksikkö, entinen Jansa Oy, Suomessa Sotkamossa.

Sinisiksi maalatuissa peltihalleissa tekee töitä viitisenkymmentä työntekijää. Miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon ja järjestäytyminen on liki sataprosenttista. Toimistossa työntekijöitä on kymmenkunta.

– Tuotannossa kaikki puhuvat suomea, noin 90 prosenttia meistä on koko- tai puolisuomalaisia, Esa nauraa ja kertoo että myös monella syyskauden useista kymmenistä kausityöntekijöistä on juuret Suomen puolella.

Polarica toimittaa sekä luonnonmarjoja että viljeltyjä marjoja, marjatiivisteitä, sieniä, riistaa ynnä muuta elintarviketeollisuudelle, sekä tukussa että vähittäin. Suuri osa tuotannosta menee vientiin, esimerkiksi japanilaiset ovat lapsellisen ihastuneita mustikoihin. Riista on suurimmaksi osaksi paikan päältä: tarjolla on peuraa, hirveä ja poroa, mutta myös eksoottisempia lajeja kuten strutsia ja kengurua.

Eksoottisia ovat myös ruokasalin seinälle kollaasiksi kootut esineet. Esillä on kirveenteriä, haarukoita, veitsiä, lompakko josta löytyy muutama kruunu, sekä erilaisia puuesineitä.

– Pieni valikoima siitä, mitä marjanpoimijoilta jää koreihin, Esa kertoo.

Palkka sopimusten mukaan

Palkkaneuvottelut käynnistyvät piakkoin, toukokuussa. Myös Ruotsin puolella elintarvikealan palkat ovat pienet, peruspalkka on 85 kruunua tunnissa. Polaricalla aloitetaan 94 kruunusta. Esa Tapanin mukaan on enemmän sääntö kuin poikkeus, että yritys maksaa enemmän kuin sopimus määrää. Polarica on hyvinä vuosina maksanut työntekijöilleen myös reilun bonuksen.

Veroprosentti on Haaparannassa vähän yli 30, mutta Suomen puolella asuvat maksavat vain 25 prosenttia.

– Alhaisempi veroprosentti merkitsee myös sitä, etten saa tehdä matkavähennyksiä, toteaa kaukaa Keminmaalta töissä käyvä Marja Mylly. Edestakaiselle matkalle tulee päivittäin pituutta 50 kilometriä.

Jo 20 vuotta Polaricalla töissä ollut Marja viihtyy, koska työkaverit ovat mukavia ja johdossakin on kunnon väkeä. Pakkaustyö, johon sisältyy paljon nostamista, rasitti niskaa ja hartioita, ja Marja on joutunut siirtymään marjalinjalle. Siellä hän toivoo voivansa työskennellä siihen asti, kun pääsee 65-vuotiaana eläkkeelle.

– Eläkeikä on aivan liian korkea tällaisessa ruumiillisesti raskaassa työssä. Esa Tapani pistää väliin.

Annikki Lempeän juuret taas ovat Ylitorniolla, mutta hän on asettunut asumaan Haaparantaan. Rajalla ei ole hänelle eikä hänen kahdelle työkaverilleenkaan mitään merkitystä. Kolmikko toivoo kuitenkin, että EuroCity-projekti toisi lisää työpaikkoja.

Ruotsissa äänestetään syksyllä eurosta. Esa Tapanille asia on yhdentekevä, hän voi yhtä hyvin pelata kahdella valuutalla kuten tähänkin saakka. LO:n taistelu puskurirahastojen puolesta ei häntä juuri kiinnosta, sillä rahastoilla menee nykyään yleisesti ottaen huonosti.

Ingegerd Ekstrand