– Vakituisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä sen sijaan stressaa itse työ. He ovat selvästi uupuneempia, sanoo Työterveyslaitoksen psykologian osaston tutkija Liisa Moilanen.

Stressiä silti kumpikin — vähän kuin pitäisi valita rutto tai kolera.

Tilapäisten työntekijöiden tyytymättömyys kantautuu kuitenkin harvoin esimiesten korviin. Jos haluaa tulevaisuudessa vakituisen työnsuhteen, on paras olla nurkumatta ja varuillaan.

Voiko suunnitella tulevaisuutta

Moilanen on tutkinut nykyisin Palvelualojen ammattiliittoon sulautuneen entisen Hotelli- ja ravintolatyöntekijöiden liiton kanssa yhteistyössä erilaisten työsuhdetyyppien vaikutusta elämisen voimavaroihin. Moilanen keräsi muun muassa kyselylomakkeiden ja haastattelujen avulla elämäntilannetta ja odotuksia koskevaa faktatietoa hotelli- ja ravintola-alan työttömiltä, pätkä- ja vakinaisilta työntekijöiltä.

Alkuperäinen tutkimus tehtiin 1998, ja vuoden 2001 seuranta osoitti, etteivät asiat ole juuri muuttuneet. Vuonna 1998 tutkimukseen osallistui 755 henkeä, joista 86 prosenttia naisia. Valtaosa kyselyyn vastanneista työskenteli tarjoilijoina ja kokkeina, osa myös esimiesasemassa. Kyseessä olivat siis nimenomaan alan ammattilaiset, ei koko ala, koska esimerkiksi hampurilaisketjuja ei jäsenrekistereissä eikä työttömyyskassoilla näy.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen nousi esiin elämisen hallinnan vaikeutumisen myötä verrattaessa säännöllistä kokoaikatyötä ja satunnaista pätkätyötä keskenään. Voiko tilapäisessä työsuhteessa oleva työntekijä suunnitella tulevaisuuttaan, helpottaako vai vaikeuttaako työ perheenperustamismahdollisuuksia, asunnon hankkimista, terveydenhuollon järjestämistä, vapaa-aikaa jne. Työsuhdetta kuvaamaan Moilanen käytti neljää luokkaa; satunnainen tai säännöllinen osa-aikatyö, satunnainen tai säännöllinen kokoaikatyö. Satunnainen osa-aikainen ja kokoaikainen työ on pätkätyötä.

Elämisen hallinta vaatii säännöllisyyttä

– Kun mittarina käytetään onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämään, huonoin työsuhdetyyppi oli epäilemättä satunnainen osa-aikatyö. Alalla, jolla sesonkihuiput, häät ja muut perhejuhlat ovat tavallisia, on runsaasti ekstraajia, jotka tulevat töihin lyhyellä varoitusajalla. Oman elämän suunnitteleminen on erittäin vaikeaa etenkin siksi, että myös ansiotaso on alhainen. Säännöllisyys on oman elämän hallinnan ja tulevaisuuden suunnittelun kannalta tärkein tekijä, sanoo Moilanen.

– Mikään ikäryhmä ei erotu selvästi satunnaistyötä tekevien joukosta, mutta trendinä oli, että pätkätöitä tekevät useimmin kaikkein nuorimmat ja vanhimmat. Pätkätyöt voivat olla hyvä ratkaisu lisäansioiden saantiin parikymppisillä opiskelijoilla. Mutta moni turhautuu, jos vakinaisempaa työtä ei löydy ja vaihtaa kenties alaa tai kouluttautuu uudelleen.

Optimismi voi olla kadonnut ikääntyneemmiltä ekstraajilta, joiden mielestä nuoret tarkastelevat tilannettaan ruusunpunaisten silmälasien lävitse. Valtaosa vanhemmista menetti vakinaisen työsuhteensa 90-luvun laskusuhdanteen aikana. Paluu vakinaiseen työhön ei vuosien karttuessa ole helppoa, koska nuoruus on usein olennainen osa alan imagoa.

– Ikä on vakinaistumista estävä tekijä alalla.

Valittaa ei uskalla

Vaikeinta on yksinhuoltajilla. Kun töihin pitää lähteä kuin palokunta paloa sammuttamaan ehkä tunnin varoitusajalla, on pakko olla myös toimiva lastenhoitajaverkosto. Yhteiskunta on rakennettu kokoaikatyötä tekeviä varten.

– Mutta valittaa ei uskalleta, oli tilanne kuinka hankala tahansa. Jos työpaikka on pienellä paikkakunnalla ainoa, ihmiset tekevät mitä tahansa pitääkseen kiinni niistä muutamasta tarjolla olevasta työtunnista. Voi olla myös pakko harkita vaihtoehtoa — valitako turvallinen työttömyyskorvaus vai epävarma työ.

Myös itsetunto voi joutua koetukselle, kun ihmistä heitellään työstä toiseen.

– On raskasta, kun joutuu koko ajan vaihtamaan työpaikkaa, etsimään alituisesti uutta työtä. Se, että enemmistö haluaisi vakinaisen työsuhteen kävi täysin selväksi, hän toteaa. Tämä pätee myös nuoriin työntekijöihin.

Moilanen tähdentää, että monilla pientyönantajilla ei ole varaa palkata kovin montaa vakinaista työntekijää sesonkivaihtelujen takia. Heille kokeneet ekstraajat ovat kullan arvoisia.

– Myös esimiehet haluaisivat mieluummin vakinaisia työntekijöitä. Jos ihmisiä tulee ja menee, he joutuvat itse tekemään pitempää päivää ja lisäksi opastamaan jatkuvasti uusia työntekijöitä. Satunnainen työntekijä ei myöskään ole yhtä lojaali yritystä kohtaan. Miksi kantaa huolta huomisesta, kun itse ei enää ole paikalla?

Kerran ekstraaja, aina ekstraaja?

Miten toimia vakinaisen työsuhteen saadakseen? Siihen tutkimus ei vielä antanut vastausta, mutta osoitti kyllä mitkä seikat haittaavat sitä.

– Jos on ikää ja on työskennellyt pitkään ekstraajana tai tehnyt paljon pätkätöitä kuukauden sisällä, vakinaisen työpaikan saaminen on todella vaikeaa. Mutta sellaisiakin on, jotka onnistuvat sellaisen saamaan. Seurannassa kävi ilmi, että kolmannes oli onnistunut kolmen välivuoden aikana saamaan vakinaisen paikan, hän lohduttaa.

Kuka sitten pääsee vakinaiseen työhön? Esimiehet asettavat etusijalle "mukavat tyypit", alalle sopivat ihmiset, jotka ovat rivakoita ja ahkeria ja tulevat hyvin toimeen esimiestensä kanssa. Moilanen korostaa, että esktraajia on nimenomaan hotelli- ja ravintola-alalla ollut kauan. Ekstraajana työskentely ei ole mikään häpeä. Hän ei myöskään halua maalata liian synkkää kuvaa, vaikka olosuhteet elämisen iloa vaimentavatkin.

– Haastateltavani eivät olleet mitään murjottajia, vaan iloisia, joustavia ja sopeutumiskykyisiä ihmisiä. Ilmiöt ovat myös niin moninaisia, että tällaisesta tutkimuksesta on vaikea poimia esiin täsmällisiä tuloksia. Käsitteissä ilmenee sekaannusta. On ihmisiä, jotka sanovat työskentelevänsä mielellään satunnaisissa työsuhteissa, mutta lisäävät, että muutakaan mahdollisuutta ei ole. Sillä ala on monimutkainen. Ja hyvin altis suhdanteiden vaihteluille.

Ja kuluttava. Jos Liisa Moilanen saisi päättää, hän leikkaisi heti työtunteja aamuyöstä.