– Työpaikka on täällä ihmisen elämän keskeisiä asioita. Kun maahanmuuttaja saa töitä, se auttaa puolin ja toisin meitä sopeutumaan. Sillä niin kauan, kun suomalaiset katsovat, että maahanmuuttajat eivät hyödytä ketään, niin se ruokkii kaunaisuutta, hän pohtii.

Rouva Tellervo Koivisto on yksi Etnon, työministeriön yhteydessä toimivan Etnisten suhteiden neuvottelukunnan kymmenestä hyvän tahdon lähettiläästä. Lähettiläiksi kutsutut ovat omassa elämässään edistäneet tasavertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Rouva Koiviston valinta hyvän tahdon lähettilääksi oli Etnossa itsestään selvää. Hän on puhunut kipeistä asioista ja purkanut tabuja, joista ei aikaisemmin tohdittu keskustella. Hänellä on myös kokemusta ja kykyä puuttua arkielämän syrjintäkysymyksiin.

Elämä julkisuudessa presidentti Mauno Koiviston virkakausien aikana merkitsi jatkuvaa ihmisten ja eri kulttuurien kohtaamista. Toisin, kuin yleisesti luullaan, kulttuurierot eivät enää sillä tasolla olleet kovinkaan suuria.

– Ihmiset olivat hyvin kansainvälisiä, useimmat länsimaisesti koulutettuja. Olivatpa he sitten afrikkalaisia tai aasialaisia, niin useat olivat käyneet jotain eurooppalaista tai amerikkalaista yliopistoa, rouva Koivisto muistuttaa.

Mieleenpainuvimmat kokemukset kulttuurieroista ovat paljon varhaisemmilta vuosilta.

– En ole aikaisemmin kertonutkaan, että kansakoulun ensimmäisellä luokalla Punkalaitumella minut pantiin istumaan mustalaispojan viereen. Koulutytön mielestä siinä ei ollut mitään erikoista. Perhe asui kylällä ja me tunsimme heidät. Pienellä maaseutupaikkakunnallahan kaikki tunsivat toisensa, ainoastaan ventovieraita kohtaan tunnettiin epäluuloa, muistelee rouva Koivisto.

Kansallistunne ensin

Karjalaisten siirtolaisten asuttaminen Punkalaitumelle oli suuri asia pitäjän historiassa.

– Vaikka karjalaisia haluttiinkin auttaa, niin kyllä siinä oli vähän torjuntaakin. Kun puhetta ei aina ymmärtänyt, niin tottakai se oli hankalaa. Vielä me ihmettelimme, että mitä ne nyt aina nauraa. Meillä hämäläis–satakuntalaisilla oli karjalaisiin nähden niin suuri mentaaliero, että ei olisi luullut, että samasta maasta ollaankaan.

– Isä painotti aina yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja myös toimi sen hyväksi. Siitähän sitä tuli minullekin traumoja, kun silloin oppikoulussa painotukset olivat vähän toiset. Ja järjestäytynyt työväki koettiin uhkana.

– Karjalaisten asuttamista pidettiin oikeudenmukaisena. Sitä ei koskaan kyseenalaistettu. Me olimme kaikki sen sodan aiheuttaman pakolaisuuden edessä.

– Sellaista ajattelua kylläkin oli, että joku pääsi vähemmällä maan luovutuksella, tai katsottiin, että tuolla tai tuolla olisi ollut enemmänkin tilaa. Mutta perusperiaate oli itsestään selvä, karjalaisia tuli auttaa, kertoo rouva Koivisto.

Vaikka Suomeen 1990-luvulla tulleet pakolaiset ovat myös sotien uhreja, heihin suhtaudutaan vielä ennakkoluuloisesti. Heidän sotansa ovat olleet niin kaukana.

– Kyllähän kansallistunne tulee aina ensin ja siinä suhteessa nämä pakolaiset ovat erilaisia. Onhan myös sellaisia epäluuloja, että he ovat varakkaita, kun ovat tulleet näin pitkän matkan. Ihmetellään, että miksi he eivät mene takaisin.

Muuttajista oltava hyötyä

Suomessa on yli satatuhatta ulkomaalaistaustaista asukasta, Ruotsissa puoli miljoonaa.

– Ilmeisesti olemme aivan toisessa kehitysvaiheessa kuin naapurimaamme. Onhan sielläkin ollut etnisiä ongelmia, mutta siellä on kuitenkin toisella tavalla totuttu kansainvälisyyteen.

– Ruotsiin tarvittiin aikanaan kymmeniätuhansia suomalaisia töihin, ja sinne muutti myös paljon jugoslaaveja. Koska ihmiset muuttivat työn perässä, heidät hyväksyttiin helpommin. Vaikka Ruotsissakin on ollut ongelmia, siellä työpaikoilla on jo sopeuduttu työkulttuurien eroihin.

Kun suuret ikäluokat alkavat pian jäädä eläkkeelle, Suomeen on odotettavissa työvoiman vajausta vuosikymmenen loppupuolella.

– Se todennäköisesti tulee vähitellen pienentämään tätä suvaitsevaisuusongelmaa, kun maahanmuuttajat saavat töitä. Eihän siihen edes mene kovin kauan aikaa.

– Mutta se on tietysti pitkä aika, jos sitä vain aletaan odottaa, varoittaa rouva Koivisto.

Maahanmuuttajankin voitava elää

– Meillä pidetään itsestään selvänä, että maahanmuuttajien tulee osata suomea, kun olemme kielellisesti niin yhtenäinen ryhmä, kritisoi rouva Koivisto.

– Itse voimme solkata ulkomailla millaista kieltä vain. Mutta silloin, kun ollaan täällä ja työelämässä, niin pitää osata tätä kieltä, kun tänne kerran on tultu!

– On kuitenkin lähdettävä siitä, että maahanmuuttajienkin on pakko elää, joko palkalla tai sitten muuten. Ei töitä voi tarjota millä ehdoilla tahansa, mutta kaikkein huonoin vaihtoehto on eläminen pelkillä tuilla.

– Suomalaiset ottavat tulijan vastaan paljon paremmin ja ymmärtävät häntä, jos muuttaja on mukana ansaitsemassa sitä sosiaaliturvaansa. Ja uskoisin, että he itsekin, jos mielivät tänne jäädä, haluavat työelämään, sanoo rouva Tellervo Koivisto.

Hilkka Jukarainen