AK:n eteläafrikkalainen veljesjärjestö Cosatu painoi pari vuotta sitten edustajakokouksensa t-paitoihin ja julisteisiin tunnuksekseen: "Murskataan köyhyys laadukkailla työpaikoilla". Saman tavoitteen puolesta on kampanjoinut myös YK:n työjärjestö ILO puhumalla säällisistä ja ihmisarvoisista töistä.

Vaikka työpaikkojen laatu vaihteleekin maittain ja riippuu paljon niiden kehitystasosta, huoli hyvästä työstä on yhteinen. Ihmiset tarrautuvat hädissään toimeentulon syrjään kiinni mitä viheliäisimmillä töillä, koska työstä tai ainakin palkanmaksajista on koko maailmassa ankara pula.

ILO laskee, että maailmassa on tällä haavaa ainakin 180 miljoonaa kokonaan työtöntä ja 550 miljoonaa työssä käyvää köyhää, molempia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Puolen maailman väestöstä on tultava toimeen alle kolmella eurolla päivässä.

Työn hyvyyttä voi arvioida useilla kriteereillä. Maailmanlaajuisesti työn tärkein perusta on varmasti siitä saatava toimeentulo. Sen ohella työ ei saisi vahingoittaa tekijäänsä myöskään fyysisesti ja psyykkisesti, työpaikan tulisi olla pysyvä ja työtehtävän mielenkiintoinen, työssä pitäisi olla mahdollisuus kehittyä ja luoda sosiaalisia suhteita, eikä vain paahtaa kahdeksaa tuntia puhumatta ja hirmukiireellä.

Luettelo hyvän työn tunnusmerkeistä ei ole tyhjentävä. Mutta jos yksikin merkki jää toteutumatta, työ kääntyy helposti vastakohdakseen, vastenmieliseksi raadannaksi.

Kurjaa, vähän antavaa työtä maailma on täynnä tappiinsa asti, eikä oma maammekaan tässä suhteessa mikään lintukoto ole. Jo yksin työllä saatava toimeentulo on epävarmaa tai kokonaan saavuttamatonta lähes miljoonalle suomalaiselle työntekijälle, jos kaikki pätkätöiden tekijät, työttömät ja eri keinoin kortistoista siivotut lasketaan yhteen.

Suomalaisen työnteon akuutein ongelma on jo toistakymmentä vuotta ollut työpaikan epävarmuus. Se korventaa tälläkin hetkellä useimmilla teollisuuden aloilla. Pysyvä työ syrjäytti palkan työn tärkeimpänä ominaisuutena jo vuosia sitten. Vasta aivan viime aikoina varsinkin nuoret ovat ryhtyneet kiinnittämään huomiota myös työn sisältöön.

SAK:laisille, maan pienipalkkaisimmalle työntekijäjoukolle, varma työpaikka, josta saatavalla palkalla tulee toimeen, on aina säilynyt tärkeimpänä työn ulottuvuutena. Se hautaa, useimmiten pakon edessä, alleen kaikki muut odotukset työltä. Tämä tulee jopa räikeästi ilmi erilaisissa jäsentutkimuksissa, kun kyvykkäät ja monitaitoiset ihmiset valittavat tekevänsä yksitoikkoista, tarkkaan nuotitettua ja usein vielä koneiden tahdittamaa työtä.

Vaikka hyvällä jos huonollakin työllä on norminsa ja ne on pitkälle säädöksiinkin kirjattu, tekijästä paljon riippuu, miten hän työtehtäviinsä suhtautuu. Ammatinvalinnassa ja työpaikan etsinnässä liikutaan myös mielikuvien markkinoilla. Mitä työtä ja mitä ammattia ihmisen arvostavat, kytkeytyy yhteiskunnan pinnalla tai pohjalla kunakin aikana vaikuttaviin arvoihin.

Juuri nyt tuntuvat olevan huipulla terveydenhoitoon, järjestyksen pitoon ja muuhunkin yhteisen hyvän tuottamiseen liittyvät tehtävät, pohjalla taas laman ja pörssikuplien ryvettämät bisnesjupit.

Kaikissa maissa tehdään kuitenkin runsaasti töitä, jotka näyttävät olevan tuomittuja arvoasteikon pohjamutiin, hanttitöiksi, ja joita erilaiset ajat ja muotivirtaukset eivät pysty kohti pintaa hinaamaan.

Moni näiden töiden tekijöistä on SAK:lainen. Yritämme heistä tässä lehdessä kertoa.