Lipposen ykkösen ensimmäisessä torjuntaohjelmassa tukittiin mm. talousrikollisuuden ja harmaan talouden käyttämiä porsaanreikiä, lisättiin valvontaa ja paljastumisen riskiä, tehostettiin rikoshyödyn perintää, kovennettiin rangaistuksia sekä lisättiin viranomaisten yhteistyötä, tutkimustoimintaa ja kampanjointia.

Toinen torjuntaohjelma valmistui 1998 lopulla ja koski vuosia 1999-2001. Lipposen kakkoshallitus lupasi ohjelman pohjalta kehittää edelleen viranomaisten toimintaedellytyksiä, yhteistyötä ja veromenettelyä. Poliisille tuli lisää resursseja paitsi talousrikostutkintaan myös lisääntyneen huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan. Törkeissä talousrikoksissa todistustaakka siirtyi syytetylle.

Nyt toteutettavana on kolmas torjuntaohjelma, joka päättyy ensi vuoden lopussa. Tällä ohjelmalla isketään erityisesti julkiseen rahoitukseen ja elinkeinoelämään kohdistuviin väärinkäytöksiin.

Jäätteenmäen/Vanhasen hallitus on laajentanut piilotalouden torjuntaa varsinkin laittomiin ulkomaisiin työntekijöihin ja työehtojen poljentaan.

Kuluvan vuoden vaihteessa aloitti toimintansa keskusrikospoliisin harmaiden työmarkkinoiden yhdeksänhenkinen tutkijayksikkö. Sen tarpeellisuutta kuvaa hyvin se, että yksikön kädet täyttyivät työstä jo ennen kuin sen organisaatiokaan oli kunnossa.

Äskeisimmin hallitus käsitteli harmaata taloutta vajaa kuukausi sitten ja sai selvityksen sisäministeriön laatimasta, talousrikollisuuteenkin puuttuvasta sisäisen turvallisuuden ohjelmasta. Helmikuussa ryhdyttiin selvittämään myös talousrötösten tutkintaviipeitä.

Työmarkkina- ja elinkeinoelämän puolella pimeää taloutta on pontevimmin torjuttu rakennuksilla. Rakennusliiton valvonnan ohella alan järjestöt ovat keskenään sopineet useista varjotalouden torjuntakeinoista, viimeksi työmaiden sähköisestä kulkulupajärjestelmästä. Ravintoloitsijoiden liitto on kampanjoinut koko 2000-luvun harmaata toimintaa vastaan, mutta menestynyt pienen jäsenjoukkonsa vuoksi vaatimattomasti.

Eero Kosonen

Komission arviot perustuvat pimeän työn pääalojen oletuksiin ja niiden tuottavuuden keskiarvoihin. Raportissaan komissio painottaa, että suurimman osan pimeästä työstä tekevät virallisesti töissä olevat.

Varjotalouden kansainvälinen guru, itävaltalaisprofessori Friedrich Schneider arvioi EU:n harmaiden työläisten määräksi 1990-luvun lopulla noin 30 miljoonaa ja eurooppalaisissa OECD-maissa vastaavasti 48.

Hän on laskenut karkeasti myös muutamien yksittäisten EU-maiden harmaita duunarijoukkoja ja päätyy esim. Italiassa 6,6–11,4 miljoonan haarukkaan, Saksassa 7–9:ään, Ranskassa maksimissaan 1,4–3,2:een ja Ruotsissakin yli 1 miljoonaan kokoaikaiseen työpaikkaan.

Suomen pimeiden työntekijöiden lukua Schneider ei arvioi (eikä siitä täälläkään yhteismäärää ole näkynyt), mutta koska olemme varjotaloudessa ja muissakin talousluvuissa hyvin lähellä Tanskaa, juuttien luku 420 000 käynee osviitasta.

Schneiderin mukaan runsas pimeä työ selittää monen OECD-maan, esim. Saksan korkeaa työttömyyttä.

Komission raportissa harmaan työn tekoon on keksitty pitkä liuta hyviä syitä.

Työnantajien, työntekijöiden ja ammatinharjoittajien hämärää puuhailua selittää luonnollisesti tärkeimpänä raha, mutta kasvattavat sitä myös mm. uudet yksilökeskeiset palvelut, lisääntynyt pakkoyrittäjyys, kevyesti siirreltävä it-tekniikka, korkeat verot ja sotu-maksut, raskas byrokratia, liian löysä tai tiukka työmarkkinakäytäntö, pirstoutuva yritysrakenne, yrityksen huono kilpailukyky ja kulttuurinen hyväksyntä.

Pimeän työn tekijöitä taas ovat kahta tai useampaa työtä tekevät, työmarkkinoiden ulkopuoliset henkilöt, työttömät ja laiton ulkomainen työvoima.

Skandinaviassa, Englannissa, Ranskassa, Hollannissa ja Belgiassa pimeä työläinen on tavallisesti nuorehko ammattimies, Välimeren maissa nuori, kotona työskentelevä nainen tai laiton maahanmuuttaja ja Saksassa erityisesti laiton maahanmuuttaja.

Eero Kosonen