Ensin Fantasiapelit-liikkeen myymälävastaavan paikka oli toiveammatti itselle, nyt samassa hommassa työskentelee Kimmo Kukkosen elämänkumppani, Niina Ripatti.

Niina ei tiennyt ennen Kimmoon tutustumistaan paljoakaan fantasiapeleistä, mutta nyt hän alkaa olla täysinoppinut.

– Olin ensin sairasloman sijaisena ja kun tarvittiin toista henkilöä, Kimmo pyysi, että ’tuu sie, kun pärjäsit niin hyvin lasten kanssa’ — silloin oli nimittäin Pokemon-villitys kuumimmillaan ja suuri osa asiakkaista oli polvenkorkuisia. Siitä on nyt kaksi vuotta ja sillä tiellä olen edelleen.

Kimmo taas on pelannut pienestä asti, hän teki roolipelejä jo ennen kuin tiesi niitä olevankaan; pelikavereitten kanssa oli mukava kehitellä uusia juttuja ja vasta myöhemmin hänelle selvisi, että samantyyppisiä pelejä on saatavana myös valmiina.

Erilaisia pelejä, keräily- ja pelikortteja sekä sarjakuvia ja kirjoja myyvän Niinan on ollut pikku pakko opetella pelaamaan vähän joka lajia.

– Paha on asiakkaita neuvoa, jos ei tiedä itse mitään, hän toteaa.

Uudet tuotteet hän testaa Kimmon kanssa pelaamalla, ja asiakkaiden pulmiin etsitään vastauksia internetistä, valmistajien kotisivuilta, päivittäin.

Työpaikka luurin päässä

Kimmo olisi perustanut itse fantasiapeliyrityksen palattuaan Etelä-Suomesta takaisin kotiseuduilleen, mutta Pohjois-Karjalan yritystukia myöntävät viranomaiset eivät uskoneet sen menestyvän Joensuussa. Kimmo ei jäänyt sitä itkemään, vaan soitti Helsinkiin Fantasiapelit-liikeketjun omistajalle, ja esitti, että Joensuuhun tarvittaisiin alan puoti.

Kohta Kimmo Kukkonen oli täydessä työn touhussa: hän etsi liiketilat, neuvotteli vuokrat ja aloitti toiminnan. Välillä hän kävi pistämässä nykyään kuudella paikkakunnalla toimivan ketjun kaupan pystyyn myös Jyväskylään. Kimmo on edelleenkin mukana pelienkin pyörteissä, vaikka suurimman osan ajasta vie nykyään oma markkinointialan yritys.

Asiakkaasta kaveriksi

Niina Ripatti on viihtynyt töissä niin hyvin, että opinnot yliopistossa jäivät sikseen.

– Tämä on mukava työpaikka. Vaikka olenkin vain työntekijä, saan tehdä rauhassa ja omalla tavalla, sillä pomo on Helsingissä asti. Ja asiakkaat ovat paitsi nuoria, myös hirveän mukavia, meillä ei ole ollenkaan hankalia asiakkaita, jotka tulisivat valittamaan.

– Vakioasiakkaista on tullut ajan mittaan kavereita, heitä ollut mukana syntymäpäivillä ja bileissä. Roolipelaajia luullaan saatananpalvojiksi ja vaikka miksi, mutta itse asiassa sen kiltimpää porukkaa on vaikea löytää. He eivät riehu kaupungilla juopottelemassa, vaan istuvat kotona pelien ääressä, sanoo Niina, joka on tullut tuntemaan kantaporukan elämäntilanteet hyvinkin tarkkaan.

Vaikka kaupassa pyörii paljon nuoria, pääosa pelifriikeistä on 12–20-vuotiaita, he käyttäytyvät erittäin hyvin, eikä ongelmia ole.

Fantasiapelit ei ole pelkästään kauppa, vaan se on myös ajanvietepaikka. Muutaman kerran viikossa tiloissa kokoontuu erilaisia peliporukoita.

Niina Ripatti ja Kimmo Kukkonen tapaavat kollegoitaan kerran vuodessa firman pikkujouluissa. Samanhenkisen porukan ajanvietteeksi ei tarvitse kehitellä työtä kummempaa.

– Viimeksi seikkailtiin kellarissa, jossa piti selviytyä zombeista ennen kuin päästiin oluthanojen luokse, muistelee Kimmo.

Johanna Westersund