Niin stadin kundi kuin alun perin onkin, Mäntsälän-mittaisesta työmatkasta Karkmanilla on tällä erää jo 16 vuoden kokemus.

– Vaikka aamulla lähdössä pitää olla jo kello 5.40 ja työmatka-ajoa tulee lähes 150 kilometriä päivässä ja 35 000 vuodessa, ei tämä rasituksen puolelle ole mennyt. Tiet ovat aina hyvässä kunnossa, eikä pahimpien ruuhkasumppujenkaan läpi tarvitse tunkea.

– Voi tietysti olla, että tuntemukset nyt muuttuvat, kun ajan väliä yksin. Syksyyn saakka matkaa tehtiin yhdessä niin ikään Mäntsälässä asuvan isän kanssa, mutta hän jäi eläkeläisen kiikkutuoliin, eikä uutta kimppakyytiläistä ole kohdalle sattunut.

Koko 1982 alkaneen työikänsä Karkman on ollut "peltipurkkimiehiä", aikaisemmin G.W. Sohlbergin ja nykyään Crown Pakkaus Oy:n palkollisena.

Helsingistä Mäntsälään hän muutti vanhempiensa kanssa jo 12-vuotiaana 1977, palasi 80-luvulla viideksi vuodeksi pääkaupunkiin, mutta muutti sitten taas takaisin Mäntsälään ja aikoo myös siellä pysyä.

Sälinkäällä Karkmanilla on oma talo, vaimolla työpaikka vanhustentalolla Mäntsälän keskustassa ja kaksi lasta jo aikuisuuden porteilla.

Sukkuloijia jo 700 000

Kalle Karkmania voi pitää hyvin pitkälle sukkuloijien mannekiinina – päivittäisten matkojensa puolesta varmasti sieltä raskaimmasta sarjasta.

Pellervon taloudellisessa tutkimuslaitoksessa juuri valmistuneen, ensi kuussa julkaistavan Satu Nivalaisen tutkimuksen mukaan "karkmaneja" pendelöi töihin Suomessa tätä nykyä jo noin 700 000, mikä tarkoittaa, että joka kolmannen työllisen työpaikka on muualla kuin kotikunnassa.

Yleisimmin pendelöidään eteläisessä Suomessa, harvimmin idässä ja pohjoisessa, Uudellamaalla sukkuloi asuinkuntansa ulkopuolelle 40 ja Kainuussa 15 prosenttia.

Kunnallisalan kehittämissäätiölle tehtyä tutkimusta säätiön Polemiikki-lehdessä (nro 1/06) kommentoiva PTT:n tutkimusjohtaja Raija Volk näkee työmatkapendelöinnin jo erittäin merkittävänä ilmiönä, joka vaikuttaa paitsi työmarkkinoiden toimintaan, myös palveluiden rakenteeseen. Sukkulointi on Volkin mukaan yhdyskunta- ja ympäristöpolitiikkaa paljon laajempi kysymys.

Samaa korostivat viitisen vuotta sitten myös joensuulaistutkijat Arja Jolkkonen ja Pertti Koistinen kyselemällä, miten pitkälle yksilöt ja perheet ovat valmiita venymään työmatkaliikkuvuudessa ja mitä uusia tukitoimia heille tulisi järjestää.

Jolkkosen ja Koistisen mukaan pendelöinnin yhteiskunnallista arviointia hallitsee liikaa talouden ja teknologian korostus eikä sosiaalisille tekijöille juuri arvoa anneta.

Työmatkojen keskimitta 12 km

Viikossa alle 150 kilometrin työmatkoja ajetaan ympäristöministeriön selvitysten perusteella jo liki 200 miljoonaa kilometriä.

Yhdyskuntarakenteen seurannasta saatujen tietojen mukaan työmatkojen keskipituus oli tämän vuosikymmenen vaihteessa noin 12 kilometriä. Pituus kasvaa metrin työpäivässä ja on yli kaksinkertaistunut 15 vuodessa.

Valtaosa kansalaisten työmatkoista on kuitenkin lyhyitä: reilu kolmannes alle viiden kilometrin, 40 prosenttia 5–20 kilometrin ja viidennes yli sen.

Pitkät työmatkat ovat kasvaneet erityisesti Helsinkiä, Tamperetta, Turkua ja Oulua ympäröivillä alueilla.

Pääkaupunkiseudulle sukkuloivien kohtuullisena työmatkana pidetään vielä 50–70 kilometriä, mutta myös Tampereelle ja Turkuun ajetaan töihin tiuhaan yli 50 kilometrin takaakin.

Työmatkaliikkujien määrä lisääntyy ja työmatkat pitenevät yhtaikaa. Tämän ilmiön taustalla vaikuttaa useita tekijöitä. Muutokset elinkeinorakenteessa sekä asunto- ja työmarkkinoilla ovat laajentaneet työssäkäyntialueita. Työvoima siis liikkuu ja työmarkkinat sopeutuvat ainakin alueellisesti, vaikka muuta edelleen väitetään.

Pendelöinti jarruttaa merkittävästi myös maaseudun väestökatoa ja tasaa alueellisia työllisyyseroja.

Pendelöijä on tosi joustaja

Kun Jolkkonen ja Koistinen selvittivät Joensuun, Lahden, Kokkolan, Oulun ja Tampereen seutukuntien työikäisten osallistumista työelämään 1990-luvulla, korostui työvoiman yllättäväkin joustavuus monessa yhteydessä.

Tutkijat totesivat mm. työllisyyden heiketessä ihmiset olivat valmiita pidentämään työmatkojaan pysyäkseen ylimalkaan työn syrjässä kiinni. Samoin alle 7-vuotiaiden lasten vahemmmat ja yksinhuoltajaisät tekivät suurimman osan pitkistä työmatkoista.

Useissa tutkimuksissa tyypilliseksi työmatkasukkuloijaksi on löydetty 30–60-vuotias perheellinen mies, joka käy ansiossa 70-prosenttisesti omalla autolla. Hän omistaa asunnon maaseutukunnassa.

Pitkämatkalainen peruspendelöijä on usein hyvin koulutettu, mutta määrällisesti eniten yli 20 kilometrin yhdensuuntaista työmatkaa heittävät kaivoksissa, rakennuksilla, teollisuudessa, kuljetuksissa ja kaupassa työskentelevät. Joka 10. näiden alojen työntekijän työmatka on suuntaansa yli 50 kilometriä.

Eero Kosonen