– Eipä nämä oikein kotioloja voita. Parakit ovat 1970-luvulta ja lattiat hohkaavat kylmää. Uudet parakit tuolla tien varressa ovat vielä tyhjillään.

Lähimpään kauppaan on matkaa 20 kilometriä. Rauman iltavalot loistavat lähes 25 kilometrin päässä, joten reissumiesten iltahuvit ovat vähissä: sauna ja televisio. Viikonloput ovat sitten juhlaa: sauna, televisio ja selänpesijä.

– Palkan perässähän näitä oloja matkan päästä tultiin kestämään. Se ei ole kuitenkaan vastannut odotuksia. Julkisuudessa paljon esillä ollut ns. Olkiluotolisäkin on kiertänyt meidät kaukaa.

Komennusmiehillä on selkeät sävelet: sopimuksen mukaiset matkakorvaukset, ateriakorvaukset ja päivärahat tulevat automaattisesti. Jotkut työnantajat maksavat jopa matka-ajan palkkaa. Toisin on niillä, jotka hakeutuvat töihin suoraan voimalatyömaan yrityksiin. Näin tekivät Hyvönen ja Riskula.

– Meille työnantaja ilmoitti suoraan, että nämä eivät sitten ole päivärahahommia. Myöskään mitään matkakorvauksia ei makseta. Meillä on kyllä täällä aktiivinen puolestapuhuja, joka yrittää saada edes Olkiluotolisää palkan päälle. Tiukalta kuitenkin näyttää.

– Ainoa myönnytys työnantajalta on tämä kämppä.

Miesten työnantaja on ranskalainen rakennusyritys Bouygues Travaux Publics

kotoisemmalla kielellä "Puikki". Yritys vastaa reaktorirungon ja polttoainevaraston rakentamisesta. Pestiä miehillä on takana puoli vuotta.

– Parhaimmillaan edessä on vielä vähintään kolme vuotta ajoa kodin ja parakin väliä. Siis, jos jaksaa. Iän myötä ajaminen käy yhä raskaammaksi.

Kelit ja pimeys kiusaa

Sitä siis riittää: kilometrejä ja CD-musaa. Markku Hyvönen (54 v.) käy töissä Liedosta. Yhteen suuntaan työmatkaa kertyy 125 kilometriä. Kotimatka alkaa välittömästi töiden jälkeen kello 16.30 perjantaina.

– Se on ruuhkaista aikaa. Syksyllä ja talvella kiusaavat myös kelit ja pimeys. Takaisin ajan aikaisin maanantaiaamuna. Syksyllä tulikin nähtyä hirvi poikineen.

Auto on laatuluokkaa, diesel Volvo 60 S vuosimallia 2005. Kyse ei ole kuitenkaan näyttämisestä, vaan omasta turvallisuudesta.

– Tässä on tuota nokkaa riittävästi, antaa jonkinmoista turvallisuuden tunnetta. Vaihdoin aiemman Peugeotin uuteen Volvoon juuri hirviä ajatellen.

Hyvöselle reissuhommat ovat vanhan kertausta. Edellisestä kerrasta on parikymmentä vuotta.

– Tein pitkään töitä kotipuolessa. Nyt sieltä ei löydy. Poissuljettua ei kuitenkaan ole, että kevään ja kesän tullessa jätän työt täällä. Siis, jos töitä Turun seudulta löytyy. Se olisi vaimonkin toive. Ei ymmärrä oikein, että pitää lähteä viikoksi pois.

– Paljon riippuu myös, miten työolot täällä ylipäätään kehittyvät. Suomalaisen työmiehen ja ranskalaisen työkulttuurin välillä tuntuu olevan aika ajoin sovittamattomia ristiriitoja. Eikä sekään taida paljon auttaa, että niitä sitten yritetään sovitella englanniksi.

Yksin ajaminen raskasta

Kirvesmies Kai Riskulalle (56 v.) reissuhommat ovat enemmän kuin tuttua. Ennen Olkiluotoa toistakymmentä vuotta viikoittainen työmatka johti pääkaupunkiseudulle. Teuvalta työmatkaa kertyi yhteen suuntaan 440 kilometriä.

– Etenkin yksin ajaessa se kävi tosi raskaaksi. Tämä oli yksi syy, että hakeuduin tänne töihin. Työmatka puolittui. Joskus tänne tullessa miettii, että tässä olisi vielä edessä toinen mokoma.

Lyhyemmästä työmatkasta joutuu sitten maksamaan. Palkkataso Helsingissä oli toista luokkaa kuin Olkiluodossa, samoin muut korvaukset.

– Eräskin työnantaja maksoi jopa matka-ajan palkkaa, 12 tuntia kahden viikon tiliin. Näistä täällä ei viitsi edes haaveilla.

Teuvalla pitkiin työmatkoihin on totuttu. Töitä kotipuolesta ei yksinkertaisesti löydy.

– Jossain vaiheessa vaimon kanssa mietimme jopa etelään muuttamista. Nyt iän myötä ajatuksesta on luovuttu, ja kuka sieltä tuon talonkin ostaisi. Koetetaan vielä sinnitellä muutama vuosi, niin eiköhän sitten voisi jo rauhoittua.

Riskula ajaa työmatkansa isolla Mersulla.

– Kyllä tällä ikää miehellä pitää jo auto olla.

Pakettiautoa on tarvittu omien työkalujen kuljettamiseen Helsingin työmatkoilla. Nyt matkaan riittävät vaihtovaatteet.

– Omien työkalujen käyttö työmaalla on ehdottomasti kielletty. Ranskasta tulee sitten kaikenlaisia hakkuja, sahoja ja vasarantapaisia. Sirkkelistä ei tietoakaan. Raudoittajalle lyödään surrauskoukun sijaan hohtimet käteen.

Olkiluodon ydinvoimalatyömaa on pahasti jäljessä aikataulustaan. Edessä on siirtyminen kahteen tuuriin. Työmatkojen ajat tulevat muuttumaan. Joka toinen viikko kotimatka alkaa vasta puoli yhdentoista maissa.

Ja sitten se reissumiesten ikuisuuskysymys. Miten pärjätä tuon verottajan kanssa?

– Vielä verottaja on hyväksynyt matkavähennykset. Pestin pidentyessä ei voi olla varma sen suhtautumisesta. Jonkinlaista varmuutta ja johdonmukaisuutta asiaan toivoisi. Ainakin taannehtivasta verotuksesta pitäisi päästä irti.

Martti Suuriniemi

Savonranta on pieni kunta ja niinpä kunnan tarjoama tukikin kuuluu lilliputtiluokkaan. Kunnanjohtajan mielestä sillä on kuitenkin merkitystä. Tuki viestii siitä, että kuntalaisten toivotaan jatkossakin pysyvän savonrantalaisina vaikka työpaikka olisikin muualla.

Kunnan tarjoama työmatkatuki oli viime vuonna 3 000 euroa ja se jakaantui vajaalle 50 hengelle. Ehtona tuen saamiselle on vakituinen ja säännöllinen työ. Satunnaisille työkeikoille tukea ei heru.

Tukisumma henkeä kohti oli viime vuonna keskimäärin noin 60 euroa. Tukea maksetaan käytännössä henkilöautojen bensakuluihin, sillä joukkoliikennettä Savonrannassa ei juurikaan enää ole.

– Jos työpäivä on kahdeksasta neljään, täältä on käytännössä mahdotonta käydä bussilla töissä, Erämaa sanoo.

Savonranta maksaa työmatkatuen omasta kukkarosta, mutta Erämaan mielestä valtiokin voisi tarjota nykyistä avokätisemmin tukea syrjäseutujen työssäkäyville.

– Jos lasketaan yhteen kaikki syrjäseuduilla asuvat suomalaiset, joukko on pieni. Ei heidän työmatkojensa tukemiseenkaan tarvittaisi kovin suurta summaa.

Haja-asutus haasteena

Valtaosa Suomen kunnista tukee asukkaidensa työmatkoja esimerkiksi erilaisten työmatkalippujen avulla. Kaupungeissa tukea perustellaan sillä, että joukkoliikenteen palvelutaso halutaan pitää korkeana ja tukea edullisemmilla lipunhinnoilla joukkoliikenteen käyttöä. Tukea ei kuitenkaan mielellään makseta suoraan liikennöitsijöille, vaan mieluummin kuntalaisille edullisempina lippuina.

Tuen suuruus vaihtelee huomattavista kunnittain. Keskisuurissa kaupungeissa se on keskimäärin 10–40 prosenttia lipun hinnasta. Kaupunkien joukkoliikenteen tuesta valtion osuus on 48 prosenttia.

Joukkoliikenteen kilpailukyvylle suuri tulevaisuuden haaste on kaupunkien asutuksen hajautuminen yhä laajemmalle alueelle. Suomalaisten kaipuu maaseutumaisiin asuinoloihin synnyttää ruuhkia varsinkin pääkaupunkiseudulle, kun yhä useampi kansalainen pyrkii kymmenien kilometrienkin päästä päivittäin omalla autolla työpaikalleen. Kuntaliitossa on huomattu, että kotitaloudet, joissa päädytään toisen auton hankintaan ovat joukkoliikenteen näkökulmasta menetettyjä.