Nivalassa toteutetussa 700 työntekijän järjestelmällisessä seulonnassa haaviin jäi 180 riskiyksilöä. Heistä 30 oli jo sairastunut diabetekseen, ja 76 henkilölle tehtiin interventio, eli heidät ohjattiin eteenpäin hoitoketjussa työterveyshuollon toimenpiteitä varten.

– Nivala lähti mukaan Dehko 2D –hankkeeseen, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin taudin aiheuttamilta lisäsairauksilta ja suurilta hoitokustannuksilta. Ja jos kaupan päälle kuntalaisten terveydentila paranee, niin ei ole huono juttu sekään, sanoo Mika Kesomaa, kunnan työterveysyksiköiden esimies ja diabeteshoidon vastuulääkäri.

Seulonta tehtiin 2004–05. Järjestelmä on luotu perus- ja yritysterveydenhuollon yhteistyönä. Projekti jatkuu, ja tänä vuonna tutkitaan 400 henkeä eli tehdään riskitestit normaalien terveystarkastusten yhteydessä.

– Veturina toimii työterveyshuolto. Kokemukset ovat hyviä, ja kun seulonta tehdään näin, siitä ei aiheudu lisäkustannuksia, Kesomaa korostaa.

Pohjoispohjanmaalaisen kunnan 11 000 asukkaasta 5 100 on 25–65-vuotiaita. Heistä noin puolet on töissä työpaikoilla, joilla on sopimus kunnallisen työterveyshuollon kanssa.

– Seulontaa ei ole tehty yksityisen puolen työterveyshuollossa, jonka kirjoissa on useita satoja työntekijöitä. Näitä työntekijöitä emme tavoita. Miten tämä ongelma ratkaistaan, emme tällä hetkellä tiedä, Kesomaa sanoo.

200 000 piilodiabeetikkoa

Nivalalaisista diabeetikkoja on noin seitsemän prosenttia, hiukan yli maan keskiarvon. Riskitesti paljasti, että piileviä tapauksia on paljon. Koko maan tulosten pohjalta oireettomia diabeetikoita, henkilöitä, jotka eivät tiedä sairaudestaan, on 200 000. Siis vielä niiden 230 000 henkilön lisäksi, joilla on todettu diabetes, ja joista 30 000 sairastaa ykkös- ja loput 200 000 kakkostyypin eli aikuis- tai vanhuusiän diabetesta.

Suomi on piilevien tapausten määrää vähentääkseen ja tulevaisuuden diabetesvyöryä torjuakseen laatinut kansallisen diabetesohjelman ja käynnistänyt koko maailmassa ainutlaatuisen Dehko D2 –hankkeen, jonka kohteena on nimenomaan kakkostyypin diabetes. Mukana on viisi maan 21 sairaanhoitopiiristä. Hanke toteutetaan 2003–10, mutta selvitykset ovat jo nyt tuottaneet tulosta. Toimijoita ovat perus- ja työterveyshuolto.

– Oireettomia diabeetikkoja ja yksilöitä, joiden sairastumisriski on suuri, on tavallisten, 'terveiden' ihmisten joukossa. He eivät käy terveyskeskuksissa. Työterveyshuolto on avainasemassa. Sillä on nyt erinomainen tilaisuus osoittaa, että sitä tarvitaan ja että sieltä löytyy diabetesta koskevaa osaamista, korostaa kansallisen ohjelman koordinaattori, ylilääkäri Timo Saaristo.

Ehkäistä pitää, mutta kuka maksaa

Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksessa sanotaan, että riskitestaus on nimenomaan työterveyshuollolle soveltuvaa toimintaa, ja alun perin nihkeä suhtautuminen onkin jossain määrin pehmentynyt. Mutta kustannuksia koskeva kysymys on ratkaisematta. Kela tukee hanketta, mutta ei ole etukäteen sitoutunut maksamaan kaikkia testauskustannuksia.

Riskitesti tehdään verkossa pisteyttämällä, eikä maksa sinänsä mitään. Saariston mielestä testi pitäisi sisältyä luonnollisena osana normaaliin terveystarkastukseen siinä missä verenpaineen ja kolesterolin mittauksenkin.

Metaboliseen oireyhtymään kuuluvat muun muassa kohonnut verenpaine, korkeat kolesteroliarvot ja ylipaino.

– Jos tyydytään pelkästään mittaamaan verenpainetta, vilkaistaan vain jäävuoren huippua. On löydettävä se, mikä piilee pinnan alla. Siksi riskitesti on paljon tärkeämpi. Ihmiset saattavat kärsiä sokeriaineenvaihdunnan häiriöistä vuosikausia ennen kuin diabetes todetaan, sanoo Saaristo ja korostaa, että noin 30 prosentilla diabeetikoista on normaali paastoverensokeri. Jos testissä löytyy yksilö, jonka sairastumisriski on suuri, toisin sanonen pisteitä kertyy 15 tai enemmän, on tehtävä sokerirasituskoe, jonka hinta on 25 euroa. Monille työnantajille kynnyskysymys on kuitenkin se, kuka maksaa menetetyn työajan. Koe kestää kaksi tuntia ja matka-ajat päälle.

– Meillä ei ole tarjota hyvää ratkaisua, mutta jos minä olisin työnantaja, haluaisin kyllä tietä, onko minulla töissä oireettomia diabeetikkoja ihan samalla lailla kuin onko työssä verenpainepotilaita, jotka eivät saa hoitoa.

Saaristo sanoo, että luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut voivat tehdä oman osansa kertomalla työnantajalle diabeteksen riskeistä ja ottamalla asian mukaan sopimuksiin.

Vatsanseudun lihavuutta torjumaan

Dehko 2D –hankkeella on kolme strategiaa: etsitään riskiyksilöt taudin toteamiseksi ajoissa – toisin sanoen diabetekseen jo sairastuneiden löytämiseksi – ja ns. väestöstrategia. Sillä jotakin on tapahtunut. 50 vuotta sitten kakkostyypin diabetes oli lähes tuntematon sairaus.

– Perinnöllisyys ei asiaa selitä, sillä puolella muutokset eivät ole näin nopeita. Niukkuuden on korvannut yltäkylläisyys. Syypää on elämäntapamme, ylenpalttinen rasva ja liikunnan väheneminen, Saaristo sanoo.

Erityisen vaarallista on vastanseudulle kertyvä rasva. Ylimääräinen energia kertyy vatsaonteloon ja tekee siellä pahaa jälkeä. Työterveydenhuollossa tähän on monessa paikassa puututtukin painonhallintaryhmillä.

Vyötärönmitta on tärkeä. Se ei saisi naisilla olla yli 82 eikä miehillä yli 94 senttiä. Tampereen Dehko-päivien yli 900 osanottajalle luennoinut lääkäri ja tutkija Bo Isomaa oli kuitenkin sitä mieltä, että meilläkin kannattaisi harkita siirtymistä amerikkalaisiin rajoihin, jotka ovat naisille 90 ja miehille 100 senttiä. Nykyiset rajat ylittävien osuus keski-ikäisistä suomalaisista on nimittäin 70–80 prosenttia, jolloin mitta saattaa menettää merkityksensä.

Yhä useammat lihovat länsimaissa, mutta pahin tilanne on esim. Aasiassa, missä elintavat muuttuvat ennenkuulumattoman nopeasti elintason ripeän nousun myötä. Siksi onkin pakko kysyä, teemmekö me kehitysmaille karhunpalveluksen viemällä yritysten ja työpaikkojen rinnalla sinne omaa elintasoamme? Myös länteen tulevat maahanmuuttajat kärsivät, koska elintavat muuttuvat yhtäkkisesti. Esimerkiksi Englannissa diabetesta esiintyy kaksi kertaa enemmän maahanmuuttajien kuin syntyperäisen väestön keskuudessa.

Terveyssyrjintää myös Suomessa

Yksinomaan Euroopassa diabeetikoita on 50 miljoonaa. Se että Suomi on ensimmäisenä maana käynnistänyt kansallisen diabetesohjelman kakkostyypin diabeteksen ehkäisemiseksi, on herättänyt suurta huomiota. Kyproksella, Sloveniassa ja Portugalissa rakennetaan kansallisia ohjelmia Dehko-mallin pohjalta.

Diabetesliiton varapuheenjohtaja, entinen kansanedustaja ja EU-parlamentaarikko Marjatta Stenius-Kaukonen osallistui tammikuussa Strasbourgissa kokoukseen, jossa oli mukana 400 Euroopan neuvoston yhteistyökumppaniksi hyväksymää parlamenttien ulkopuolista järjestöä. Hän kuuluu kansainvälisen diabetesjärjestön Euroopan aluejärjestön hallitukseen ja on itse sairastanut ykköstyypin diabetesta 27 vuotta.

– Terveys on ihmisoikeuksien ydinaluetta. Euroopan neuvoston parlamentaarikoilla on keskeinen rooli kansallisissa parlamenteissa diabeteksen ehkäisyssä.

Suomen ryhmä on esittänyt, että neuvosto laatisi diabetesraportin ja yhteiseurooppalaisen diabetesohjelman. Päätöksiä tehdään mahdollisesti jo tänä keväänä.

Ongelma on suurin EU:n ulkopuolisissa maissa, entisissä neuvostotasavalloissa, Stenius-Kaukonen korostaa.

– Ykköstyypin diabetesta sairastavia lapsia kuolee, koska ei ole insuliinia. Nykyaikaiseen insuliiniin ja sokerinmittausliuskoihin ei ole rahaa. Diabeetikko ei selviä pelkällä insuliinilla, omahoito on erittäin tärkeä asia, hän sanoo.

Mutta hän varoittaa syyllistämästä kakkostyypin diabeetikkoja. Myös perintötekijöillä on oma osuutensa, ja esimerkiksi epäsäännöllinen työ vähentää liikkumismahdollisuuksia.

Mutta kaikki voivat kyllä tehdä jotakin. Diabetesta voi ehkäistä tai sen puhkeamista lykätä elintapoja ja elämäntyyliä muuttamalla.

– Pienetkin askelet tuottavat tuloksia, sanoo Stenius-Kaukonen. Hänen mielestään Suomessa voitaisiin hyvin lopettaa kiertely ja kaartelu ja heittää karkkiautomaatit ulos kouluista ilman lainsäädäntöäkin niin kuin Ranskassa. Työterveyshuollon on annettava oma panoksensa ja tehtävä yhteistyötä ay-liikkeen kanssa, sanoo entinen työsuojelutarkastaja.

– Valtaosa diabeetikoista on täysillä mukana työelämässä, mutta ei edes Suomessa ole aivan tavatonta, että ihminen menettää työpaikkansa tai jää valitsematta johonkin tehtävään siksi, että sairastaa diabetesta. Pahinta on kuitenkin siellä, missä hoito on kehnoa.

Ingegerd Ekstrand

– Hyvä kunto on yksi etappi työelämään tai koulutukseen johtavalla tiellä. Oman elämän hallinta on tärkeää. Yritämme aktivoida syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä, sanoo tamperelaisen työllistämiskeskuksen Etapin toiminnanjohtaja Jouko Toivonen.

Etapin talvipäiville Metallin Murikka-opistolle on kahtena vuotena peräkkäin kokoontunut noin 400 osanottajaa kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja saamaan terveysvalistusta. Luennoitsijoita on ollut mukana esim. Sydänliitosta ja Diabetesliitosta, mm. Marjatta Stenius-Kaukonen. Myös verenpainetta ja verensokeria on mitattu.

Toiminta on osa Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaa ja ay-liikkeen kanssa yhteistyössä toteutettavaa Treffi-projektia.

Etappi työllistää vuosittain parisataa työtöntä linja-autoaseman vieressä sijaitsevassa rakennuksessa. Siellä on mahdollisuus käyttää esim. kuntosalia, ilmaiseksi ja työaikana.

– Yksi ongelmaryhmä ovat keski-ikäiset miehet. Heitä on vaikea saada innostumaan, mutta jos onnistumme kokoamaan ryhmän samalta verstaalta, homma alkaa yleensä toimia, kertoo koordinaattori Erno Mäntyniemi ja luotsaa läpi verstaiden, joilla korjataan pyöriä, autoja ja huonekaluja. Ylemmässä kerroksessa on kirpputori. Siellä tehdään myös käsitöitä. Ompelukoneet surraavat ja meneillään on tietokonekurssi.

– Selvä juttu, että lähden talvipäiville, sanoo nahkapajalla työskentelevä Jelena Niukkonen, entinen neuvostoarmeijan vänrikki. Suomen-vuosinaan hän ollut töissä mm. leipomossa. Mutta kun yritys menee konkurssiin, seurauksena on usein työttömyys.

Tänä vuonna talvipäivillä on 7. maaliskuuta tarjolla ohjattua liikuntaa, mm. sauvakävelyä, tanssia (riverdance ja latino), nyrkkeilyä ja pilkkimistä. Paikka on Varalan urheiluopisto.

Ingegerd Ekstrand