Viimeaikainen keskustelu työvoiman saatavuusongelmista on koskenut tiettyjä aloja ja ammatteja. Saatavuusvaikeudet ovat olleet myös pitkälti alueellisia. Julkisuudessa on ollut esillä mm. pääkaupunkiseudun pula vähittäiskaupan työntekijöistä sekä Lounais-Suomen telakoiden suurten laivatilausten myötä nopeasti syntynyt pula metallialan osaajista. Kyseessä on suhdanteiden aiheuttama muutos työvoiman kysynnässä.

Rekrytointivaikeuksien taustalla voi olla myös teknologisen kehityksen aiheuttamia muutoksia työvoiman kysynnän rakenteessa. Työvoimakapeikkoja voi aiheutua myös siitä, että tarjolla olevan työvoiman osaaminen ja ammattitaito ei vastaa vapaana olevien työpaikkojen vaatimuksia. Kyse voi olla myös alueellisesta kohtaanto-ongelmasta siten, että alan osaajat ja vapaat työpaikat sijaitsevat eri alueilla.

Keskustelussa voisi olla hyvä yrittää täsmentää sitä, miten vakavasta ongelmasta työvoiman rekrytointivaikeuksissa on kyse kullakin hetkellä, kuinka pysyväksi ongelma arvioidaan ja mitä toimenpiteitä se edellyttää. Räisänen ja Tuomala (2001) tekevät eron rekrytointivaikeuksien ja työvoimapulan välillä. He määrittelevät rekrytointiongelmaksi toteutuneet vaikeudet avoimen työpaikan täyttämisessä, mutta näkevät ongelman olevan yleensä ajankohtainen suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Työvoimapula viittaa tilanteeseen, jossa avointa työpaikkaa täyttävä työnantaja todellakin hakee työvoimaa ja täyttää paikan, kun sopiva ehdokas löytyy. Mikäli tällaisessa tilanteessa työvoimaa ei löydy, on kyseessä työvoimapula. Pääerona Räisäsen ja Tuomalan mukaan on se, että rekrytointiongelmat eivät ole niin vakava ongelma kuin työvoimapula.

Jo pidemmän aikaa suomalaisessa keskustelussa on aiheellisesti kannettu huolta väestörakenteen muuttumisen vuoksi uhkaavasta työvoimapulasta. Työvoiman niukkuutta on arvioitu syntyvän, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja uudet työmarkkinoille tulevat ikäluokat ovat poistuvia pienempiä. Tämä muutos on jo alkanut. On arvioitu, että vuoteen 2010 saakka tarvitaan vuosittain 10 000 henkilöä enemmän työvoimaa kuin työmarkkinoille saapuu. Sen jälkeen tarve nousisi 15 000 henkilöön. Suurin poistuma koskee suorittavaa työtä tekeviä ja on pidetty riskinä, että näille aloille syntyy työvoimakapeikkoja. Toteutuessaan työvoimapula voi muodostua kasvun rajoitteeksi ja merkitä heikkenevää huoltosuhdetta.

Toisaalta Suomessa on varsin suuri käyttämätön työvoimareservi, joka koostuu työvoiman ulkopuolella olevista kuten opiskelijoista ja kotitaloustyötä tekevistä. Toisen suuren ryhmän muodostavat työttömät, joista noin 60 prosenttia on alle 50-vuotiaita. Työvoiman riittävyyden ei olekaan ennakoitu olevan niin paljon määrällinen kuin laadullinen ongelma. Jos työvoimasta tulee niukkuutta, olisi tärkeää saada jo olemassa olevat resurssit mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Tämä vaatii muun muassa sitä, että koulutuspolitiikalla saataisiin työvoiman tarjonta vastaamaan työpaikkojen vaatimuksia sekä sitä, että jo työelämässä olevien työuria saataisiin jatkettua.

(Heikki Räisänen ja Mika Tuomala (2001): Lyhyen aikavälin rekrytointiongelmat - miksi toisia työpaikkoja on vaikeampi täyttää kuin toisia? Työpoliittinen aikakauskirja 1/2001, 15-24.)