Aikakäsitys on muuttuvainen. Jakoa työhön ja vapaa-aikaan siinä mielessä kuin se tänään ymmärretään ei ennen vanhaan tunnettu. Silloin työ- ja vapaa-aika olivat yhtä, mutta toisaalta työn intensiteetti vaihteli kausittain. Kellonajan merkitys oli toisarvoinen, mutta vuodenaikojen vaihtelun suuri.

– Silloin oli ehkä perustellumpaa jakaa koko elämänkaari onnelliseen lapsuuteen, aktiiviseen työikään, ja vanhuuteen jolloin aika pysähtyi, miettii Svenska Litteratursällskapin kansankulttuuriarkiston arkistonhoitaja Anne Bergman, joka on tutkinut ihmisten ajankäyttöä kansatieteen näkökulmasta.

Lomien tulo 1930-luvulla muutti suhtautumista vapaa-aikaan.

– Ihan aluksi ihmisten oli vaikea käsittää lomaa oikeudeksi vapaa-ajan viettoon. Moni suorastaa häpesi olla laiskana.

Kaupunkeihin töihin muuttaneiden mielestä oli luonnollista lähteä esimerkiksi heinänkorjuuseen kotitilalle. Maalla lomailevia kaupunkilaisia pidettiin lasikureina.

Nykyäänkään loma ei ole yksinomaan luonnollinen oikeus. Siihen sisältyy myös vaatimuksia, ihmisen odotetaan tekevän lomallaan monenlaisia asioita.

– Lomamatka on vallan väline. Siitä on tullut statussymboli. Se jolla ei ole lomakokemuksia kerrottavaksi tuntee itsensä typeräksi.

Monelle loma on paljon muutakin kuin vapaa-aikaa. Lomamatkaa suunnitellaan, se tehdään ja siitä kertoillaan jälkikäteen. Sellaisiakin ihmisiä on, joille loma aiheuttaa stressiä, koska ei ole mitään tekemistä; elämä kesämökillä kutsumattomien vieraiden kanssa rasittaa.