Heli Kuismin sipaisee kassakuiteista ja
karkkikääreistä kertyneet roskat pois myymälän lattialta ja kiirehtii takahuoneeseen
setvimään kilisevää palautuspullojen ruuhkaa. Välillä hän kuittaa maitokuorman
vastaanotetuksi. Kun pullot ja tölkit ovat järjestyksessä, kutsuukin työtoveri jo apua
— kassalla on perjantai-illan jono.
– Työntekijöitä on liian vähän. Meitä on vain kaksi tässä iltavuorossa.
Kaupan aukioloaikoja yhä pidennetään. Ovet ovat kohta auki ympäri vuorokauden,
tehtävät ja vastuu laajenevat. Tuore esimerkki on eurojen käyttöönotto, mehän ne
jaoimme. Yksintyöskentely yleistyy. Valitettava seuraus siitä on kaupan työntekijöiden
turvattomuus huumehörhöjen seassa.
– Ymmärrän toki kaupan kilpailun. Kun yksi avaa ovensa, on avattava toisenkin.
Tuntuu vaan siltä, että meitä arvostetaan muita palvelualoja vähemmän. Mikseivät
pankkien ja vakuutusyhtiöiden konttorit palvele myös iltaisin ja sunnuntaisin, pohtii
Heli Kuismin, yksi Oulun Höyhtyän Salen viidestä työntekijästä.
Helin työ on osa-aikaista, tunteja viikossa noin 20. Joka kolmas sunnuntai menee
töissä. Hänen miehensä Ari tekee kolmivuorotyötä vuoromestarina StoraEnson pk
seiskalla. Ari on myös osastonsa luottamusmies. Ay-menoja kertyy. Heillä on kolme lasta;
koululaiset 8-vuotias Ville ja seitsemän vanha Terhi sekä noin kahdeksana päivänä
kuukaudessa päiväkodissa käyvä 5-vuotias Janne.
Kaksipiippuista
– Jos meidän perheen työvuorolistat lipsahtaisivat vahingossa roskiin, seuraisi
siitä kaaos. Joulu ja juhannus ovat varmasti vapaita, muu aika onkin sirpaleista.
Miehellä töitä neljä yötä, kuusi vapaata, neljä aamua, yksi vapaa. Minulla kaksi
vapaata, aamupäivä töitä pari kertaa, sitten vapaata kunnes tulee iltoja ja
täystyöllistetty viikonloppu, Heli luettelee.
– Viikonlopputyö on kaksipiippuinen juttu. Siihen mahtuu sekä hyvää että
huonoa. Hyvää se, että jompikumpi meistä voi olla lasten kanssa kotona. Tämä on
meidän harkittu ratkaisumme ja voimassa korkeintaan niin kauan kun lapset ovat pieniä.
Teen mielelläni pitkän lauantain eli 9,5 tuntia putkeen, koska se kulkemisten ja
palkanlisien vuoksi on edullista. Sunnuntaityökin minulle sopii, sillä se on osunut
kohdalleni vain joka kolmas sunnuntai. Jollei ilta- ja sunnuntailisiä olisi, ei tämä
työ kannattaisi. Hankin kuitenkin meidän perheen ruokarahan, perustelee Heli.
Monta miinusta
Risaisen hankala työaika ei voi olla jättämättä jälkiä perheiden sosiaaliseen
kanssakäymiseen. Yksinhuoltajalle viikonlopputyö olisi miltei mahdottomuus.
– Meidän perhe ei voi tavata ystäviä silloin kun tapana on eli viikonloppuisin.
Nautimme harvoista yhteisistä hetkistä täysillä. Mökki on ollut pakko hankkia
läheltä Oulua, koska emme halua tuhlata matkoihin vähäistä aikaamme.
– Mökkeily, ulkoilu ja lukeminen ovat harrastuksia, jotka ylipäätänsä ovat
Helin mukaan heille mahdollisia. Mieli halajaa moniin tapahtumiin toistaiseksi turhaan.
– Kahta autoa emme voi pitää. Myös lapset kärsivät, koska emme voi kuljettaa
heitä säännöllisiin harrastuksiin. On pakko tyytyä lähellä oleviin
mahdollisuuksiin, oman koulun telinevoimisteluun ja liikuntaleikkikouluun.
– Kuisminin perheeltä ei onnistu auton pakkaaminen sukuloimaan lähtöä varten
perjantai-iltaisin, koska jompikumpi vanhemmista on silloin töissä.
– Suku asuu kaukana, emme voi tukeutua siihen, että mummu tulisi
viikonloppukylään ja hoitaisi lapset. Onneksi on sentään tuttu ja turvallinen Minna.
Hänet me pyydämme lasten luo, kun muut keinot loppuvat. Työpaikallani joustetaan kyllä
hyvin, mutta vuoronvaihto ei aina onnistu. Kerran tai pari vuodessa lähdemme Arin kanssa
kaksin elokuviin ja syömään, otamme harvinaisista herkuista kaiken irti, Heli kertoo.
– Tässä palapelissä tarvitaan vankkumattoman luja perheen keskinäinen
luottamus ja äärettömästi joustavuutta, jotta työ ja kotiasiat sujuvat. Jos asioita
ei ole yhdessä pohdittu ja luottamus ontuu, rakennelma voi romahtaa kokonaan, sanoo Heli
Kuismin painokkaasti.
Maija-Liisa Jalkanen
