vane.jpg (302 bytes)

tee.jpg (2675 bytes)

Topparoikka ei säitä säiky

vi-ne-pi.gif (120 bytes)  Junaradan on oltava moitteettomassa kunnossa, jotta kulku käy turvallisesti. Leo Laakkonen on pitänyt huolta kiskoista raikkaassa ulkoilmassa jo 32 vuotta. Kiskojen on oltava kunnossa kelillä kuin kelillä.

– Asenteesta tämä on kiinni, Leo Laakkonen tietää.

– Nuorena tuntuivat kylmät ja muut, mutta eivät ne enää vaivaa.

Ulkoilmassa olo on radan kunnossapitäjän työssä parasta, tuumailee joensuulainen Leo Laakkonen. Foto: JAAKKO KILPIÄINENKunnossapitotyöntekijän työnantaja on VR-konserniin kuuluva Oy VR-Rata Ab. Työ rytmittyy vahvasti vuodenaikojen mukaan.

– Kesällä tehdään uutta ja korjataan vanhaa. Silloin liikutaan maastossa ympäri Pohjois-Karjalan maakuntaa. Syksyn routa-aikana valmistellaan tulevia töitä, talvi menee lumitöissä. Kun kevät viimeinkin koittaa, pääsee taas liikkeelle.

Leo Laakkoselle mieluisinta työaikaa on kesä, vaikka se tietääkin kiirettä. Lomaakaan ei pidetä kuin korkeintaan kolme viikkoa. Vaihtelevaan suviaikaan verrattuna talven puurtaminen Joensuun ratapihalla tuntuu yksitoikkoiselta.

– Samoja ylikäytävän rakoja ja vaihteita kun puhdistelee, sitä käy parisataa kertaa pyörimässä samoilla paikoilla. Sama kolo on seuraavalla kerralla taas täynnä lunta, eikä työn jälki näy missään.

Vaihteet pidetään myös lumettomina.

– Jäätä ei saa päästä tulemaan. Ennen tehtiin niin tarkkaan, että joka naulan piti näkyä linjavaihteestakin. Nykyään riittää, kun katsotaan, että vaihde toimii ja liikenne kulkee, kertoo Leo Laakkonen, jonka työporukka on pienentynyt hänen uransa aikana alle viidennekseen entisestään.

Selkä märkänä

Hikoilu on raskaan työn haitta, jota oikea pukeutuminen ehkäisee, mutta ei täysin. - Minusta on melkein mukavampi pukea liikaa kuin liian vähän, päällimmäisiä voi sitten pudotella pois, jos tulee liian lämmin. Jokainen pukeutuu yksilöllisesti, yksi tykkää olla lämpimämpänä, toinen taas tulee toimeen vähemmällä.

Nykyiset talon tarjoamat työvaatteet ovat osoittautuneet hiostaviksi.

– Tätä on meillä puitu viime aikoina. Perinteisesti kangas oli puuvillaa, mutta se ei kestänyt kipinöitä. Uusien pukineiden piti olla olevinaan kestävää ja hengittävää kangasta, mutta kun keinomateriaalisen pusakan ylänapin sulkee, on pian hiestä märkä.

Topparoikan työrytmi mukautuu liikenteeseen. Enimmäkseen päiväsaikaan toimittaessa käydään ravakasti hommaan kiinni, kun sopiva työrako ilmaantuu. Nopeasti ja tehokkaasti tehdään valmista, jonka jälkeen taas odotellaan seuraavaa tehoiskua.

– Kun työtä lopettaa, tulee nopeasti vilu. Siinä pitää ruveta pitämään lämpöä yllä, muuten flunssa iskee helposti. Meidän sosiaalitilat ovat maakunnassa vain autossa, eikä vaihtovaatteita ole mukana kuljeteltu.

Tervapöllien hajua

Maastossa työsuhde-etuihin kuuluu luonto.

– Porukassamme on muutamia kovia metsämiehiä, joten metso- ja teerikannat lasketaan Ilomantsin suunnalla käydessä, juttelee Leo Laakkonen. Hirviä näkyy usein, samoin karhun ja sudenkin jälkiä. Tuupovaarassa kulkee pari ahmaa.

Pienemmistä eläimistä hyttyset ja mäkärät eivät isommin kiusaa ulkotöihin tottunutta miestä. Syksyaikaan hirvikärpäsiä saa määrätyillä paikoilla nyppiä jatkuvasti niskastaan.

Työn suurimmat haitat eivät johdu ulkoilmasta, vaan raskaasta työstä itsestään. Ratatyömiehet pitävät itsensä kunnossa, sillä työtä tehdään lievässä kisahengessä, eikä kavereista parane jäädä jälkeen. Silti pitkä alalla olo tuntuu ruumiissa. Kulumia on joka miehellä.

– Pöllinvaihto tehtiin aikanaan käsin urakalla, se oli semmoista sikahommaa, joka miestä söi. Parikymmentä vuotta meistä jokainen sitä teki.

Myrkyllisellä kreosoottiöljyllä kyllästetyistä ratapölleistä Leo Laakkonen luopuisi erittäin mielellään.

– Niiden käyttö on vähentynyt paljon, mutta ratapihoilla muita ei olekaan. Tuntuu ristiriitaiselta, kun tervapöllejä pidetään ympäristölle niin vaarallisena, mutta se, että me niitä käsitellään, on jotenkin luonnollista! Kesällä silmäkulmatkin palavat nahattomiksi kreosoottihöyryissä.

Ehdottomasti ulkoilmaihmiseksi tunnustautuva Leo Laakkonen viihtyy vapaa-ajallakin raittiissa ilmassa. Suviajan harrastus on hevosvalmennus, talvikeleillä mies pelaa kaukalopalloa työkavereitten kanssa puulaakisarjassa.

Vuodenajan vaihtelut ovat radan kunnossapitäjän arjessa parasta.

– Viime aikoina on saanut päivitellä joka aamu, kuinka hieno keli on lähteä töihin. Ja etenkin keväällä tuntuu, että pitäisikö meidän maksaa ylimääräistä veroa, kun me saadaan komeasta kelistä nauttia ulkona!

Johanna Westersund

Palkkatyöläinen 8.11.2005 nro 9/05

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)