Tällaista "kahden hengen pöytää" TUC:ssa paraikaa kasataan.

Pöydän toisella tuolilla istuu jo kymmenkunta vuotta sitten syntynyt kuntatyöntekijöiden 1,3 miljoonan jäsenen Unison. Toiselle tuolille sovittautuvat yksityisalojen kolme suurinta liittoa, kuljetuksen T&G, metallin Amicus ja yleisten töiden GMB.

Jos fuusio onnistuu, yksityispuolelle syntyy 2,5 miljoonan jäsenen jättiläinen. Unisonin kanssa porukassa ne kaappaisivat TUC:n pääluvusta ja äänivallasta melkein kaksi kolmannesta ja sanelisivat halutessaan paitsi keskusjärjestön myös maan työväenpuolueen politiikan.

Vakavissaan Tudor sentään ainakin "vähäisen" huolen tunnustaa, mutta sanoo samaan hengenvetoon TUC:ssa epäiltävän, tokko jättiliitoilla ja liittofuusioilla kuitenkaan maan ay-liikkeen ykkösongelmaa, jatkuvasti putoavaa järjestäytymisastetta, käännetään.

– Se ratkaisee, miten liitot pystyvät pitämään kiinni jäsenistään, ei liittojen määrä, uskoo Tudor.

Osastopäällikön ajatus juoksee pitkälti samoja polkuja kuin tunnetun brittiläisen ay-tutkijan Jeremy Waddingtonin.

Tämä Manchesterin yliopiston professori uskoo, että TUC pitää pintansa suuren liittomääränsä (tällä haavaa 67) vuoksi myös jatkossa toisin kuin vaikkapa seitsenliittoinen Saksan DGB.

Liittoja yhteen urakkatahdilla

TUC:n "vähäinen" fuusiohuoli on ymmärrettävissä myös maan ay-historiaa ja liittojen yhdistymistä vasten. Sotien jälkeen Britanniassa oli melkein 700 ammattiliittoa, joista puolessa vuosisadassa hävisi 500 lähinnä yhdistymisten kautta. Vilkkaimpina 1960-luvun lopun aikoina rakenteet uusiutuivat parinkymmenen fuusion vauhdilla vuosittain.

TUC:ssa alamäki jäi sotavuosien jälkeen vain aavistuksen loivemmaksi: lähes 200 jäsenliitosta on jäljellä vielä reilu kolmannes.

Suurempien liittoblokkien syntyä TUC on vuosien mittaan ollut edistämässä vaihtelevalla hartaudella. Yhdistymisten synergiaedut toki myönnetään, mutta fuusioiden pääperustelun, neuvottelu- ja painostusvoiman kasvun kohdalla usko horjahtelee.

Suurliittojen autuus kyseenalaistuu Englannissa varsinkin hajautetun sopimusjärjestelmän vuoksi ja tarjoaa työnantajille keinon päästää puhkua pois pääluvullaan keekoilevilta ay-liitoilta.

Sitä mukaa kun työläiset kokoavat hajanaisia joukkojaan yhteisen liittolipun alle, työnantajat pyrkivät hajauttamaan neuvotteluja paikallisiksi ja sopimuksia talo- ja henkilökohtaisiksi.

Työmarkkinoita talouslehti Financial Timesin piikkiin kolmisenkymmentä vuotta seurannut toimittaja Robert Taylor sanoo, että brittityöläisistä enää vain joka neljännen turvana on kollektiivinen työehtosopimus. Laajoja sopimuksia ei saada aikaan enää juuri muualla kuin julkisaloilla, joiden järjestäytymisaste, 55–60 prosenttia, on nelinkertainen yksityispuoleen nähden.

"Maan ongelmien ratkaisijaksi"

Kun rautarouva Thatcher pääsi konservatiivien keulassa vallan kahvaan 1979, TUC:n jäsenmäärä hipoi kaikkien aikojen huippua, 13:a miljoonaa. Nyt tästä joukosta on puolet jäljellä, mutta kato sentään pysähtynyt.

Vuosikymmenen verran järjestö on torjunut jäsenpakoa "uuden unionismin" kampanjalla ja julistanut, että "jos emme kykene hankkimaan lisää jäseniä, muumioidumme".

Kampanjan kärki on kohdistettu varsinkin pienten työpaikkojen osa- ja määräaikaisiin. Järjestäjiä on koulutettu lisää, jotta jäseneksi liittymisen päällimmäisestä esteestä, jäsenyyden tarjonnan puutteesta, päästäisiin.

Melkein ensi töikseen rautarouva eristi ay-liikkeen marginaaleihin ja julisti sen "yhdeksi osaksi Britannian ongelmakenttää". Tätä korpea TUC saikin sitten vaeltaa aina 1997:ään eli työväenpuolueen vaalivoittoon saakka.

Viime vuodet TUC liittoineen on luonut nahkaansa ja hakeutunut hallitusvallan kylkeen ja kumppaniksi, "yhdeksi osaksi maan ongelmien ratkaisua".

"Demari Brown, porvari Blair"

Työväenpuolueeseen päin liike on nyt mitä parhainta pataa ja sai sen kanssa kesällä 2004 aikaan ns. Warwickin julistuksen, jossa sosiaaliturvaa ja työläisten oikeuksia luvataan edistää monin harppauksin.

Ay-liikkeen suhteet Blairin hallitukseen ovat paljon jännittyneemmät, ja liike pitää joka kantiltaan omimpana poikanaan rahaministeri Gordon Brownia.

TUC:n Owen Tudorin luokittelussa Brown pääsee sentään oikeistososialidemokraatin kirjoihin, mutta Blairin hän teilaa suoraan mannereurooppalaiseksi kristillisdemokraatiksi (eli porvariksi).

TUC:n ja hallituksen napit kilisevät vastakkain mm. suhteessa yksityistämiseen, työaikoihin ja Irakin sotaan.

Näitäkin kuumempi kiista, julkisalojen eläkeiän nosto 60:stä 65 vuoteen, saatiin setään sovittua lokakuun puolivälissä. Siinä kamppailussa TUC ja Unison väänsivät hallituksen selälleen ja säilyttivät alemman eläkeiän.

Mutta massiivisimmalla lakolla vuosikymmeniin ay-liikkeen piti uhata.

Eero Kosonen
Lontoo