Tarve ajatella globaalisti ja toimia paikallisesti on yksi niistä paradokseista, joiden kanssa ay-liikkeen on elettävä. Kansanliike tarvitsee sekä idealisteja että pragmaatikkoja.

Hyvinvointijärjestelmällä on julkisen sektorin työntekijöille kaksinkertainen merkitys. He käyttävät sen palveluja kuten kaikki muutkin, mutta lisäksi heidän elantonsa riippuu siitä, pystytäänkö järjestelmä säilyttämään.

Kunta-alan työntekijäliiton KTV:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori, joka johtaa puhetta myös SAK:n valtuustossa, on tietoinen hyvinvointijärjestelmään kohdistuvista paineista ja jäsenistön odotuksista.

– Hyvinvointikysymykset ovat edunvalvonnassamme työjärjestyksen kärkipäässä. Emme voi koskaan tyytyä hoitamaan yksinomaan palkka-asioita, hän korostaa.

KTV:n jäsenet törmäävät arkityössään usein hyvinvointijärjestelmässä tapahtuviin muutoksiin. SAK:n valtuuston jäsen ja KTV:n edustajiston varajäsenellä, mielenterveyshoitaja Timo Liljendalilla on konkreettisia kokemuksia. Hän on ollut mukana, kun Nikkilän sairaala ajettiin alas, ja on nyt sijoitettuna Malmin sairaalan psykiatriselle osastolle Helsinkiin.

– Kyllä meitä, niin hoitajia kuin potilaitakin, on viskottu edestakaisin kaupungin laitosten väliä, hän toteaa lakonisesti.

Samalla hän korostaa, että mielenterveyshoito on kuitenkin parantunutkin monin tavoin. Potilaat otetaan paremmin huomioon, hoitomenetelmät ja lääkkeet ovat parantuneet. Mutta hallinnollisesti tilanne on lähinnä kaoottinen.

– Tuntuu siltä, ettei tilanne enää ole kenenkään hallussa, työtä organisoidaan uusiksi koko ajan ja rahoja pumpataan yksityiselle sektorille. Sehän on hallitseva ideologia – mutta kuka pitää huolen eettisesti kestävien periaatteiden noudattamisesta?

Aika jämäköityä

Timo sanoo, ettei kuulu niihin jotka ovat ensimmäisinä kapuamassa barrikadeille, mutta nyt hän peräänkuuluttaa kovempia otteita myös ay-liikkeeltä – erityisesti paikallisesti.

– Olemme tottuneet pitämään yllä hyviä neuvottelusuhteita työnantajaan, mutta joskus pitää myös olla jämäkkä.

– Nyt ollaan siinä pisteessä, että toimenpiteitä vaaditaan kun asia koskee itseä, mutta muiden puolesta ei helposti panna itseä likoon.

Tuire sanoo, että kansanliikeidealla on edelleen syvät juuret ay-liikkeessä. Sen huomaa, kun tapaa esimerkiksi niitä uskollisia, joiden on tosi vaikea jättää luottamustehtäviään. Ay-liike on ollut keskeinen osa heidän elämäänsä.

– Mutta meidän on hyväksyttävä se, että mukana voi olla muutenkin. Joillekin on tärkeää, että ay-liike tarjoaa kanavan kansainvälisille areenoille; solidaarisuustoiminta ja kestävä kehitys ovat tärkeitä asioita monille nykynuorille, ja niitä meidän on puolustettava. Mutta tosiasia on, että useimmat liittyvät, koska haluavat turvallisuutta ja asiantuntevaa edunvalvontaa. Sitä ei kannata väheksyä.

– Meidän pitää vain ymmärtää, että voi tulla tilanteita, joissa kaikkien panosta tarvitaan. Se viesti meidän on saatava perille jäsenillemme. Painostustoimet voivat osoittautua välttämättömiksi.

Toinen viesti, jonka KTV:n puheenjohtaja haluaa välittää jäsenille on se, että osaamistaan kannattaa kehittää, niin henkilökohtaista kuin kunnallisen organisaationkin osaamista. Ongelmia on. Kuntien työntekijät joutuvat aivan liian usein kokemaan, ettei heidän osaamisensa paljon paina, kun tehdään päätöksiä töiden ulkoistamisesta. Päätökset tehdään poliittisin perustein. Toinen ongelma on, että johtaminen on kuntaorganisaatiossa usein heikkoa.

– Mutta silti on niin, että jotta kuntatyötä voidaan ollenkaan puolustaa, on pystyttävä osoittamaan, että osaaminen on täysipainoista. Ilman sitä käy kehnosti.

Lahtisen oireyhtymä

– En osaa ajatella niin globaalisesti, sanoo Timo Liljendal ja tarkoittaa, että ay-liikkeen asialistalla olevat asiat tuntuvat usein vierailta ja etäisiltä. Etäisyys kentän ja johdon välillä on kasvanut. Ammattiosastoista tulee isompia ja liitoista tulee isompia. Timo tuli aikanaan ay-liikkeeseen sittemmin KTV:n sulautuneen Mielenterveyshoitajien liiton kautta.

– Selvä se, että voimaa pitää olla, mutta samalla tunne mahdollisuudesta vaikuttaa on heikentynyt.

Asiat ovat muuttuneet vaikeammiksi tajuta.

– Joskus tuntuu samalta kuin Tuntemattoman Lahtisesta. Kun hän valitti, että oli nälkä, päällystö osoitti annostaulukoilla, ettei ollut. Sama asia, kun minä väitän, että palkkani on pienentynyt. Tulotilastot osoittavat, että asia on päinvastoin.

– Tulopolitiikka on varmaankin hyvä asian maan kannalta, ja julkisella sektorilla on varmasti hyödytty keskitetyistä ratkaisuista. Mutta tulopolitiikka ei lisää jäsenten aktiivisuutta. Kaikki tulee valmiissa paketissa.

– Olen joskus miettinyt pitäisikö meidän ottaa vastaan työnantajien haaste paikallisista sopimuksista, koska se nostaisi aktiivisuustasoa. Ihanne olisi, että saataisiin aikaan tasapaino tulopolitiikan ja paikallisen toiminnan välille, niin että molemmat mahtuisivat samaan kehykseen.

Mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen on kehitelty kuntasektorilla jo melko pitkälle. Koko palkkasummasta noin 30 prosenttia jaetaan nyt paikallisesti. Tuire-Santamäki-Vuori sanoo, että seuraavana askeleena osia työnantajan päätäntäoikeudesta pitäisi sisällyttää paikalliseen sopimusmenettelyyn.

– Viisaat työnantajat tekevät jo nyt niin, että ottavat henkilöstön mukaan päätäntäprosessiin myös sellaisilla asioissa, joista työnantaja voi päättää yksinään.

Strateginen valinta

Entä sitten julkiselle sektorille kaavailtu uusi suurliitto? Onko olemassa riski, että etäisyys jäseniin kasvaa vielä suuremmaksi?

Ammatti-identiteetin vahvistaminen on nyt tärkeä kysymys, Tuire toteaa. Ja fuusio lisää ammattiryhmien määrää tuntuvasti.

– Julkisen alan SAK:laisten liittojen yhdistäminen on strateginen valinta, joka perustuu edunvalvonnan parhaaseen mahdolliseen hoitamiseen. Tosiasia on, että valtiollisten ja kunnallisten tehtävien hoito on sulautumassa yhteen. Tosiasia on sekin, että yksityinen palvelutuotanto, jossa liitot ovat kilpailevia sopimuskumppaneita, lisääntyy koko ajan. Ja kolmanneksi verovaroilla rahoitetun yhteiskuntasektorin kehittäminen on jatkuvasti yhä tärkeämpää.

– Yhteiselle liitolle on haasteita enemmän kuin tarpeeksi, hän tiivistää.

Timo Liljendal on samoilla linjoilla. Julkisen sektorin yhteiset ongelmat on nostettava esiin.

Hän toteaa myös, että fuusio saattaa myös aktivoida keskustelun suhteista keskusjärjestöön.

– Jotkut, esimerkiksi osa luottamusmiehistä, ovat sitä mieltä, ettei suurliitto välttämättä tarvitse keskusjärjestöä.

– Itse en kuitenkaan ole sillä kannalla, hän selventää. On aina hyvä asia, että voi vaihtaa kokemuksia muiden alojen ihmisten kanssa. Sen olen kokenut konkreettisesti SAK:n valtuustossa.

Ja se jos mikä on osa kansanliikeperinnettä.

Hans Jern

  Vapaa-aika on suomalaisille yhä tärkeämpää ja vapaa-ajan vietossa erityisesti kodin ja perheen merkitys on kasvanut voimakkaasti. Kotona vietetystä ajasta huomattavan osan haukkaa television katselu. Myös vapaa-ajan harrastukset koetaan aiempaa tärkeämmiksi. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen tutkimuksesta, jossa on tarkasteltu suomalaisten vapaa-ajan vietossa tapahtuneita muutoksia vuosina 1981–2002 (Mirja Liikkanen, Riitta Hanifi ja Ulla Hannula (toim): Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä. Vapaa-ajan muutokset 1981–2002).

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vapaa-ajan arvostus on noussut erityisesti "parhaassa työiässä olevien" 1950 ja 1960-luvuilla syntyneiden keskuudessa. Samalla työn merkitys oman identiteetin määrittäjänä on laskenut kymmenessä vuodessa yhdeksällä prosentilla. Silti noin kaksi kolmasosaa suomalaisista pitää työtä edelleen erittäin tai melko tärkeänä osana omaa elämää.

Kotona perheen kanssa vietetyn ajan arvostus on kymmenessä vuodessa noussut 26 prosentilla. Perheen kanssa vietetyn ajan kokee nyt hyvin tai melko tärkeäksi yli 90 prosenttia suomalaisista.

SAK:laisten ammattiliittojen jäsenet ovat tutkimusten valossa hyvin tyypillisiä suomalaisia. SAK:ssa vuonna 2000 tehdyn jäsentutkimuksen mukaan myös SAK:laisille kotielämä on hyvin tärkeä asia elämässä. Näin toteaa 72 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Kakkossijalle nousevat vapaa-ajan harrastukset ja kolmantena tulee työ, jonka viisi vuotta sitten asetti elämässään hyvin tärkeäksi asiaksi noin puolet SAK:laisista.

Yhdistystoiminta muutoksessa

Suomea on perinteisesti pidetty yhdistysten luvattuna maana. Tämä pätee edelleen, sillä Tilastokeskuksen vapaa-ajan viettoa selvittävän tutkimuksen mukaan hieman yli puolet suomalaisista ilmoittaa viimeisen vuoden aikana osallistuneensa jonkin yhdistyksen tai seuran toimintaan. Määrä on lähes sama kuin kymmenen vuotta sitten.

Suosituin yhdistystoiminnan muoto ovat urheiluseurat tai liikuntakerhot, joiden toimintaan osallistuu lähes neljännes suomalaisista. Tämä käy yksiin sen kanssa, että liikunta on suosituimpia suomalaisten vapaa-ajan harrastuksia.

Tutkijoiden mielestä yhdistystoiminta on muuttumassa ja tästä näkyy jo viitteitä. Perinteinen yhdistystoiminta, joka edellyttää pitkäjänteistä osallistumista, näyttäytyy yhä useammille suomalaisille vähemmän houkuttelevana "ikuisuusprojektina". Puoluepolitiikkaan ja etujärjestöjen toimintaan liittyvä yhdistystoiminta, jossa tavoitteena on yhteiskunnallinen vaikuttaminen erityisesti päätöksentekijöihin on vähentynyt selvästi 20 vuodessa.

Sen sijaan suosiotaan ovat kasvattaneet kulttuuriin ja vapaa-aikaan sekä kotiseutuun liittyvät yhdistykset – niiden määrä on noussut 20 vuodessa voimakkaasti. Tutkija Riitta Hanifi Tilastokeskuksesta ennustaakin, että kulttuuriin ja erilaisiin elämäntapoihin liittyvä yhdistystoiminta valtaa tulevaisuudessa alaa. Toiminnan muodoksi perinteisen kokoustamisen rinnalle ovat nousemassa lyhytkestoiset yhden asian ympärille rakentuvat projektit ja kokonaan tai osittain tietoverkoissa toimivat yhdistykset.

Ay-toiminnan suosio laskenut

Ay-toiminta ei nykysuomalaisia houkuttele. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan ay-toiminnan suosio on kahdessakymmenessä vuodessa suorastaan romahtanut. Vuonna 2002 ay-toimintaan ilmoitti osallistuneensa kahdeksan prosenttia suomalaisista. Vuonna 1991 osallistumisprosentti oli 12 ja vuonna 1981 vielä viidennes ilmoitti osallistuneensa ay-toimintaan.

SAK:n vuoden 2000 jäsenkyselyn mukaan reilulla neljänneksellä SAK:laisista on kokemusta ay-luottamustehtävistä viimeisen viiden vuoden ajalta ja sama määrä ilmoitti osallistuneensa kuluneen vuoden aikana ammattiosaston kokouksiin tai ammattiosaston järjestämiin virkistystilaisuuksiin. Osallistumisaktiivisuudessa ei vuodesta 1995 vuoteen 2000 ollut tapahtunut merkittävää muutosta.

Osallistumaan SAK:laisia motivoi erityisesti tiedon saanti työntekijöiden oikeuksista. Muina tärkeinä syinä ilmoitettiin yhteistoiminnalla aikaansaadut tulokset ja halu vaikuttaa yhteisiin etuihin. Näiden kahden syyn painoarvo on kuitenkin laskenut 1990-luvulla, jolloin tiedonhalu kiilasi kärkeen.

Ay-toimintaan osallistumista rajoittavista syistä yleisimmin mainittiin työajat, ja se, että töiden jälkeen ei jaksa osallistua.