Järjestön hallitus keskusteli lähivuosien näkymistä helmikuun alun iltakoulussaan. Lähinnä tunnusteltavina olivat ne pilarit, joiden varaan vastaisen toiminnan tulisi keskeisesti nojautua.

Keskustelu oli hyvä. Punaisimpana yhteisenä lankana siinä tuli esiin liittojohtajien huoli SAK:laisen liikkeen järjestöllisestä tilasta. KTV:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori kiteytti huolen epäilyyn, mahtaako edunvalvonta enää jatkossa riittää sitomaan jäseniä ay-liikkeeseen vai tarvitaanko sen lisäksi vielä muutakin työihmisiä yhteen kokoavaa toimintaa.

Päällimmäiseksi johtopäätökseksi keskustelusta jäi se, että SAK:n on panostettava seuraavalla edustajakokouskaudella järjestölliseen kuntoonsa nykyistä enemmän, jopa kovien edunvalvonta-asioiden kustannuksella.

Eräs ilmeinen ja megaluokan järjestökysymys tulee olemaan se, miten SAK ja muut palkansaajajärjestöt nokittavat työnantajien ja elinkeinoelämän uutta nyrkkiä EK:ta ja sen propagandamyllyä Evaa.

Järjestöllisen kunnon kohotukseen on SAK:ssa kiinnitetty huomiota jo kuluvalla ohjelmakaudella. Neljä vuotta sitten pidetyssä 16. edustajakokouksessa hyväksytty Liikkeessä tulevaisuuteen -ohjelma tuuletti raikkaasti järjestön sisäasioita. Paperin keskeinen teesi, paluu todelliseksi kansanliikkeeksi lähelle jäsenten arkipäivää, ei vain ole näkyvällä tavalla toteutunut.

SAK:n hallituksen huoli liikkeen tulevasta vetovoimasta on täsmälleen oikea järjestösosiologien tuoreimpien tutkimusten valossa. Kun tähän lehteen (s. 22–23) haastateltu järjestötutkija Juha Heikkala sanoo, ettei mikään tämän ajan yhteiskunnallisessa kehityksessä viittaa siihen, että suurten massojen jäsenuskollisuuteen pohjaavan toiminnan tulevaisuus olisi taattu, kellojen pitäisi ay-liikkeessä kilkattaa kiivaasti.

Vähemmän palkollisten järjestöjä ja enemmän muita kansanliikkeitä tutkineen Heikkalan puheenvuoro on tärkeä. Sen voi helposti nähdä myös osuvana ohjurina SAK:laisen ay-liikkeen järjestöllisen tulevaisuuden hahmottelussa.

Vaikka merkkejä lujasta jäsenuskollisuudesta olisikin yhteiskunnassa tällä haavaa heikosti, kansalaistoiminta ei Heikkalan mukaan ole suinkaan kuollut. Ihmisten ja jäsenten on vain saatava sananmukaisesti toimia ja osallistua, ei rivejä hallinnoinnilla ja sopeuttamalla koossa pidetä.

Kannattaa uskoa Heikkalaa myös siinä, ettei ay-liike ole liiketoimintaa, ostoetuja tai laajakaistoja, vaan sen on annettava henkistä tyydytystä syvälle tunnetasoa myöten. Ihmiset kaipaavat edelleen arvolähteitä ja identiteetin rakennuspuita.

2000-luvun yhteiskunnallinen toiminta ja kansalaisaktiivisuus on tutkijoiden mukaan jo pitkälle projektinomaista surffailua, pätkittynyttä, kuten työkin suurelta osalta. Tämä taas haastaa ay-liikkeen nykyiset toimintatavat ja "ikuisen" sitoutumisen järjestöstrategian.