Pätkätyö näyttäisi siis tuottava pätkäsitoutumista ja muuttavan elämänasennetta kaiken kaikkiaan projektiluonteiseksi.

Ay-liike on toistaiseksi pystynyt melko hyvin säilyttämään jäsenkuntansa ja perustanut strategiansa pitkäkestoisen sitoutumisen varaan.

Muissa kansalaisjärjestöissä sopeutumisessa toimintakulttuurin muutospaineisiin ollaan jo pidemmällä.

Sosiologit ovat erityisesti kymmenen viime vuotta puhuneet yhteisöllisyyden rapautumisesta, ilmiöstä, jossa suku- ja perhesiteiden löystyminen, työpaineet eli ajan puute sekä kilpailu lyhytkestoisista työsuhteista ovat yhdessä johtamassa siihen, että ihmisten on elämässä yhä vaikeampi luottaa muihin kuin omaan itseensä ja nähdä poliittisessa yhteistoiminnassa mitään mieltä.

Järjestöt eivät toimi umpiossa vaan niiden asemaan vaikuttavat paitsi potentiaalisten jäsenien elämänasenne myös toimintaympäristössä tapahtuvat muut muutokset. Valtiovallan julkinen ohjaus on vähentynyt ja pakottaa omalta osaltaan kansalaisjärjestöjä omaksumaan markkinaehtoisempia toimintamalleja. Voiko ay-liike ottaa oppia erilaisista ratkaisuista, joita kansalaisjärjestökentällä on näissä paineissa tehty.

Kansalaistoiminta ei ole kuollut

Järjestötutkija ja kouluttaja, yhteiskuntat. tohtori Juha Heikkalalta ilmestyi muutama vuosi sitten kirja järjestöjen strategisesta johtamisesta. Kirja pyrkii soveltamaan liike-elämän puolelta tuttuja oppeja järjestöjen muutosjohtamisen tarpeisiin.

Järjestötoiminta eroaa olennaisesti liiketoiminnasta siinä, että sen on annettava henkistä tyydytystä. Ihmisten mukana olon motivoinnissa on käytettävä muita keinoja kuin raha tai materiaaliset etuudet.

– Järjestötoiminnan perusta on aito halukkuus olla mukana. En usko alkuunkaan puheisiin kansalaistoiminnan kuolemasta. Sitä tulee aina olemaan, jopa kriisiyhteiskunnissa. Nykyisin ihmiset, varsinkin nuoret haluavat nimenomaan toimintaa, eivät hallintoa, sanoo Heikkala.

– Olen aina sanonut, että katsokaa nuoria ja sitä miten he organisoituvat. Se on verkottuvaa, tilannekohtaista ja siinä korostuvat paikalliset arvot. Aikaisemmin oli isoja yhteiskunnallisia missioita ja laajoja organisaatioita, nyt etsitään paikallisia, pieniä ratkaisuja arkeen.

Toiminta-ajatusten koko kirjo

Heikkala ei tahdo lähteä kovin yksityiskohtaisesti analysoimaan eri järjestöjen tekemiä valintoja paljastamatta luottamuksellisia tietoja.

Kansalaisjärjestöt ovat tärkeä ay-liikkeen sidosryhmä ja muiden järjestöjen tekemiset vaikuttavat siihen, mitä ay-liikkeeltä odotetaan. Osa liikuntajärjestöistä on lähtenyt mukaan markkinaehtoisten palvelujen tuotantoon.

Jotkut ovat kokeilujen jälkeen todenneet yritystoiminnan ja aatteellisen järjestötoiminnan yhteensovittamisen vaikeaksi ja palanneet takaisin juurilleen.

Sosiaali- ja terveyspuolen järjestöillä on sekä markkinaehtoista että vapaaehtoistyöhön perustuvaa palvelutuotantoa. Tällä hetkellä järjestöissä pohditaan erityisryhmille suunnattujen sosiaalipalvelujen ottamista julkiselta vallalta järjestöjen hoitoon. Järjestöille on suunnattu työllistämisprojekteja ja järjestöt tekevät kuntien kanssa entistä enemmän yhteistyötä.

Liikuntajärjestökentällä isojen keskusjärjestöjen monopoliasema on murtunut.

Heikkalan mukaan aluejärjestöjen ja toimialaliittojen yhteistyö on lisääntynyt. On perustettu monenlaisia yhteisjärjestöjä erilaisten kohderyhmien tarpeita varten. Tästä esimerkkinä lasten ja nuorten liikuntaan keskittynyt Nuori Suomi.

Yleisesti ottaen tulevaisuudessa kansalaisjärjestöt voivat toiminta-ajatukseltaan jakautua esimerkiksi neljään pääryhmään. On ammattimaiset palveluntarjoajat, aatteellisille juurilleen palanneet yhdistykset, projektiorganisaatioksi muuttuneet ja perinteiset järjestökoneistot. Tämän lisäksi jotkut järjestöt tulevat omaksumaan monenlaisia toiminta-ajatuksia päällekkäin eli harrastamaan esimerkiksi sekä yritys- että järjestötoimintaa.

Kohti elinvoimaista tulevaisuutta

Muutosjohtamisessa ei välttämättä olennaisinta ole varsinaisen strategia-asiakirjan tekeminen, vaan järjestön sisäänrakennettu kyky havaita toimintaympäristönsä muutoksia ja tahto arvioida omaa toiminta-ajatustaan uudelleen.

Olennaista on ennakointi ja luova ratkaisujen hakeminen. Strategiatyössä järjestön tehtävä on tunnistaa sellaiset sisäiset ja ulkoiset tekijät, joilla on ratkaiseva merkitys järjestön elinvoiman kannalta.

Ay-liike on työehtosopimusten virallinen neuvotteluosapuoli ja tämä asema johtaa helposti siihen, että suurin osa liittojen jäsenistä kokee itsensä asiakkaiksi. He odottavat valmiita palveluja jäsenmaksua vastaan. Ay-liike on samanaikaisesti pyrkinyt säilyttämään kansanliikeluonteensa. Tällöin elinvoimaisuutta mitataan jäsenten sitoutuneisuudella jäsenyyteen ja aktiivisuudella itse osastojen ja liittojen toiminnassa.

Heikkalan mukaan oikeastaan mikään ei yhteiskunnallisessa kehityksessä tällä hetkellä viittaa siihen, että suurten massojen jäsenuskollisuuteen pohjaavan toiminnan tulevaisuus olisi turvattu.

– Markkinaehtoisuus on hajauttanut valtaa ja vastuuta alaspäin. Valtion rooli yhteiskunnallisessa ohjauksessa on vähentynyt ja vähenee. Meillä on totuttu tekemään keskikouluratkaisuja, mutta kun toimintaa ja vastuuta delegoidaan koko ajan alaspäin, paikalliset ja pienempien ryhmien intressit korostuvat.

– Olen sanonut monesti järjestöissä, että lakatkaa huutamasta sen sitoutumisen perään. Nyt vain eletään löyhän sitoutumisen ja jäsenten läpivirtaavuuden aikoja. Ihmisiä ei kiinnosta organisaatio vaan toiminta.

Yhteistoimintaa työn ulkopuolellekin

Heikkala itse välttää visioimasta tulevaisuutta järjestöjen puolesta. Mutta hänen ajatusmalleistaan voi vetää johtopäätöksiä.

Jos ay-liike haluaa satsata esimerkiksi nuorten surffailijoiden tavoittamiseen, sen pitäisi muuttua enemmän omaehtoisten toiminta- ja projektimahdollisuuksien tarjoajaksi. Ilmeisesti myös yhteistyön lisäämistä nuorisojärjestöjen kanssa pitäisi harkita.

Ihmiset kaipaavat tulevaisuudessakin arvolähteitä ja identiteetin rakennuspuita.

Koska yhä useampi työantaja ei halua sitoutua työntekijään kuin projektin ajaksi, voisiko ay-liikkeen huolenpito vähentää heittopussina olemisen tunnetta? Pitäisikö liittojen siis tarjota enemmän itsetunnon kohotus- ja jämäkkyyskursseja, työelämässä jaksamis- tai työilmapiiripalveluita. Osittain tähän suuntaan ammattiliittojen koulutustoimintaa on jo kehitettykin.

– Minusta ydinkysymys on, pystyykö ay-liike järjestämään ihmisten kohtaamisia jossain muualla kuin työpaikan hajussa eli tarjoamaan yhdistävää tekemistä muutenkin ja muussa hengessä. Moderni johtaminen on onnistumisen tilaisuuksien luomista, sanoo Heikkala.

Lähteenä: Heikkala, Juha 2002. Järjestön strategia. Käsikirja elinvoimaisen tulevaisuuden luomiseen. Tampere University Press.