Tosin hän tunnustaa, että itse itseään tarkastelemalla ei aina nähdä tai haluta nähdä, kuinka tulevaisuuden haasteisiin olisi vastattava. Todellisiin rakenteellisiin muutoksiin pystytään parhaiten, jos voitaisiin lähteä puhtaalta pöydältä. Siksipä hän ei näekään ay-liikkeen sukupolvenvaihdosta yksinomaan huonona, vaan siinä piilee myös mahdollisuus. Se antaa oivallisen tilaisuuden katsoa suurennuslasilla, ovatko kaikki entiset tehtävät myös tulevaisuuden ay-liikkeen tehtäviä. Ja joitain entisestä on karsittava, jotta resursseja riittää uusiin haasteisiin vastaamiseen.

– Myös ay-liikkeen omia rakenteita on katsottava avaralla mielellä. Tosiasia on, että jäsenten asiat saataisiin tehokkaammin hoidettua yksikertaisemmallakin organisaatiolla. Ay-liikkeen monet organisaatiot toimivat melkein samoilla tonteilla ja käytännön työtä tekevät samat aktiivit.

Karsinta ja harvennus sopivatkin hyvin Puuliiton puheenjohtajan ehdotuksiksi. Mutta jos näillä metsänhoidollisilla töillä saadaan jäsenpohja kukoistamaan ja organisaatiot vahvistumaan, niin kirveeseenkin kannattaa tarttua.

Tosiasiat tunnustettava

Puuliittokin kävi vuosi sitten oman strategiakeskustelunsa, jolta pohjalta on nyt valmistauduttu loppukevään liittokokoukseen. Rakenteisiin ei juuri tehty muutoksia, mutta selvä harppaus jäseniin päin otettiin. Asioita liitto pyrkii tarkastelemaan enemmän jäsenten näkökulmasta ja suuntaa myös resursseja jäsenten palvelemiseen.

– Näin liitto tavallaan palaa juurilleen – myönteisessä mielessä.

– Mutta rakenneremonttia jää, sillä alan työnantajaliitto esitti jo 10 vuotta sitten strategiansa, jota se on toteuttanut. Me työntekijäpuolella olemme puskeneet vastaan hajanaisella laumalla ja pirun kovalla työllä, Vanhala muistuttaa.

Työnantajan strategiana on tehdä alalle vain yksi työehtosopimus. Tähän tietysti pitäisi vastata yhdellä työntekijäliitolla.

– Niin pitäisi, mutta realistina tunnustan, ettei se ole lähitulevaisuuden vaihtoehto. Liittokokouksen visiot ilmaisevat asian niin, että liitto on valmis uusien rakenteiden pohdintaan eikä sulje pois liittoyhdistymisiä. Nyt kuitenkin alan liitot ovat kaukana toisistaan ja liian erilaisia.

Vanhala myös pohtii, onko työntekijäpuolella tarvetta taistella työnantajan yhden tessin strategiaa vastaan, kun asia kuitenkin etenee isoissa konserneissa.

Vanhala sensijaan haastaisi työnantajat oikeasti kehittämään työpaikkoja. Parttiperiaatteella toimivasta kehittämisestä olisi hyötyä sekä työntekijöille että työnantajille. Tämä kuitenkin edellyttää resursseja ja koulutusta. Nyt työpaikkojen ns. kehittämistyössä on paljon petraamista ja se etenee työnantajan nuottien mukaan. Todellisessa työpaikkojen kehittämisessä myös työntekijät vaikuttavat asioihin ja haluavat osallistua siihen, koska voivat nähdä ja kokea työpaikan parantuneen.

Paikallisjärjestöille ei riitä tilaa

Puuliiton Vanhala korostaa, että jäsenelle tärkein kumppani on luottamusmies, joka hoitaa edunvalvontaa.

– Ammattiosasto on jo jäänyt turhan kaukaiseksi, sillä se keskittyy usein vapaa-ajan tilaisuuksiin ja kokoustoimintaan. Näkisin kuitenkin ammattiosastoilla olevan roolia myös edunvalvonnassa. Sitten Puuliitossa on vielä omat piirijärjestöt. Ja kun vielä repertuaariin lisätään SAK:n paikallisjärjestöt ja maakuntaryhmät, niin siinä jo aktiivikin taintuu tai sitten SAK:n puolella toimii paikallinen kakkosketju.

Maakuntaryhmien tehtävät ovat pitkälti EU-asioihin liittyviä. Vanhala ei näkisi ongelmallisena, jos maakuntaryhmät tarpeen mukaan ottaisivat kantaa myös kuntatasoisiin asioihin. Hänen mukaansa SAK:n aluejohtajillakin olisi selkeämpi tehtävä, jos heidän tarvitsisi paimentaa vain maakuntaryhmiä. Molempien herätteleminen ja hengissä pitäminen vaatii usein tekohengitystä.

Vanhala korostaa luottamusmiehen ja ammattiosaston merkitystä työpaikan edunvalvoja ja maakuntaryhmiä alueellisena edunvalvojana. Ne pitäisi onnistua pitämään elinvoimaisina. Enempään ei hänen mukaansa kannattaisi haaskata voimia eikä resursseja.

Liika valmistelu passivoi

Edustaja- ja liittokokouksiin valitut joutuvat turhan usein valmiiseen pöytään. Monesti asiat on pedattu etukäteen niin hyvin, että varsinaisille päättäjille jää vain kumileimasimen rooli. Useita viime vuosien kokouksia on leimannut ennakkosopiminen ja kokousten rituaalisuus, jossa kokousedustajille jää yleisön rooli.

Puuliiton Kalevi Vanhala ainakin torjuu, että heidän liittokokouksensa olisi valmiiksi pedattu.

– Toki kokousasioita on keskusteltu ja valmisteltu. Mutta jäsenillä on päätösvaltaa, laajemminkin kuin kokousedustajilla. Kokousasiat menevät vielä kevään aikana kokousedustajille ja heidän toivotaan käsittelevän ehdotuksia omissa osastoissaan. Jos päätösehdotukset eivät tyydytä, niin asiat pitää ottaa esille. Onhan se kauheaa, jos liitto toimii liittokokouskauden vastoin jäsenten mielipidettä.

– Tosin usein olen havainnut aktiivisuuden lopahtavan liittokokousvaaleihin eikä sen jälkeen ole enää paljoa keskusteltu asiakysymyksistä. Passiivisuus näkyy myös siinä, että ammattiosastot tekevät aina vain vähemmän esityksiä.

Vaaleissakin Puuliitolla on nyt tavallaan uusi tilanne, sillä keskustalaiset ovat mukana omalla listallaan. Se panee uusjakoon ainakin pohjoisen äänet. Vanhala odottaa tulosta kiinnostuneena, mutta hän pitää valitettavana sitä, että keskusta ei lähtenyt vaaleihin asioiden vaan vallanjaon vuoksi.

– Kokousedustajillamme on valtaa kokouksessa. Toivon vilkasta keskustelua asiakysymyksistä ja myös liiton johto on valittavana. Minkäänlaisia suosituksia puheenjohtajasta ei ole eikä tule, toteaa Kalevi Vanhala, joka on ehdokkaana, eikä pidä pahana, jos tulee muitakin ehdokkaita. Terve kilpailu piristää.

Aino Pietarinen