Edessä on reilut
1 900 kilometriä Euroopan ruuhkateitä.

Mukaan lähteneelle toimittajalle kuljettaja selvittää jo hämärtyvällä Saksan moottoritiellä ajosuunnitelmaansa.

– Tykkään tällaisista keikoista. Minulla on periaatteessa kolme ajopäivää. Purkuja ei ole välillä.

– EU-säädösten mukaan voi ajaa yhdeksän tuntia vuorokaudessa tai pari kertaa viikossa kymmentuntisen. Vuorokautinen lepo on yksitoista tuntia ja senkin voi kolme kertaa lyhentää yhdeksään, pudottelee Irja Loiri, "Ipu" vain. Ja sitten on vielä poikkeuksia. Mutta neljää ja puolta tuntia enempää ei saa yhtäjaksoisesti ajaa.

Ipu on laskeskellut, että ajamalla nyt neljä ja puolituntisen ehtisimme yöksi Saksan ja Hollannin rajalle ja siellä pitäisimme yhdeksän tunnin tauon. Se tietäisi lähtöä maanantaina aamupäivällä ja siis päivärytmistä kiinni ottamista.

Ipu kykenee nukkumaan autossa hyvin, matkat on yleensä järkevästi suunniteltuja, sillä huolintaliikkeen ajojärjestelijä osaa ammattinsa.

Euroopan tiet eivät vedä

Vapaudentunne on taakse jäänyttä elämää. Ipu kertookin, että valvonta teillä on tehostunut. Euroopassa ratsataan autojen ajoaikoja ja mm. raskaan liikenteen ajokieltoja on lisätty. Asiakkaiden pitäisi saada tavara nykyisin nopeammin ja liikenne on valtavasti kasvanut.

– Yhtälöhän on ihan mahdoton, ja monet ajavatkin hullun lailla, hän selvittää.

Ipu, jonka puhetta itäsuomalaiset mie ja sie pehmentävät, heittääkin, että joillain kuljettajilla on sellainen harha, että "työtä tekemällä rikastuu ja itsensä tappamalla maailma tulee valmiiksi".

Hollannin rajan ylitys ei illalla onnistu. Pimeässäkin autoja on ruuhkaksi asti ja kuljettaja manailee saksalaista ajotyyliä.

– Ei pelata yhteen. Henkilöautojen tulo liittymistä on vaikeinta. Ne tunkevat hirveästi, mutta ovat tavallaan yhtä aikaa kohteliaita, bitte, bitte, ole hyvä. Ne kieltävät ja kumartavat. Eivät hollantilaiset ja ranskalaiset jarruta ja kaasuta yhtä aikaa.

On onni ajaa rekkaa

Aamuaurinkoisella tiellä aloitamme alusta. Siitä, miten Ipu tuli rekan rattiin Eurooppaan ja ylipäätään miehisenä pidettyyn ammattiin.

Kotoisin hän on Lappeenrannan tienoilta. Isä kuoli, kun Ipu oli 12-vuotias. Äiti myi hevosen, ja siitä tyttö oli katkera.

– Me istuimme naapurin Päivin kanssa kallioleikkauksen päällä kuutostiellä ja katselimme liikennettä. Jostain lehdestä luin vielä moottoripyöräkokoontumisesta ja siitä, miten ihmiset kiertelevät eri maissa. Katselin rekkoja, miten niilläkin ajellaan pitkälle. 16-vuotiaana pistin kaikki rahat moottoripyörään.

– Jos minä jotain päätän, niin aika paljon pitää tapahtua, että sen perun. Kai se on ollut unelmani onnesta, että ajan ulkomailla 2-osaista täysperää tai vähintään rekkaa.

– Halusin hallita sitä voimaa, mikä isossa autossa on. Haluan osata ajaa niin, että auto tottelee.

Kuitenkin hän kouluttautui radio- ja TV-asentajaksi ja ehti myydä muttereitakin melkein kaksikymmentä vuotta. Siihen aikaanhan ajateltiin, että rekkakuskin pitää olla mies. Kaupassa hänelle siirtyivät helposti aina paperityöt.

– Mutta eivät sairaanhoitajan tai myyjän ammatit ole minua varten, hän sanoo.

Vihdoin järjestyi sitten tilaisuus harjoitella öisin tuttavan rekalla. Sen jälkeen tuli rekkakortti taskuun.

Eräältä Unkarinkeikalta on löytynyt poikaystävä Timo Kuusisto, 38. Nyt molemmat ajavat Euroopassa.

Korjattavaa olisi kyllä paljonkin, aina palkasta alkaen. AKT saa Euroopan kuskeilta sapiskaa asioiden huonosta hoidosta, liiton sopimus kun ei näitä koske. Ipu laskeskelee, että oma palkka nousisi kolmanneksen, jos hän saisi Suomen sopimuksen noin kympin tuntipalkan. Työ sitoo lisäksi liikaa, eikä kumppania näe kuin satunnaisesti. Tavallista arkielämää ei voi edes ajatella.

Vaikka saksalaiset saivat satikutia liikennekulttuurista, on rekkojen parkkipaikalla usein jo suihkut myös naisille, etelämpänä niitä ei vielä ole. Naistenhuoneen etsimiseen voi vieläkin hujahtaa lyhyt tauko kokonaan, miehillä ei.

Nainen kuskina hämmentää

Pari mieskollegaa on sitä mieltä, ettei rekan ajaminen sovi naiselle. Vaikka porukalla on hyvä henki ja töitä paiskitaan yhdessä aina kun voidaan. Naiskuskit kertovat kuitenkin asenteista.

Ipu epäilee sitä mustasukkaisuudeksi. Etenkin vanhemman väen on vähän vaikeaa nähdä, kun nainen paiskii hommia ja vielä osaa ne. Miesporukoissa on oma hierarkiansa, ja senhän nainen sotkee. Ipu muisteleekin vitsiä Merenkurkun laivoista, joissa on pelkästään mieskuskeja.

– On hyvin tarkkaa, hakeeko täysperä rekkaa tanssilattialle vai päinvastoin, hän nauraa.

Ranskaan tultaessa kuljettajilla on mahdollisuus syödä etiketin mukainen neljän ruokalajin päivällinen. Paikka on täynnä ristiin rastiin Eurooppaa ajavia kuskeja.

Kun suomalaisrekka lähtee parkkipaikalta, selkäämme porautuu viitisenkymmentä silmäparia.

Yöllä vettä vihmovassa Pariisissa on Ipun mittariin tullut tuhat kilometriä lisää. Espanjassa kuorma on aikataulun mukaisesti.

Hilkka Jukarainen
Lyypekki-Pariisi

AKT:n sopimussihteeri Väinö Lahtinen kertoo, että äiti-sana korvattiin liiton sopimuksissa äiti tai lapsen isä -yhdistelmällä, silloin kun tasa-arvolaki tuli voimaan.

Tupon suosituksesta sukupuolivaikutusten arvioinnista sopimuksissa on keskusteltu. Asia tulee esille työnantajien kanssa työryhmässä, jossa käydään sopimustekstejä muutenkin läpi.

Kuorma-autoalan voimassa olevassa sopimuksessa naisille korvataan äitiysrahaa edellyttävän lääkärissäkäynnin ansionmenetys. Miehille ja nykyisin myös naisille menetyksiä korvataan kutsuntapäivästä, siihen liittyvästä lääkärintarkastuksesta ja reservinharjoituksesta. Nainen ja mies saavat korvauksen lapsen äkillisestä sairastumisesta.

Naiskuskien erillisongelmista sopimuksissa ei ole pykäliä. Terveydenhuolto ja hygienian hoito ajomatkojen aikana eivät näy teksteissä.