Kaksoissitoutuneet työntekijät ovat perillä työpaikan taloudesta ja kiinnostuneita sekä omasta että organisaationsa tulevaisuudesta. He ovat tyytyväisiä työhönsä ja pitävät vaikutusmahdollisuuksiaan työpaikalla hyvinä. Vahvan ay-sidoksen ansiosta he ovat perillä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan työnantajaa kohtaan. Heitä yhdistävät pitkät työsuhteet, korkea keski-ikä ja myönteiset kokemukset organisaation johdosta, esimiehistä ja luottamushenkilöistä.

– Voi sanoa, että he ovat valveutuneita ja tyytyväisiä työntekijöitä sekä työnantajan että ammattijärjestön suuntaan, yhteiskuntat. tri Pertti Jokivuori Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Jokivuori selvitti palkansaajien sitoutumista tuoreessa väitöskirjassaan. Tutkittavat organisaatiot olivat metalliyrityksiä, sairaaloita, kauppoja, koulutusorganisaatioita, seurakuntayhtymiä ja pankkeja.

Sitoutuminen on hyvin yksilöllistä. Yksi käy töissä toimeentulon vuoksi, toinen kokee työpaikan tavoitteet omikseen. Ammattiliittoon kuuluminen voi olla itsestään selvyys, turvan hakemista tai tärkeä osallistumiskanava.

– Monella työpaikalla luottamushenkilöt tietävät todella paljon organisaationsa tilanteesta ja pystyvät arvioimaan hyvin taloudellisia realiteetteja ja henkilöstön jaksamista. Vanha ay-liike ei ymmärtänyt kokonaisuutta ja tarjosi lakkoa tilanteeseen kuin tilanteeseen, Jokivuori vertaa.

Laman jälkeisessä henkilöstöpolitiikassa on korostettu yhdessä tekemistä, jos yhdessä kärsimistäkin. Työpaikoilla on saatu ammattiosastojen aloitteesta aikaan parannuksia työjärjestelyissä, työajoissa ja työsuojelussa. Väkeä on yritetty pitää töissä, vaikka tuottavuus on ollut alamaissa. Yhteistyöstä huolimatta laman jälkeinen talouskasvu on siirtynyt varovaisesti palkkoihin.

– Palkkaratkaisut ovat olleet maltillisia ja lakkoja on ollut todella vähän. Kaksoissitoutuneet työntekijät ovat yhteiskunnassa työrauhan turvaajia, Jokivuori miettii.

Omin voimin tai liiton tuella

Yksipuolisesti työorganisaatioon sitoutuneita palkansaajia on noin kolmannes. Nämä ihmiset uskovat omiin kykyihinsä valvoa ja edistää etujaan, minkä vuoksi palkansaajien kollektiivinen edunvalvonta ei ole heille tärkeää.

– Työnorganisaatioon sitoutuneet ovat tyytyväisiä työhönsä. He kokevat, että voivat vaikuttaa omiin tehtäviinsä ja pitävät myös tulevaisuutta valoisana. Ay-jäsenyys kuuluu asiaan, mutta kiinnostus ay-toimintaa kohtaan on vähäistä, Jokivuori selvittää.

Tässä joukossa on Jokivuoren mukaan paljon pitkälle koulutettuja, erilaisia työjärjestelyitä haluavia ja joustavia työntekijöitä. Vahva osaaminen ja hyvät kokemukset työnantajasta lisäävät heidän uskoaan omiin kykyihin.

Joka kymmenennellä suhde sekä työorganisaatioon että ay-järjestöön on hatara. Vaikka määrä on kohtuullinen, ilmiö ei tutkijan mukaan ole kovin dramaattinen:

– Tässä joukossa on paljon nuoria. Nuorten sitoutuminen työorganisaatioon on vähäistä, sillä työkokemuskin on vielä vähäistä. Ay-toiminta alkaa houkutella ihmisiä noin kolmikymppisinä, kun elämä alkaa muutenkin asettua aloilleen.

Vain liittoon sitoutuneiden ryhmä on pienin eli seitsemän prosenttia palkansaajista. Nämä ihmiset kokevat työnantajan riistäjänä, jota vastaan ay-järjestö tuo suojaa. Ainoastaan liittoon sitoutuneet ovat tyytymättömiä työhönsä ja pitävät omia vaikutusmahdollisuuksiaan vähäisinä. Irtisanomisen tai lomautuksen uhkan kokeminen on suurinta juuri tässä joukossa.

– Työssä käynti merkitsee toimeentuloa ja ay-järjestö turvakollektiivia. Tämä porukka voi työmarkkinoilla kaikkein huonoimmin. Mitä liitto voisi heidän eteensä tehdä, onkin hyvä kysymys.

Jokivuoren mukaan pätkätyöläisten sitoutuminen vaihtelee yksilöittäin. Onko esim. yksipuolinen sitoutuminen työnantajaan merkki työtyytyväisyydestä vai ainut keino yrittää turvata oma työpaikka, on jo toinen asia.

Irene Pakkanen

Vahtimestarit työskentelevät kolme viikkoa Agorassa ja kolme viikkoa muilla Mattilanniemen laitoksilla. Agorassa on yliopiston lisäksi liikeyrityksiä, ja talo on suosittu kongressien pitopaikka. Vahtimestarin puoleen kääntyvä voi olla kotoisin mistä päin maailmaa tahansa.

– Agoran tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille. Täällä on tanssittu häitäkin, Takkinen kertoo.

Takkinen on ollut nykyisessä työpaikassaan kohta kolme vuotta. Ennen yliopistoa hän työskenteli kokkina kymmenisen vuotta.

– Valvominen kävi raskaaksi, ja aloin kuulostella muita paikkoja. Kokin työ on kovasti muuttumassa. Siitä on tulossa nuorten ihmisten todella rankkaa työtä, 38-vuotias vahtimestari kertoo.

Mies kuuli alun perin tuttavaltaan, että yliopistolla tarvitaan vahtimestarin vanhempainloman tuuraajaa. Pestiä kesti puoli vuotta, mutta heti perään järjestyi vuoden määräaikaisuus. Vahtimestarin virkaan Takkinen valittiin vajaa vuosi sitten.

Takkinen kuuluu Valtion ja erityispalvelujen ammattiliittoon. Jäsenyys on miehelle itsestään selvä juttu:

– Olen lähinnä rivijäsen. Tärkein syy kuulua liittoon on työttömyysturva, jos nyt ihan rehellinen olen. Ja onhan siitä muutakin turvaa. Kun on sopimukset, ihmisiä ei kohdella miten tahansa.

Irene Pakkanen