Venäjän suurin ay-keskusliitto, 38 miljoonan jäsenen FNPR on edistynyt työntekijöiden etujärjestönä 1990-luvun jälkipuolella roimin askelin. Tähän arvioon yhtyi moni kansainvälisen ay-liikkeen tuntija marraskuun lopulla Moskovassa, kun FNPR:n neljäs edustajakokous julistettiin päättyneeksi.

Varsinkin Vapaiden ammattiliittojen maailmanliiton VAKL:n pääsihteeri Bill Jordan vehnästeli tyytyväisyyttään ja sanoi vuoden ikäisen uuden jäsenjärjestönsä vieneen kokouksensa läpi aidossa ay-hengessä.

Sitten 1996, jolloin FNPR oli koolla edellisen kerran, moni asia oli mennyt uusiksi.

Suurta symbolista ja järjestön itsenäisyyttä korostavaa merkitystä nähtiin esim. siinä, että yli 800 edustajan joukko 43 jäsenliitosta ja 78 aluejärjestöstä ei enää istunutkaan neuvostoaikaisen Liittojen talon pylvässalissa, vaan kokouspaikaksi oli valittu neutraali Gostiny Dvorin kongressikeskus Punaisen torin laidalta.

Ensimmäistä kertaa edustajat istuivat salissa myös työpöytien ääressä ja saivat asiakirjat yhtenäisissä kokoussalkuissa. Tämäkin näky poikkesi asiantuntijoiden mukaan Liittojen talon ajoista, koska sinne kokoontuneet alueiden ay-edustajat seurasivat hiljaa tuoleillaan korkeiden pomojensa juoksuttamia kokouksia.

Osoituksena uudesta ajasta pidettiin niin ikään sitä, että Venäjän presidentti vieraili nyt ensimmäistä kertaa maan suurimman ay-järjestön kokouksessa.

Lyhyessä tervehdyksessään Vladimir Putin kehui kokousta tärkeäksi tapahtumaksi, joka edistää maan sosiaalista ja taloudellista tilaa.

– Meillä on yhteinen tavoite: parempi yhteiskunta, jossa maksetaan parempia palkkoja ja työskennellään paremmissa työoloissa, presidentti sanoi.

Putin piti hyvänä sitä, että ay-liike on nyt todella jakamassa ihmisten arkipäivää ja lupaili valtion pyrkivän edistämään kansalaisten suuntautumista työmarkkinoille.

Ay-liikkeen on Putinin mukaan laajennettava julkisaloilla ja suurtuotannossa hankkimansa kokemus myös pienille työpaikoille, koska niitä edustavat työnantajaliitot ovat jo olemassa.

Kommunisti — njet

Esimakua siitä, ettei koolla enää olekaan pelkkä nyökyttelijöiden joukko, saatiin jo monipäistä puheenjohtajistoa valittaessa.

Kun korokkeelle kutsuttavien lista esiteltiin, siltä puuttui IVY-maiden yhteisen keskusjärjestön VKP:n johtajan Vladimir Tsherbakovin nimi.

Puute suututti FNPR:n suurimman ja myös kriittisimmän jäsenjärjestön Maatalous- ja elintarvikeliiton edustajat ja asia meni äänestykseen. Vaali ei kuitenkaan Tsherbakovin kunniaa pelastanut ja mies jäi permannolle.

Hieman myöhemmin tuohtunut Maatalousliiton puheenjohtaja Aleksandr Davidov marssi puhumaan ja ilmoitti kättelyssä, ettei kannata jatkoaikaa FNPR:n puheenjohtajalle Mihail Shmakoville. Davidov torjui myös itseensä kohdistetut kommunistisyytökset ja halusi samaan syssyyn Venäjän pitävän näppinsä erossa globalisaatiosta.

– WTO ohjaa maataloutemme saaman tuen ylikansallisten elintarvikejättien taskuun, hän sanoi ja haikaili neuvostoaikaista maatalouspolitiikkaa takaisin.

Pitää voittaa laskenta

Kuten presidiumissa, Davidovin kanta veti vesiperän myös FNPR:n puheenjohtajan valinnassa.

Ensimmäiselle kaudelleen 1996 valittu Mihail Shmakov sai kokoukselta selvän mandaatin jatkaa johdossa myös seuraavat viisi vuotta. Läpihuutojuttu johtajan vaali ei silti ollut, vaan voittajan jauhannassa saatiin kulumaan reilusti toista tuntia.

Alun perin saliin tultiin kuudella ehdokkaalla, joista loppusuoralle pääsi kolme: järjestön hallituksen ehdokas Shmakov, maatalouden ja merimiesten kandidaatti, parlamentin, duuman, ay-siipeen kuuluva varapuhemies Anatoli Tshekish ja Teletyöntekijöiden puheenjohtaja Anatoli Nasheikin. Kolmikon esittäytyessä edustajille Nasheikin luopui pelistä Shmakovin hyväksi.

Kun kahden ehdokkaan kisa ratkeaa normaalisti kertaäänestyksellä, vaalissa ajauduttiin monille mutkille ja lopulta ääntenlaskijoidenkin luotettavuudesta piti äänestää.

Vihoviimeisessä kättennostossa Shmakov sai taakseen 658 edustajaa eli ylivoimaisen enemmistön.

Vaalin jälkeen uusi puheenjohtaja lainaili vapaamuotoisessa keskustelussa Stalinia ja sanoi, että tärkeintä ei ole voittaa äänestyksessä vaan äänien laskennassa.

Kenttä nosti profiiliaan

Vaikka kokous pyrki selvästi eroon neuvostoaikojen patinasta, toimintaselostuksesta ja ajankohtaisesta tilanteesta pidetyt puheet oli pedattu etupäässä pomojen heiniksi. Pöntössä ramppasi usean sortin ministeriä ja johtajaa ja pääsipä ääneen kolmikannan nimissä myös työnantajien edustaja.

Sen sijaan uusien toimintaohjelmien käsittelyssä myös kentän ja alueiden valtuutetut nostivat profiiliaan. Permannolta vaadittiin apua mm. 15 vuoden takaisen Tshernobylin ydinkatastrofin uhreille ja painetuista päätöslausumista poiketen myös kokouksen kantaa uuteen työlakiin.

Useassa rivikommentissa perättiin ay-jäsenille globalisaatiovalistusta. Varoittavina esimerkkeinä ylikansallisen pääoman vyörystä mainittiin mm. ruotsalainen Ikea ja saksalainen telejätti DT, jotka ovat kieltäneet ay-toiminnan Venäjän-firmoissaan.

Paljon puhetta syntyi myös Venäjän arktisten seutujen surkeista työ- ja sosiaalioloista. Tällä kohtaa Karjalan edustajat saivat läpi ehdotuksensa, että FNPR kutsuu koolle yleisvenäläisen pohjoisten ongelmien konferenssin.

Riviväestä irtosi tukku muitakin alueellisia pulmia, mutta puutteellisen kokoustekniikan vuoksi ne tuotiin julki asialistan väärissä kohdissa ja yleensä liian myöhään.

Työlaki duuman käsiin

Uusi työlaki on nyt akuutein asia Venäjän työmarkkinoilla. Juuri kokouksen päätöspäivänä laista valmistui monien kompromissien luonnos, jonka on määrä tulla duuman käsiin vielä tässä kuussa.

Uusi markkinatalouden oloihin sorvattu laki korvaa paikkaillun, Brezhnevin aikaisen, 1972 säädetyn työlain. Se lisää selvästi omistajavaltaa työpaikoilla, mutta tiukentaa toisaalta mm. palkanmaksuvelvoitteita, säätää minimipalkan kehityksestä, takaa lakko-oikeuden ja korottaa sairaiden irtisanomiskynnystä.

Kovinta kapinaa lakia vastaan on herättänyt sen uusliberaali henki, pitkälle venytettyine joustoineen ja äitiysetujen leikkauksineen. Jossain kiistan vaiheessa ay-liike luonnehti sitä jopa uuden ajan orjakoodistoksikin.

Toinen pääriita hallituksen kanssa koskee minimipalkan tasoa ja varsinkin sitä, millä aikataululla minimiä saadaan hilatuksi ylöspäin. Pienin laillinen palkka on tällä haavaa 300 ruplaa (75 mk) kuukaudessa. Yleensä huonoimmin maksetaan julkisalojen töistä. Tavallinen käytäntö Venäjällä ovat myös pimeät kirjekuoripalkat, joita kritisoitiin kokouksessakin kovin sanoin.

Palkkojen ohella vuoroaan odottaa jo myös sotu-järjestelmän remontti. Siinä ay-liikkeen pääpelko tuntuu olevan, että nykyiset neljä eri sosiaalirahastoa lyödään yhteen ja turvan rahoitus vaarantuu.

Eero Kosonen
Moskova