vane.jpg (302 bytes)  vane.jpg (302 bytes)
  SAK:n valtuusto 23.-24.5.2012

SAK:n valtuusto vaatii:
Kunnon työtä ja kunnon palkkaa

Jos työ vie mehut niin työurat tuskin pitenevät. SAK:n valtuusto ihmetteli päätöslauselmassaan myös työnantajien hinkua irtisanoa ikääntyneitä työntekijöitä, vaikka juhlapuheissa ollaan toista mieltä. Valtuusto torjui myös nuorten palkka-alet, koska ne eivät pidennä työuria. Valtuusto myös muistutti, että kunnon työelämässä pitää saada palkkaa, jolla tulee toimeen.

 

  Netti-Palkkatyöläinen 15.5.2012

SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa. Kuva: Patrik LindströmLait vastaamaan työelämän todellisuutta
SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa on huolissaan siitä, että työlainsäädäntö uhkaa etääntyä vallitsevasta työelämän todellisuudesta. Myös työoikeudellinen perustutkimus on viime vuosina hiipunut.

Pölyt pois työpisteestä
Vuosittain yli 700 työntekijällä todetaan ammatin aiheuttama astma tai muu hengityselinsairaus. Tiesitkö että, vuosittain 65 000 suomalaista altistuu puupölylle, eniten rakentamisessa.

Ay-jäsenyys uhkaa työsuhdettani
"Työskentelen pienessä yrityksessä, jonka omistaja ei itse kuulu työnantajaliittoon. Työnantajani sanoi selkeästi, ettei hänen yrityksessään ole ollut tapana kuulua liittoon, mikä johtaa rettelöintiin. Hän neuvoi minua eroamaan liitosta oitis tai muutoin työsuhteeni on uhattuna."
   Ammattiyhdistykseen kuuluminen ei ole irtisanomisperuste, kuten ei myöskään esimerkiksi etninen tausta tai poliittinen mielipide.

Verotus kiristyy
– Palkkaverotus kiristyy ja arvonlisävero nousee, mikä nostaa inflaatiota. Ostovoima siis kaventuu. Emme ole tehneet tästä elämää suurempaa kysymystä, koska maan talous on surkeassa jamassa ja jonkun on maksettava veroja, totesi SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö Olli Koski SAK:n veroseminaarissa.

 

NettiPalkkatyöläisestä voit ensi viikolla lukea SAK:n valtuuston yleiskeskustelun kiinnostavimmat aiheet. Samoin seuraavalla viikolla on netissä juttuja Metalliliiton liittokokouksesta.

 

  Nro 2/2012 - 17.4.2012 - 104. vuosikerta
Piirros: Sanna KallioHarmaa talous
Harmaa talous heikentää työntekijöiden asemaa ja rehellisten työnantajien mahdollisuuksia toimia. Se vääristää yritysten kilpailua ja työmarkkinoiden toimintaa ja rapauttaa veronmaksumoraalia. Harmaa talous on rikollisuutta, joka koskettaa kaikkia aloja.

Oona Ihalainen, JHL. Kuva: Johanna KokkolaTekemisellä tarkoitus
Tekemisellä pitää olla tarkoitus, sanoo Pohjois-Karjalan SAK:n nuorten toimintaryhmän vetäjä, koulutiedottaja ja koulutusneuvoja Oona Ihalainen. Hän tykkää touhuta ay-liikkeessä, mutta kokoukset eivät ole hänen hommaansa, ne ovat pitkäveteisiä.

Kolmen päivän koulutusoikeus neuvottelupöydällä
SAK:n kehittämisjohtaja Saana Siekkinen. Kuva: Tuulikki HolopainenSyksyllä sovitun raamisopimuksen työryhmistä osa saa työnsä valmiiksi kevään kuluessa. Toukokuun loppuun mennessä pitää päättää kolmen päivän koulutusoikeuden toteuttamisesta. Parhaillaan mietitään, millä tavalla koulutusoikeus käytännössä toteutetaan ja miten sen aiheuttamat kustannukset korvataan työnantajille.
   – Koulutusoikeudella halutaan taata koulutuksen jakaantuminen tasaisemmin työpaikoilla, sanoo SAK:n kehittämisjohtaja Saana Siekkinen.

Katso Jukka Kärnän haastatteluvideo

Työnantaja hoputtaa eläkkeelle
"Olen 63-vuotias tarjoilija. Haluan jatkaa töissäni ainakin pari vuotta, mutta työnantajani hoputtaa käyttämään mahdollisuuttani jäädä eläkkeelle jo nyt. Onko pakko, jos ei tahdo?" Ei pöllömpi kysymys

 

————————————————————

UUTTA AJANKOHTAISTA

 

harvaa.gif (48 bytes)
 
Palkkatyöläinen nro 3/2012
- >Siirry Palkkatyöläisen Facebook sivuilleilmestyy 12.6.2012

Palkkatyöläinen
SAK:n äänenkannattaja
SAK, Hakaniemenranta 1 A 3. krs.
PL 157, 00531 Helsinki
puh. 020 774 000
palkkatyolainen@sak.fi
harpalk.gif (873 bytes)

Pt nro 2/2012

-> PT:n nro 2/2012 etusivulle

ha-nuo.gif (133 bytes) Teema
     Harmaa talous

ha-nuo.gif (133 bytes) Työelämätietoa
ha-nuo.gif (133 bytes) Kokemuksia työstä
ha-nuo.gif (133 bytes) Ay-liikkeessä
ha-nuo.gif (133 bytes) Pääkirjoitus & kolumni
ha-nuo.gif (133 bytes) Kysely

       ——

ISSN 1459-4188
Päivitetty 24.5.2012

 

--> www.labourstart.org/fi/