Arkkipiispan Helsingin työhuone sijaitsee Katajanokalla. Viidennen kerroksen ikkunoista näkyy Hakaniemen suuntaan – mutta enemmän lama lähensi kirkkoa ja ay-liikettä. SAK:n Lauri Ihalaista lainaten Paarma totea kirkon ja ay-liikkeen löytäneen toisensa soppakanuunoiden ääreltä.

– Näyttääkin siltä, että huonot ajat olisivat hyväksi niin kirkolle ja ay-liikkeelle kuin niiden yhteistyöllekin. Niin kummallista se on, naurahtaa Paarma.

– Hyvinä aikoina yhteisvastuu helpommin unohtuu, kun kuvitellaan, että kaikista selviydytään omin voimin. Nyt Suomella mene taloudellisesti paremmin kuin koskaan, mutta solidaariset arvot eivät näytä olevan kovassa kurssissa. Nyt meillä olisi varaa ja mahdollisuuksia olla solidaarisia, mutta niin hoiva- kuin terveyspalveluidenkin karsinta jatkuu.

– Suhtaudun hyvin kriittisesti veronalennuksiin. Toistaiseksi ei ole mitään vahvaa näyttöä siitä, että yleiset veronalennukset parantaisivat heikoimpien tilannetta. Hoiva-, sosiaali- ja terveyspalveluja pitää kehittää eikä purkaa, niin kuin nyt tehdään. Jos veroja vain alennetaan, niin millä rahoilla hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan rakentaa? Ja jos hyvinä aikoina ei ole varaa satsata heikoimpien hyväksi, niin milloin sitten?

Arkkipiispa nostaa myös esiin viime aikaiset huolestuttavasti nousseet nuorten työttömyysluvut.

– Missään tapauksessa ei pitäisi antaa nuorten työttömyyden kasvaa. Työttömyys on tehokas syrjäyttäjä ja jos ihminen syrjäytyy tässä vaiheessa, niin sieltä on enää vaikea päästä takaisin. Tarttis tehrä jotain, Paarma totesi turkulaista lainaten.

Oikeudenmukainen osa yhteisestä kakusta

Yhteisvastuullisuus, solidaarisuus ja heikoimpien aseman parantaminen ovat kirkon arvoja. Arkkipiispaa huolestuttavat lapsiperheiden köyhyys ja tuloerojen kasvaminen. Tosin hän muistuttaa, että kansainvälisesti tuloerot ovat Suomessa vielä pieniä, mutta suunta on hänen mukaansa huolestuttava.

Paarma korostaa, ettei kirkolla ole mitään palkkapoliittista linjaa, mutta pari yhteiskuntaeettistä periaatetta kuitenkin.

– Ensinnäkin jokaisen pitäisi saada oikeudenmukainen osa yhteiskunnan kakusta. En tarkoita samankokoista kakkua vaan jollain tavalla oikeudenmukaiseksi koettua osuutta.

– Toiseksi meidän on pidettävä huolta pudonneista ja syrjäytyneistä. He ovat lähellä kirkon sydäntä. Yhteiskunnan on kyettävä tarjoamaan jokaiselle ihmisarvoinen elämä. Meillä on kyllä varaa tähän, kysymys on siitä, mihin rahat käytetään. Tässä tullaankin jälleen yhteiskunnan arvojen äärelle – olemmeko valmiita osallistumaan myös toisten sairaiden ja lasten hoitamiseen, Paarma muistuttaa ja toteaa, että verotuksella pidetään yllä eräänlaista solidaarisuutta.

Vastuullinen yhteiskunta asettaa myös rajoja

Kauppojen sunnuntaiaukiolo ei ole Paarman mukaan hyvinvoinnin kannalta hyvä ratkaisu. Tarpeelliset ostokset ehditään hyvin tehdä arkenakin.

– Pyhän ja arjen vuorottelu mahdollistaa perheille yhteisen vapaa-ajan ja lisää yhteisöllisyyttä.

Mutta Paarma näkee halun poistaa kaikenlaista sääntelyä huolestuttavana. Se on osa isompaa ajattelua.

– Yksilöä ja hänen vapauksiaan ei saisi millään muotoa rajoittaa eikä holhota. Ajattelutapa, että kaikkeen mikä on mahdollista, pitäisi antaa valinnanvapaus. Minusta vastuullisen yhteiskunnan pitäisi ajatella, mikä on ihmisille hyväksi. Joissain asioissa olisi hyväksi asettaa rajoituksiakin, toteaa Paarma ja ottaa esimerkiksi alkoholiveron, jonka nostamisesta taitetaan peistä. Tässä hänen mukaansa vastuullinen yhteiskunta nostaisi veroja, koska alkoholin aiheuttamat sairaudet kuitenkin maksetaan yhteiskunnan pussista.

Muutenkin arkkipiispa näkee arvojen olevan jonkinlaisessa murroksessa. Tässäkin hän muistuttaa, että kansainvälisesti meillä Suomessa ovat arvot vielä melko kohdallaan. Perhe ja siitä huolehtiminen, rehellisyys, ahkeruus ja toisten kunnioittamien ovat arvossaan.

– Kuljemme kohti moniarvoisuutta ja usein arvot ovat ristiriidassa keskenään. Yhteisvastuun ja solidaarisuuden rinnalle nousevat voimakkaasti yksilön vapautta korostavat arvot. Yksilön arvojen korostaminen näyttää usein positiiviselta, mutta jos se vie pohjaa solidaariselta ajattelulta, jolle pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntakin on rakennettu, niin kehitys on huolestuttava.

Papinkin sovitettava työ ja perhe yhteen

Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus on varsin tuttu ongelma kirkonkin piirissä. Työ on epäsäännöllistä ja raskasta. Pyhät töissä ja persoona pelissä koko ajan.

– Vasta itsekin olen nyt vanhempana alkanut ymmärtää, millaisen työn puolisoni joutui tekemään lasten ollessa pieniä. Hänelle jäi silloin vastuu lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta. Tosin hän tiesi tulevansa papin puolisoksi, ja tällöin joutuu naimisiin virankin kanssa. Annan tunnustusta vaimolleni hyvästä sopeutumisesta.

– Mutta oikeasti tämä on ongelma. Perheille jää liian vähän yhteistä aikaa. Eivätkä nämä kirkon työt muutenkaan ole helpoimmasta päästä. Koko ajan on oltava persoona mukana.

Kirkon työyhteisöt eivät ole sen parempia kuin muutkaan. Paarman mukaan viime vuosina on voimallisesti kehitetty työyhteisöjä ja kirkkoherrojen virkaan on tullut yhtenä pätevyysvaatimuksena johtamiskoulutus.

– Meillä hyvä johtaminen on erityisen tärkeää, koska hengellistä työtä tehdään oman persoonan kautta, muistuttaa Paarma ja lisää, että niin kirkko itse kuin ulkopuolisetkin lisäksi odottavat kirkon työntekijöiltä mallikelpoisuutta.

– Mutta ihmisiä me vain olemme – erehtyviä, lankeavia ja riiteleviä.

Paarman mukaan myös kirkon työntekijät asettavat riman korkealle. Uudet työntekijät pettyvät helposti, koske heillä on liian suuret odotukset – kirkko ei olekaan enkelten työpaikka.

Aino Pietarinen

Mikä työssäsi parasta?
– Saa työskennellä ihmisten asioiden parissa.
Mikä ottaa päähän?
– Ongelmien ja riitojen kohtaaminen.
Kuka ilahdutti sinua viimeksi?
– Työkaverini, joka osoitti yhteisessä toiminnassamme erityistä innokkuutta.
Oletko tuntenut epäonnistuvasi?
– Silloin tällöin.
Onko tupo uskon vai järjen asia?
– Kyllä se on järjen asia, järkevä tapa tehdä sopimuksia.
Oletko aamun vai illan virkku?
– Olen vahvasti illan virkku.
Kotiruoka vai työpaikkalounas?
– Vaihtelu virkistää.
Kävellen vai autolla?
– Kävellen jos mahdollista.
Onko paheiden määrä vakio?
– Ei ole. Sanon jyrkästi ettei ole.
Jos vuorokaudessa olisi 25 tuntia, mihin käyttäisit lisätunnin?
– Puoli tuntua lepoon ja toinen puoli perheelle.

Jukka Paarma ° Syntynyt Lappeenrannassa 1.12.1942 ° Teologian kandidaatti 1967 ja teologian tohtori 1980 ° Pappisvihkimys 1.6.1967 ° Keski-Lahden papiston apulainen 1967, virallinen apulainen 1968 ja kolmas kappalainen vuodesta 1972 ° Valkeakosken kirkkoherra 1977 ° Turun tuomiorovasti vuodesta 1982 ° Turun arkkihiippakunnan ja Suomen arkkipiispa 1.12.1998 alkaen ° Useita kirkollisia luottamustoimia ° Harrastaa lukemista, musiikkia ja sauvakävelyä

Palkkatyöläinen 12.12.2006 nro 10/06