Auringon painuessa taivaanrannan taa ja kaamoksen laskeutuessa moni masentuu. Eikä vain napaseudulla, missä pimeys on jatkuvaa, vaan myös eteläisemmillä leveysasteilla, missä päivä on lyhyt.

Tiede myöntää nykyään, että valon puute aiheuttaa osassa ihmisiä alakuloisuutta – joissakin tapauksissa suoranaista masennusta. Parannuskeinoja on. Valoterapia on osoittanut tepsivänsä vaivaa.

Hesperian sairaalassa Helsingissä työskentelevä psykiatri Björn Appelberg on yksi valohoitoa antavista lääkäreistä.

Hän puhuu kaamosmasennuksesta. jota esiintyy pienessä osassa väestöä kautta koko maan.

– Ihminenhän on varsinaisesti syntynyt elämään päiväntasaajan tienoilla, koska turkkikin puuttuu. Mutta ihminen on myös sopeutuvainen.

Pohjoisessa kauan asuneet ovat sopeutuneet paremmin kuin tänne muuttaneet. Appelbergin kollega Timo Partonen sanoo kirjassaan Kaamoksesta kesään (Kustannus Oy Duodecim, Jyväskylä 2002), että saamelaisissa ei esiinny samaa taipumusta kaamosmasennukseen kuin pohjoiseen muuttaneissa suomalaisissa. Ilmiötä ei tässä laajuudessa esiinny myöskään Islannissa. Alaskassakin kaamosmasennuksesta kärsivät muualta tulleet, mutta eivät alkuperäisasukkaat.

Kaamosmasennus on tavallisesti hiukan lievempää kuin varsinainen masennus – ja menee ohi kesään mennessä. Mutta silti se saattaa olla hankala.

Etelänloma hyvä strategia

Tyypillisiä oireita ovat väsymys ja jaksamattomuus, alakulo ja ärtyisyys, kyvyttömyys paneutua asioihin. Ihminen nukkuu paljon, mutta ei tunne itseään levänneeksi herätessään. Ääritapauksissa masennus voi käydä niin syväksi, että siitä kärsivä menettää työkykynsä ja joutuu sairaslomalle. Tyypillistä on myös painonnousu, makean ja muiden hiilihydraattien himo. Kaamosmasennuksesta on kysymys, jos oireet helpottavat kesää kohti ja palaavat syyspimeiden taas laskeuduttua.

Appelberg sanoo, että lievissä tapauksissa vaivaa varten kannattaa laatia strategia. Aktiivinen liikkuminen ja mahdollisimman runsas ulkoilu päivittäin auttaa tuloaan tekevien oireiden torjunnassa. Etelänloma syyspimeyden laskeutuessa on hyvä strategia. Hyvä on myös huolehtia siitä, että oleskelutiloissa on kunnon valaistus.

Vaikeammissa tapauksissa tarvitaan hoitoa.

Hoitona käytetään oleskelua erittäin kirkkaasti ja vahvasti valaistussa huoneessa. Valon voimakkuuden on oltava 2 500 luksia tai enemmän, jopa 10 000 luksia käytetään. (Normaali huonevalaistus on noin 200 luksia.) Ultraviolettisäteily suodatetaan pois, koska se voisi vahingoittaa silmiä ja ihoa – rusketusta ei siis saa kaupanpäällisiksi. Hoitoa annetaan kerrallaan puolesta tunnista tuntiin muutaman kerran viikossa. Hoito on paras aloittaa hyvissä ajoin syksyllä ennen kuin oireita alkaa tulla.

Kirkasvalolamppuja on myynnissä myös kotikäyttöön, mutta Appelberg suosittaa kääntymään ensin lääkärin puoleen mahdollisen depression diagnostisoimiseksi. Terveyskeskuslääkärit ovat nykyään tietoisia kaamosmasennuksesta ilmiönä ja osaavat ohjata hoitoon, jos sellaista tarvitaan.

Olemme leivosia tai pöllöjä

Ihmisellä on sisäänrakennettu kello, joka säätelee hänen päivärytmiään. Joidenkin luonnollinen rytmi saattaa kulkea esim. 25 tunnin jaksoissa. Väite, jonka mukaan osa meistä on tyypillisiä aamu- ja osa iltaihmisiä, on perusteltu.

– Meillä on tapana puhua leivosista ja pöllöistä, sanoo Appelberg. Valtaosa meistä on pöllöjä, joiden sisäinen vuorokausi on siis pitempi kuin 24 tuntia.

Kompensoidaksemme tämän me tarvitsemme enemmän valoa aamulla, koska iltavalo lisää pöllömäisyyttä. Aamusta virkeät leivoset, jotka haluavat valvoa, tarvitsevat enemmän iltavaloa, kun taas pöllöt tarvitsevan enemmän aamuvaloa jaksaakseen nousta ajoissa ylös. Iän myötä meistä tulee useimmiten leivomaisempia, kun taas nuoret ovat tavallisesti ilmiselviä pöllöjä.

Fysiologisesti valtaosa meistä siis tarvitsee kunnon annoksen valoa aamuisin. Siksi aamunsarastuksen hyödyntäminen onkin aivan erityisen tärkeää. Valohoitoa pitäisi siksi antaa mieluiten iltapäivällä.

– Kesäaikajärjestelmä on fysiologian kannalta itse asiassa virhe, sillä sehän johtaa siihen, että saamme enemmän iltavaloa, Appelberg toteaa.

Yhdysvalloissa on kokeiltu hoitoa, jossa makuuhuoneeseen asennetaan lamppu, joka ohjelmoidaan syttymään muutama tunti ennen kuin potilas herää, ja joka alkaa pikku hiljaa valaista kirkkaammin. Niin ikään on yritetty yhdistää tähän keinotekoiseen sarastukseen luonnonääniä, kuten linnunlaulua ja puron solinaa.

Kaamosmasennusta voisi pitää modernin ja urbaanin yhteiskunnan ongelmana. Elämänrytmimme ei enää noudata kehon luonnollista rytmiä. Luonnonläheisempi elämäntyyli sallisi enemmän lepoa ja rauhallisemman rytmin talvisaikaan ja suuremman toiminnallisuuden tason kesäaikaan, mutta sitä ei käy sovittaminen nykypäivän työelämän vaatimuksiin.

Appelberg toteaa edelleen, että yötyö on itse asiassa luonnotonta, se tuhoaa biologisen rytmin. Erityisesti tämä koskee yötyötä, jossa vuorot vaihtuvat nopeasti ja taajaan.

– Biologisen kellon rukkaaminen voi olla vaikeaa, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Osa selviää paremmin ja osa huonommin. Yleensä on niin, että nuorten on helpompi vaihtaa rytmiä kuin vanhojen.

Oireita joka neljännellä

Kaamosmasennuksen esiintymistä on tutkittu Suomessa Jyväskylän yliopistossa. Tutkimuksen mukaan noin kolme prosenttia väestöstä kärsii kaamosmasennuksesta. Mutta lieviä oireita on paljon suuremmalla joukolla. Partonen arvioi, että jopa 25 prosenttia suomalaisista kokee jonkinlaista "talviväsymystä", vaikkei vaivaa masennukseksi voikaan luokitella.

Hän korostaa kuitenkin, ettei kaikkea pimeän vuodenajan masennusta pidä leimata kaamosmasennukseksi. Tiedetään nimittäin myös, että myös muissa mielialahäiriöissä ilmenee vuodenajoista riippuvaista vaihtelua. Esimerkiksi maanisdepressiivisyys voi olla talvisaikaan vaikeampaa.

Björn Appelberg toteaa, että paras tapa torjua pimeän vuodenajan kielteisiä mielialavaikutuksia työelämässä on huolehtia työtilojen kunnollisesta valaistuksesta, kuntoilla ja ulkoilla niin paljon kuin mahdollista.

– Tunnin ruokatunti yhdistettynä kävelyyn ulkoilmassa ei ole kovin huono suositus.

Hans Jern
Foto: Matti Ylirotu