Ihmiskäden jälkinä Starajamangaan syntyivät taidokkaasti veistetty sipulikirkko korkealle kylän yläpuolelle ja parikymmentä nyt jo harmaantunutta harjakattoista taloa, jotka venäläiseen tapaan suojasivat ihmisiä ja eläimiä.

Marraskuisen auringonlaskun purppura valaisee kylää pienen hetken. Kirkkaampana näkyy pian kylän miesten sytyttämän nuotion hehku. Lyhyen talvipäivän valo on käytettävä tarkkaan, ja kiireisempiä askareita tehtävä porukalla aina pilkkopimeään asti.

Yrittäjäksi itseään kutsuva Richard Geresh, 44, on koonnut talonsa laajennustyömaalle miehiä viimeisistä asutuista taloista.

Pieni taajama on vähitellen autioitumassa: vakinaisesti asutaan enää seitsemää taloa.

Pääkaupungista Petroskoista länteen lähtevää ja kylän halki kulkevaa maantietä pitkin on kuljettu vain poispäin.

Gereshin talon emäntä Marina Karhu, 41, on aina asunut Starajamangassa. Isä oli Inkerin suomalaisia, ja Marina sureekin, etteivät he kotona puhuneet lainkaan suomea. Sitä ei kylällä osannut kukaan muukaan, ja kieli jäi oppimatta.

Kylän elämän hiipuminen on haikeaa. Entisaikaan perheet olivat suuria, leikkikavereita Marinallakin oli melkein joka talossa. Elämä oli muutenkin kaikin puolin turvallisista, siitä piti huolen suuri lihakarjasovhoosi, jossa kyläläiset kävivät töissä.

Neuvostoliiton romahtaminen ja suuri rakennemuutos veivät kuitenkin Venäjän ja Karjalan maaseudulta suurimman osan työpaikkoja.

Marina Karhun työ oli ollut sovhoosin kaupassa, sillä hän oli käynyt 60 kilometrin päässä Petroskoissa kaupanalan ammattikoulun. Neljä vuotta sitten kauppa jouduttiin sulkemaan, ja samalla Starajamangasta loppuivat tyystin rahatyöt.

Talvi-illan rauha

Gereshin-Karhun perhe elää tällä hetkellä "yrittäjinä."

Marinan mukaan elanto saadaan neljästä lehmästä, joiden maito viedään päivittäin 12 kilometrin päähän Prääzhän 5 000 asukkaan taajamaan. Maito ei mene kauppaan, vaan sovituille asiakkaille, verkostoon. Samalla tavalla perhe myy kesän satoa, perunoita ja marjoja, joita kumpaistakaan ei tosin tänä vuonna ilmojen takia saatu tarpeeksi.

Marina sanookin, että hän pelkää kesää, koska silloin on niin paljon töitä. Joskus tekisi mieli lähteä kokonaan pois kylästä. "Ulkomailla" hän on käynyt neuvostoaikana Latviassa, Virossa, Moldovassa ja Unkarissa. Arkisempia asioita on joskus hoidettava Prääzhässä tai jopa Petroskoissa.

Kokonaan pois Starajamangasta Marina ei haluaisi koskaan muuttaa. Hän ei ole kyllästynyt katselemaan luontoa ympärillään, järvenselkää ja vuolasta joenmutkaa. Hän on täällä kotonaan ja onnellinen.

– Minulla on hyvä mies ja poika Raimond, joka on 10-vuotias.

Talvi on rauhallista aikaa, pimeän vuoksi töitä ei ole niin paljon. Talossa on sähkö ja kesällä hakattuja polttopuita on riittävästi.

Marina kertookin, että hän ennättää katsoa TV:tä, juoda teetä ja rupatella naapurin kanssa, jopa tehdä käsitöitäkin. Muu aika kuluu tavallisissa emännän askareissa: hän hoitaa karjan, tekee ruuan, siivoaa ja huoltaa kodin.

Kiireen vastapainona rauhoittuminen on tärkeää. Siinä auttaa hämärän laskeutuminen jo varhain talvipäivinä.

– Ympärillä on oltava rauhaa ja perheessä on oltava rauha. Se on kaikkein tärkeintä, sanoo Marina Karhu.

Hilkka Jukarainen
Starajamanga/Karjala
juttu ja kuva