vane.jpg (302 bytes)

paaki.jpg (4718 bytes)

Kaamoksen keskellä

Pimeimmät hetket tätäkin vuotta ovat käsillä luonnossa. Ensi viikolla tähän aikaan talvipäivä seisahtuu. Valon määrä on vähäisimmillään ja aurinko käy vain näyttäytymässä päiväntasaajan pohjoispuoliskolla.

Foto: MARJUT VAINIOUtsjoella aurinkoa ei ole näkynyt horisontin yläpuolella enää kolmeen viikkoon eikä sitä näykään kun vasta tulevan tammikuun puolivälissä. Helsinkiinkään luonnonvaloa ei riitä talvipäivänseisauksen aikaan kuin vajaat kuusi tuntia, Ouluun enää kolme ja puoli.

Maa on kaamoksessa ja sen elävät siinä mukana.

Pohjoisimmankaan Lapin perukoilla kaamos ei kuitenkaan laskeudu päälle täytenä pimeytenä. Kuu, tähdet ja aurinkotuulien lietsomat revontulet kirkastavat sinellään ja horisontin takana piileskelevän auringon säteet heijastuvat pilvien ja lumen kautta maisemaa valaisemaan.

Valon puute on monelle näiden leveysasteiden eläjälle raskasta aikaa. Pitkä hämäryys ja pimeys tuntuvat imevän kaikki voimat ja mieliala painuu matalaksi. Unentarpeesta ei ole tulla loppua, mutta jatkuva nukkuminenkaan ei tunnu virkistävän. Hiilihydraatteja sisältävä ruoka maistuu, ja monelle makeisiin syntyy entistäkin suurempi himo.

Tällaisen oireyhtymän sanotaan olevan hyvin tyypillistä kaamosväsymykselle ja -masennukselle. Eräiden viime vuosikymmenen puolen välin yliopistotutkimusten perusteella pimeän syksyn ja alkutalven alakuloa potisi ainakin viidennes kansasta ja kaamoksen vuosittain masentamiakin olisi kolmisen prosenttia. Naisia pimeys painaa kaksi kertaa miehiä useammin ja nuoriin se iskee aikuisia rankemmin. Myös kaamosmasennuksen perinnöllisyydestä tutkijat katsovat saaneensa näyttöä.

Talviväsymyksen syviä syntyjä ei tarkkaan tunneta, mutta sen uskotaan olevan kytkeyksissä vähenevään valon määrään, mikä puolestaan sekoittaa paitsi ihmisen hormonitoimintaa myös jätättää hänen sisäistä kelloaan. Oli miten tahansa, pimeän ajan väsymystä kyetään hoitamaan menestyksekkäästi kirkasvaloterapialla, runsaalla liikunnalla ulkona normaalissa luonnonvalossa tai jopa passittamalla potilaat viikoksi aurinkorannoille etelään.

Mikä osuus useimmille ihmisille tyypillisellä pimeänpelolla on kaamosväsymyksessä, on mielenkiintoinen kysymys sekin.

Mutta pimeään, kuten muihinkin elinympäristön vaatimuksiin, voi tottua. Tämä näkyy kaamoksen kohdalla niin, etteivät useimmat saamelaiset ole siitä moksiskaan, mutta useimmat etelän postiauton Lappiin tuomat ovat.

Tähän lehteen (s. 22–23) haastateltu, Inarinjoen laaksossa syntynyt ja niissä maisemissa ikänsä elänyt Ilmari Laiti antaa kaamosten tulla ja mennä niistä mitenkään järkkymättä. Hänelle päinvastoin tuottaa nykymaailmassa jo ongelmia pimeyden puute. Kun valoa on joka paikassa, siitä on enää vaikea iloita, Laiti filosofoi.

Kaamosväsymyksestä ja -masennuksesta on yleisenä vaivana ollut puhetta vasta muutaman vuoden verran. Lähelle tuleekin ajatus, että myös tämä ilmiö on ajalle tyypillisesti medikalisoitu. Ainahan vuodenaikojen vaihtelu on ihmisiin vaikuttanut, mutta siihen on vain pitänyt sopeutua, kun elämässä muuten on ollut nykyistä enemmän selviämistä.

Palkkatyöläinen 15.12.2004 nro 10/04

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)

Pt  nro 10/2004

Pt:n etusivulle

vn-pa.gif (131 bytes) Pääkirjoitus

Kaamoksen keskellä
Ratkaisun hetket

vn-pa.gif (131 bytes) Teema
     Kaamos
vn-pa.gif (131 bytes) Ajankohtaista
vn-pa.gif (131 bytes) Kolumnit ja pakina
vn-pa.gif (131 bytes) Liittouutiset
vn-pa.gif (131 bytes) Ulkomailta
vn-pa.gif (131 bytes) Nettivinkit