Mielestäni rohkean ihmisen on uskallettava ilmaista kantansa, myös tilanteessa, jossa omat ja lähipiirin arvot menevät ristiin. On ollut jännä huomata, että jotkut poliittiset kysymykset ovat ns. omantunnon kysymyksiä, joissa puolueiden sisältä voi löytyä täysin eriäviä mielipiteitä. Tällaisia kysymyksiä ovat viimeksi olleet lisäydinvoima, parisuhdelaki ja laki yksinäisten naisten ja lesboparien hedelmöityshoidoista. Kumpaan pitää äänestäjän luotta: yksittäisen poliitikon valintoihin vai puolueen arvoihin? Voiko kumpaankaan luottaa? Ovatko poliitikot ja puolueet maailmanparantajia, jotka pyrkivät yhteiseen hyvään, vai kyynikoita, jotka ajavat omaa etuaan? Samaa voi kysyä äänestäjistä.

Meille syydetään uutisia joka tuutista. Jatkuva tulva luo helposti vaikutelman, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa mihinkään. Kuitenkaan aktivismi ei ole maailmasta kadonnut. Aktivistithan niitä uutisia luovat. Demokratiassa jokaisen muutoksen pitäisi olla kaikkien, jos ei hyväksyttävissä, niin nieltävissä. Mutta kelpaavat kompromissit maailmanparantajalle? Kyynikko ei tietenkään arvoista tai välitä kompromisseista. Hänen maailmaansa ohjaa kohtalo, tai joku muu "korkeampi voima", jota vastaan on turha pyristellä. Paras hoitaa omat asiansa, välittämättä maailman menosta.

Voivatko he ikinä kohdata, nämä kaksi — kyynikko ja maailmanparantaja?

Elokuvassa nimeltään Entäs Bob? Richard Dreyffus esittää psykiatria, jonka iskulauseena on "baby-steps". Ihmisen on otettava pieniä askelia löytääkseen harmonian elämässään. Vaikka psykologilta itseltään menee hermot kun hän kohtaa ärsyttävän potilaan, Bobin, on "baby-steps" minusta ideana kiva: Pienin askelin.

Mutta kumpi on oikeampi: usko siihen, että kaikkeen voi vaikuttaa, vai siihen, ettei mihinkään? Maailmanparantaja on toimija, kyynikko sivustakatsoja. Toinen vie, toinen vikisee. Kumman kengissä itse haluaa olla? Ehkä ei kummankaan. Voi vain todeta ettei kaikkiin asioihin voi vaikuttaa, mutta joihinkin voi? Kukin tekee loppujen lopuksi sen mihin pystyy. Sen on riitettävä.

Tässä onkin ehkä kyynikon ja maailmanparantajan yhteinen mahdollisuus: koettaa vaikuttaa omaan elämäänsä ja hoitaa edes se kunnolla. Näen melkein edessäni kuinka pieniä "baby-stepsejä" ottava kyynikko ja maailmanparantaja kulkevat kohti taivaanrantaa. Kumpikaan ei saa nähdä valmista maailmaa, se jää keskeneräiseksi. Siihen tosiasiaan kumpikaan ei voi vaikuttaa. "Luulen, että tämä on hienon ystävyyden alku".