Taktisesti hyvin valittu paikka ja
kahvitarjoilu takasivat yleisömenestyksen hiihdon maailmanmestaruuskisoista huolimatta.
Väkeä liikkui SAK:n Huittisten seudun paikallisjärjestön vaaliteltan liepeillä
runsaasti.
Tapahtuma oli ensimmäinen viidestä vaalitilaisuudesta, jotka Satakunnassa
järjestetään SAK:n lipun alla. Muut tilaisuudet ovat Porissa, Raumalla,
Kankaanpäässä ja Harjavallassa. Keskeisenä tavoitteena on äänestysaktiivisuuden
lisääminen työväestön keskuudessa. Ja toki ääni työläisehdokkaalle.
Yleisön toiveet ehdokkaille nousivat pääosin omasta elämäntilanteesta, mutta myös
kireä kansainvälinen tilanne huolestutti.
Tärkeää ihmisen arjen tuntemus
Toimistovirkailija Aino Soukola on tullut paikalle kauppa-asioita
hoitaakseen.
Yllätyin iloisesti, kun kaupan ovella törmäsin tuttuun kansanedustajaan.
Soukolalle ehdokas onkin jo katsottuna, entinen pääluottamusmies. Hän pitää
tärkeänä, että kansanedustaja tuntee työväestön asiat.
Luotan, että edustaja tekee hyviä ratkaisuja, kun hän tuntee ihmisten arjen.
Aino Soukolaa huolestuttavat työelämän lisääntyneet paineet. Työntekijöiltä
vaaditaan nykypäivänä liikaa, jopa pienoisen painostuksen uhalla.
Töitä tehdään työajan jälkeen ja kotona. Tietokoneet ovat mahdollistaneet
seurannan tehostamisen ja kaikenlaisia tehokkuusmittareita on kehitelty. Enterin painallus
tuntuu olevan nykypäivän kellokortti.
Joskus ihmettelen, miten pienten lasten vanhemmat selviävät kaikesta.
Ryhdikkäitä vasemmistolaisia eduskuntaan
Huittislainen autonkuljettaja Harri Syrjälä on tullut ajosta
aamukuudelta. Rekka on vaihtunut reppuun ja sauvakävelyyn. Kauppareissulla aikaa on
poiketa SAK:n vaaliteltallakin.
Ajan pelkkää yövuoroa aivan omasta tahdostani. Jää enemmän aikaa
järjestötyöhön ja harrastuksiin päiväsaikaan.
Nykymaailman meno ei Syrjälää kovin innosta. Mielessä väikkyy jopa ajatus, että
omatkin ovat pettäneet.
Suomessa ostovoima on EU:n alhaisimpia. Tupokierroksellakin liitto lupasi, että
nyt keskitytään euroihin eikä tekstikysymyksiin. Mitä vielä, tekstiä tuli kyllä,
mutta euroja ei.
Viesti ehdokkaille on selvä. Nyt kaivataan ryhdistäytymistä, vasemmistolaisuutta
eduskuntaan.
On aika äänestää vasemmistolaisia ehdokkaita. Muuten hukka perii ja Kepu
vie.
Harri Syrjälä äänestää, puolue ja ehdokaskin ovat jo selvillä. Tuttu mies, vanha
koulukaveri. Syrjälän mielestä äänestämättä jättäminen ei ole mikään
kannanotto.
Jokaisen työmiehen pitäisi käydä uurnilla.
Muistettava vanhukset ja lapset
Eläkeläiset Aili Vienosen ja Paavo Punkarin toi
vaaliteltalle sekä kahvi että asia. Vienonen on tehnyt työuransa
ravintolatyöntekijänä ja Punkari Tampereella Aamulehden kirjapainossa.
Päällimmäisenä mielessä on nyt tämä sodan uhka. Rauhan puolesta pitäisi
toimia kaikin keinoin. Sodasta ei ole kenellekään hyötyä, vain paljon surua ja
kärsimystä.
Kotimaan asioista nousevat esille vanhusten ja lasten asiat. Terveydenhuollon
kysymykset ovat tärkeitä eläkeläisille. Kaiken kaikkiaan Vienonen ja Punkari ovat
suhteellisen tyytyväisiä elämään tämän päivän Suomessa.
Ainahan parantamisen varaa on. Pakko tyytyä, itsehän me olemme edusmiehemme
sinne äänestäneet.
Molemmat aikovat äänestää myös tällä kertaa. Se kuuluu jo perinteeseen. Nuorten
äänestysinto sen sijaan huolestuttaa. Omienkin lasten vakuuttamisessa on vaikeuksia.
Meille kun vanhemmat sanoivat, että äänestämään, siihen ei ollut
pulikoimista. Nykykulttuurissa ei se taida oikein onnistua, Aila Vienonen ja Paavo Punkari
naurahtavat.
Sanojensa takana pysyviä
Janna Häihänen täyttää kolme vuotta. Syntymäpäivätarpeita on
lähdetty hakemaan koko perheen voimin.
Samalla sitten loppuu tietysti kotihoidontuki, äiti toteaa hieman
sarkastisesti.
Päivi Häihänen hoitaa tällä hetkellä kahta lastaan, Jannaa ja
viisivuotiasta Juliaa, kotona. Töihin tekisi jo mieli.
Olen kysellyt, mutta perhepäivähoitajille ei Huittisissa juuri nyt tunnu
löytyvän töitä. Miehellä on onneksi vakinainen työpaikka.
Kahden lapsen äitiä kiinnostaa luonnollisesti, miten seuraava eduskunta suhtautuu
lapsiperheiden aseman kohentamiseen.
Huomasimme tullessamme kyllä SAK:n vaalitilaisuuden ja otimme mainoksiakin.
Näin perheellisenä on ilo kuunnella, miten kaikki vakuuttavat toimivansa lapsiperheiden
puolesta. Pysyisivät vain sanojensa takana, Päivi Häihänen toteaa hymynkare
suunpielessä.
Vaikka pieni epäilys kaihertaisikin mieltä, niin äänestämässä käydään.
Ehdokaskin on jo katsottu.
Valintani kohdistuu ehdokkaaseen, joka ajaa tavallisen ihmisen etuja.
Martti Suuriniemi