– Kaikilla on työturvallisuuskortti, jota päivitetään. Turvallisuuskoulutusta annetaan erilaisia laitteistoja varten ja aina, kun tulee uusia yrityksiä. Turvallisuusasiat ovat mukana kaikessa henkilöstölle suunnatussa informaatiossa. Koulutamme myös eri ammattiryhmiä kuten trukinkuljettajia, kunnossapitotyöntekijöitä, ja aivan vastikään sähkömiehiä, tarpeen mukaan, Teräväinen luettelee.

Panostukset turvallisuuteen ovat tuottaneet tulosta. Sen näkee suoraan Fortumista vuonna 2006 irrotetun Maintpartnerin tapaturmataajudesta: vuoden 2004 11,6:sta 7,1:een viime vuonna. Tavoite on tänä vuonna 5,0. Tämä koskee tapaturmia, joista seuraa vähintään kolmen päivän sairauspoissaolo. Mitä taustalta löytyy?

– Että puhutaan enemmän, vastaa Maintpartnerin työsuojeluvaltuutettuna toimiva Esa Virkki, joka on metallimies ja työskennellyt kunnossapitotöissä jo 13 vuotta.

– Heittopussihan minä olen, hän lisää. Hän nimittäin tekee töitä viidessä yrityksessä satama-alueella.

Kaikki ovat vastuussa

Esa Virkki on lähes vakiokalustoa kemikaaliyritys BASF:ssa, joka tunnetaan erittäin tiukoista turvallisuusmääräyksistään. Työturvallisuudesta vastaava Minna Kainulainen ei päästä sisään ketään ilman lyhyttä turvallisuusluentoa. Aliurakoitsijoita varten on olemassa pidempi versio.

– Kunnossapito- ja huoltotöiden tekijöitä koulutamme samoin kuin omia työntekijöitämme, hehän työskentelevät päivittäin samoissa tiloissa ja altistuvat samoille kemikaaleille. Moni käy myös kaksipäiväisen kurssin, jonka järjestämme vuosittain, Kainulainen kertoo.

Kaikki aliurakointityöt edellyttävät työlupaa – kirjallista sopimusta, jossa on tietoa kohteesta, kemikaalien vaarallisuusasteesta. TEAMin työsuojeluvaltuutettu Sauli Rantala tarkistaa luvat ja katsoo kuten muutkin BASF:n työntekijät, että huollettava kohde on kytketty pois tuotannosta ja vaaraton.

– Jos joku huomaa, että työ on vaarallista, hän voi pysäyttää työn. Myös huoltotyön tekijä, Rantala sanoo.

Rantala aloitti työsuojelussa jo 1988. Hän on samaa mieltä Virkin kanssa siitä, että viestintä on parantunut. Mutta myös asenteet ovat nykyään toisenlaiset. Työsuojelu on ammattiosaston jokaisen kokouksen esityslistalla, ja hyviä käytäntöjä levitetään yrityksestä toiseen.

Marssijärjestys on tärkeä. Jos huoltotöitä pitää tehdä, otetaan aina ensiksi yhteyttä Maintpartnerin työnjohtajaan. Sekin on työsuojelukysymys.

Esa Virkki tai joku hänen kollegoistaan tarkastaa aina, että putket ovat tyhjät eikä niissä ole painetta tai lämpöä, ja että sähköt on kytketty pois. Haju jää, mutta sitä vastaan kaikkien on suojauduttava. Kukaan ei enää vastustele, se kuuluu asiaan.

– BASF:lla mikään ei mene työturvallisuuden ohi, ja tämä koskee myös kaikkia kunnossapitotyötä tekeviä, Minna Kainulainen toteaa painokkaasti.

Ennakoivaa kunnossapitoa

Kehitys kulkee ennakoinnin suuntaan, siitä on tullut asiakkailta hyvää palautetta ja se on parantanut työturvallisuutta.

Yksi asia, jota harvoin suunnitellaan etukäteen, on kulku huollettavan tai korjattavan kohteen luokse.

– Kerrassaan säikähdin muutama vuosi sitten riskiarvioinnissa, kun näin että Esa seisoi hyvin ahtaassa paikassa säiliöiden välissä ja otti tukea seinästä pysyäkseen pienellä hyllyllä. Meidän pitää tehdä yhteistyötä, kertoa jos havaitsemme ongelmia. Kaikki tieto on kullanarvoista, sanoo Minna Kainulainen.

Harvaa tehdasta rakennettaessa on ajateltu saavutettavuutta huoltotöissä. Vanhemmat kiinteistöt ovat aivan erityisen hankalia, mutta myös tilapäisesti paikoilleen sijoitetut uudet laitteistot sisältävät riskejä.

Useimmiten työtapaturmia sattuu, kun huoltotyöntekijä liukastuu, kompastuu tai horjahtaa. Koneet eivät enää ole yhtä vaarallisia kuin ennen. Pahinta on ensilumi, sanoo Teräväinen.

Alalla työskentelee melkein yksinomaan vain miehiä. Vanhemmat työntekijät saavat mahdollisuuden osa-aikaeläkkeeseen tai osa-aikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Muutoin he eivät ehkä jaksaisi edes 63-vuotiaiksi. Sillä työ on vaativaa, koska siinä joutuu tekemään raskaita nostoja ja olemaan epämukavissa työasennoissa. Kuumuus voi olla hankalaa, samoin pakkanen – mitään pakkasrajoja ei ole.

Yksi asia on tärkeä. Aloittelijaa ei koskaan panna töihin yksinään. Kokenut työntekijä on valttia, kun riskejä pyritään minimoimaan.

Ingegerd Ekstrand
kuvat Patrik Lindström

Toimiala on suuri: Suomessa huoltotöissä työskentelee noin 200 000 työntekijää, ja yritykset satsaavat huoltoon ja kunnossapitoon vuosittain 24 miljardia euroa.

TEAMin työympäristösihteeri Kari Mäkelä sanoo, että kampanjat lisäävät kyllä aktiivisuutta jo turvallisuustietoisissa yrityksissä, mutta saavuttavat harvoin pienyrityksiä.

– Normit, velvoitteet ja valvonta purevat usein paremmin, ja ehkä myös alakohtaiset projektit, sanoo Mäkelä ja kertoo kemianteollisuuden monivuotisesta Vastuu huomisesta -ohjelmasta. Hankkeeseen osallistuu noin sata yritystä, jotka raportoivat vuosittain tapaturmista, päästöistä, koulutuksesta ja muista vastaavista asioista. Hanke on laskenut tapaturma-alttiutta.

Myös taloudelliset porkkanat ovat erinomaisia. Tietoa lisää myös työturvallisuuskortti, jollainen jo onkin taskussa yli 600 000 suomalaisella. Työnantajan, tilaajan ja aliurakoitsijoiden vastuukysymystä selvitetään yhteisiä työpaikkoja koskevassa työturvallisuuslaissa.

Hyvä huolto tärkeää

Kemianteollisuudessa, jossa käsitellään myrkyllisiä, ärsyttäviä ja räjähtäviä aineita, ollaan erityisen turvallisuustietoisia. Kuolemaan johtavat tapaturmat kunnossapito- ja huoltotyössä ovat harvinaisia, mutta niitä sattuu. Nuori insinööri menehtyi, koska toimijoita oli monia, suunnittelu tehtiin ulkopuolella, käskyvaltasuhteet olivat epäselvät, vaikka kaikilla mukanaolijoilla piti olla perustiedot turvallisuudesta. Huoltomies putosi lannoitesäiliöön ja menehtyi 60-asteiseen massaan, koska kulkutie oli hankala eikä luukkua ollut saatu laiminlyödyn siivouksen vuoksi kunnolla kiinni ja se keikkui.

Merkittävä riskitekijä on se, että huoltotöitä tehdään usein ympäristössä, joka on työntekijälle uusi. Lisäksi huoltomiehet joutuvat ruuvatessaan ja hitsatessaan lähikontaktiin eri tavalla kuin laitoksen työntekijät, jotka valvovat prosesseja tietokoneen ruudulta erillisistä huoneista.

– Työpaikan riskejä kartoitetaan tavallisesti normaalissa, staattisessa tilassa. Huollon ja kunnossapidon huomioon ottaminen vaatii enemmän, ja aina tiedot, aika ja energia eivät riitä. Huoltotöiden pitäisi olla kartoituksessa omana otsikkonaan.

Päävastuu turvallisuudesta on aina tilaajalla, mutta tilaajan vastuuta on selvennettävä entisestään. Kunnossapito- ja huoltoyritysten sertifiointi olisi tilaajille helpotus, Mäkelä huomauttaa ja kertoo mm. Oulun yliopiston myötävaikutuksella luodusta turvallisuus- ja laatuarviointijärjestelmästä.

Työsuojeluvaltuutettu ja -asiamies ovat aina mukana merkittävien huolto- ja korjaushankkeiden ja tuotannon keskeytysten suunnittelussa.

– Silloin he voivat itse valvoa ja tarpeen tullen keskeyttää vaaralliset työt, joista aiheutuu varaa omalle henkilöstölle tai huoltomiehille.

Suurin osa huoltotyöntekijöistä on nykyään saanut lvi- tai sähköalan tai instrumenttiasentajan ammatillisen koulutuksen.

– Mutta monipuolista turvallisuuskoulutusta tarvitaan. Siinä suhteessa ammattikoulutuksessa on edelleen puutteita., Kari Mäkelä sanoo.

Ingegerd Ekstrand