– Mikä tahansa työ kelpaa! Jos en muuta saa, voin aina lähteä marjanpoimintaan, hän sanoo päättäväisesti.

Formia Vesme on metallialan yritys, jossa Thuan ehti työskennellä kahdeksan kuukautta ennen kuin hänet ja 29 muuta työntekijää lomautettiin viime vuoden elokuussa. Työntekijöitä on edelleen lomautettuna eikä kesätyöntekijöitä oteta. 13 lomautettua on nyt irtisanottu, heidän joukossaan kaikki kymmenen vietnamilaista, jotka haettiin töihin Hanoista toiselta puolelta maapalloa.

Vietnamilaisilla maahanmuuttajilla oli toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet ja he saivat työehtosopimuksen ja pätevyyden mukaista palkkaa. Kaikki olivat myös liittyneet ammattiliittoon. Koska työsuhde oli kestänyt alle vuoden, toimeentulotukea ei maksettu.

– Kun taantuma vain jatkui, meistä oli reiluinta sanoa vietnamilaiset irti, jotta he saivat lomakorvaukset. Muutamat ovat sittemmin lähteneet kotiin. Koimme moraaliseksi velvollisuudeksemme maksaa paluulipun, korostaa liiketoimintayksikön johtaja Kari Anttila ja lisää, että kun ajat ovat paremmat yhtiö ottaa ahkerat vietnamilaiset mielellään takaisin.

Muut ryhmään kuuluneet tekivät kuten Thuan, päättivät lähteä opiskelemaan suomea ja suomalaista kulttuuria Etelä-Pohjanmaan opiston maahanmuuttajille tarkoitetulle kurssille. Viranomaisten avustuksella he saivat opiskelijoille tarkoitetun oleskeluluvan ja asunnon, opetuksen ja ruoan opistolla. Nyt Thuanin on löydettävä työpaikka, jonka avulla hän selviää kesän yli.

– Syksyllä aloitan kolmivuotisen talonrakennusalan koulutuksen Kauhajoella, hän kertoo hymyillen ja hyvällä suomenkielellä.

– Vanhempani ja pikkuveljeni olivat kovin iloisia kun sain töitä Suomesta. Tänne haluan jäädä. Suomalaiset ovat ystävällisiä ja olen saanut paljon ystäviä, jatkaa Thuan, joka rentoutuu kuntosalilla tai pelaamalla lentopalloa.

Parempi onni puualalla

Viisi vietnamilaista on saanut töitä neljästä eri puualan yrityksestä. Siellä taantuma ei iskenyt yhtä kovalla voimalla ja kaikki ovat saaneet pitää työpaikkansa. P. Rotola-Pukkilan huonekalutehtaalta löydämme konepuuseppä Hai Dangin ja ruiskumaalari Dung Nguyenin, jotka ovat kumpikin toimineet huonekaluyrittäjinä Vietnamissa.

– Toivon, että minulla on kymmenen vuoden kuluttua pysyvä työpaikka tällä seudulla, sanoo Dung kuoriuduttuaan suojavarusteista sen jälkeen, kun on maalannut hyllyt huolellisesti vuoden muotivärillä mustalla.

– Pidän työstäni, se on pitkälti samaa mitä tein kotimaassakin. Mutta täällä on enemmän koneita, sanoo Hai. Sekä Dung että Hai ovat saaneet vaimonsa ja pienet tyttärensä tänne keväällä. Hain tytär on oppinut sanan "mummi", ja kutsuu minua mummiksi, pistää väliin viilunsaumaaja Oili Koivisto, joka on toiminut ystäväperheenä.

– Hain perhe on ollut mukana Puuliiton vappujuhlissa ja sisareni pojanpojan syntymäpäiväjuhlissa. Tulemme hyvin juttuun, olemme oppineet vähän vietnamiakin. Kesällä mennään Ähtärin eläinpuistoon, sanoo Oili.

Vietnamilaisten palkkaamisesta oltiin yrityksessä kahta mieltä, erityisesti kun taantuma oli juuri tulollaan.

– Täällä mietittiin, eikö työvoimaa olisi lähempää löytynyt, sanoo Puuliiton pääluottamusmies Jukka Perälä.

Metallin pääluottamusmies Veli Kulmala on samaa mieltä.

– Emme oikein ymmärtäneet, miksi niin kauas piti lähteä työntekijöitä etsimään. Mutta pojat ovat tehneet töitä siinä kuin muutkin, ja samoilla työehdoilla kuin me, hän korostaa.

Ammattimiehistä pulaa

Toimitusjohtaja Mikko Rotola-Pukkila selvittää taustoja. Neljä vuotta sitten hänen yrityksensä etsi monen muun suupohjalaisen yrityksen kanssa ammattitaitoista työvoimaa.

– Ruiskumaalareita ei löytynyt mistään. Me yrittäjät halusimme vakituista työvoimaa, ei tilapäistä vuokratyövoimaa EU-maista. Se oli välttämätöntä, koska meidän työntekijöistämme moni oli lähtemässä eläkkeelle, hän sanoo.

Yrittäjät ottivat yhteyttä naapureihin Närpiössä. Heidän kokemuksensa mukaan vietnamilaiset olivat hyviä työntekijöitä. Etelä-Pohjanmaan liitolla oli yhteyksiä sinne, Vietnamin suurlähettiläs oli valmis yhteistyöhön ja eri ministeriötkin kiinnostuivat. Ajatuksesta syntyi pilottiprojekti. Yrittäjät ja viranomaiset tekivät Etelä-Pohjanmaan liiton ja Kauhajoen kaupungin kanssa ensimmäisen matkan Vietnamiin joulukuussa 2007.

Huhtikuussa 2008 tehtiin uusi matka Hanoihin. Silloin valittiin 18 vietnamilaista, valintaperusteina ammattitaito ja vähintään välttävä englannin kielen taito.

Iältään 20–50-vuotiaat miehet saapuivat Kauhajoelle lokakuussa 2008. Saatuaan kolmen kuukauden ajan täydentävää ammattikoulutusta Suupohjan ammattioppilaitoksessa ja opiskeltuaan muun muassa suomea ja työsuojelua, he aloittivat työt yrityksissä työehtosopimuksen mukaisilla palkoilla. Vuodessa heidän oli määrä päästä noin 2 000 euron bruttoansioihin, mikä on edellytys sille, että vaimon ja alaikäiset lapset voi tuoda maahan. Unelma on toteutunut vain kahden kohdalla.

Pilotti tyssäsi taantumaan

Toukokuun puolivälissä vain yksitoista 18 vietnamilaisesta on edelleen Kauhajoella. Kuusi metalliyrityksistä irtisanottua on opiskellut talven aikana suomea. Kaksi aikoo jatkaa metallialan koulutuksessa syksyllä, kaksi ryhtyy opiskelemaan talonrakennusta. Kuusi on palannut Vietnamiin ja yksi saanut työtä eteläisestä Suomesta.

Kuinka pilottihanke pääsi kupsahtamaan näin nolosti ja kenen on vastuu? Suurimpia häviäjiä ovat vietnamilaiset, jotka toivoivat tulevaisuutta suomalaisessa työelämässä. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan tulevaisuudessakin, erityisesti Suupohjassa, missä väestö vanhenee nopeammin kuin useimmissa muissa Suomen kolkissa.

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän johtaja Kari Nuuttila korostaa, ettei yrityksillä juuri ollut valinnanvaraa, kun ajat menivät huonommiksi. Vietnamilaiset lomautettiin täsmälleen samalla lailla kuin suomalaisetkin, erityiskohtelu olisi ollut laitonta.

– Tarvitaan selvempiä pelisääntöjä ja joustavampaa lainsäädäntöä, jottei tämä toistu. Työperäiset maahanmuuttajat eivät ole pysyviä ennen kuin he ovat saaneet tänne perheensä, hän toteaa.

Työnantaja vastuussa

Kukaan ei voinut aavistaa, että tulossa oli niin pitkäaikainen ja syvä taantuma, tähdentävät myös toimitusjohtaja Mikko Rotola-Pukkila ja liiketoimintayksikön johtaja Kari Anttila.

Kumpikin haluaisi, että perheen mukaantulon mahdollistavat ansiovaatimukset olisivat joustavampia ja että suomen kielen (ja joillakin paikkakunnilla ruotsin kielen) opetusta parannettaisiin. Heidän mielestään yhteiskunnan pitäisi vastata kustannuksista.

SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka sanoo, että toimeentulorajojen alentaminen on kaksiteräinen miekka.

– On totta, että elinkustannukset vaihtelevat alueittain ja tästä syystä alueellista joustoa voisi olla. Jousto ei kuitenkaan saa olla sellaista, että se avaa mahdollisuus työn teettämiseen minimipalkoilla, kun kyseessä ovat ammattitaitoiset ulkomaalaiset työntekijät, hän varoittaa.

Björkbackan mielestä yritykset voivat itse kustantaa maahan tuomiensa työntekijöiden kieliopinnot.

Hänen mukaansa tärkeintä on, että ulkomailta rekrytointi suunnitellaan perusteellisesti ja pidetään talouden vaihtelut mielessä.

– Vastuu työn tarjoamisesta ja palkatun työntekijän toimeentulosta kuuluu yrityksille, erityisesti silloin, kun ne ovat itse houkutelleet työperäisiä maahanmuuttajia Suomeen. Vähimmäisvaatimus voisi olla, että työpaikka taattaisiin vähintään muutamaksi vuodeksi, kuten osassa tapauksia on tehtykin, Björkbacka sanoo.

Ingegerd Ekstrand
kuvat Esa Melametsä