Palmian punaharmaisiin työasuihin sonnustautunut kaksikko, intialaisella korostuksella suomea puhuva nuorimies ja keski-ikäinen supisuomalainen nainen, jutustelevat leppoisasti, miten siivoustyöt tänään jaetaan Koillis-Helsingin lukiossa. Neuvonpito on tarpeen, sillä viiden hengen työporukasta yksi on jäänyt sairaslomalle.

Suomessa kaksi ja puoli vuotta asunut Intiasta kotoisin oleva Arun Aravindan (27) vakuuttaa tulevansa aina kaikkien kanssa toimeen. Mies ei ole kokenut pohjoisessa maassa sen paremmin rasismia, syrjintää kuin kiusaamistakaan. Aravindania on helppo uskoa. Miehen hymy ja nauru tarttuvat.

– Olen kyllä kuullut, että toisille on sattunut kaikenlaista. Humalainen suomalainen kaatoi kerran olutta ghanalaisen kaverini päälle oululaisessa baarissa. Nyt kaverini ei uskalla mennä minnekään juhlimaan, hän istuu vain kotona.

Toimitilahuoltajaksi eli siivoojaksi oppisopimuskoulutuksella opiskeleva Aravindan kertoo tulevansa työtovereidensa kanssa toimeen todella hyvin. Erityisesti kesän suursiivouksissa yhteistyön on oltava saumatonta. Koillis-Helsingin lukion siivousviisikko tekee suvella kaiken yhdessä.

Työtovereina Aravindanilla on neljä naista, joista kaksi on syntyperäisiä suomalaisia, yksi on inkerinsuomalainen ja yksi on kotoisin Vietnamista.

Palmian luottamusmies Eija Paanasen mukaan aina supisuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden yhteiselo ei suju yhtä mallikkaasti. Kitkaa syntyy silloin tällöin.

– Useimmiten pulmissa on kyse kielimuurista tai kulttuurieroista johtuvista väärinymmärryksistä. Eri ihmiset käsittävät kiusaamisen ja syrjinnän eri tavoin. Jollekin syrjintää voi olla se, että suomalainen nainen toivottaa hyvää huomenta. Juttelemalla asiat selviävät. Tosin kyllä jokaiseen työpaikkaan mahtuu ikäviäkin tapauksia.

Palmiassa palveluesimiehenä työskentelevä JHL:n pääkaupunkiseudun maahanmuuttajaosaston puheenjohtajasta Yusuf Özelistä ristiriitoihin pitää tarttua ripeästi.

– Jos näin ei tehdä, riidat voivat kehittyä leimaaviksi molemmin puolin. Molemmat ymmärtävät toisensa väärin ja yleistävät negatiiviset kokemuksensa koko ryhmään. Tällaisten pulmien purkaminen on todella vaikeaa, Özel toteaa ja neuvoo kääntymään ongelmatilanteissa esimiehen tai luottamusmiehen puoleen.

Ohjelmoija tarttui moppiin

Talvella 2005 suomalaisen tyttöystävän ja sukulaisten innostamana pohjoiseen muuttanut tietokonemestari Aravindan koetti etsiä vieraassa maassa aluksi oman alansa töitä. Mies pääsi kahteen työhaastatteluunkin, mutta uratoiveet tyssäsivät ummikkouteen. Työnantajat edellyttivät hyvää suomen kielen taitoa.

– En voi sanoa, että olisin pettynyt, kun oman alan töitä ei löytynyt. Olen tyytyväinen täällä. Tosin ehkä olisin vielä tyytyväisempi, jos työskentelisin tietokonealalla, Aravindan naurahtaa ja toteaa, että hän suorittaisi mielellään oppisopimuskoulutuksena suomalaisen atk-alan tutkinnon. Mies toivoo, että kaupunki hyödyntäisi hanakammin maahanmuuttajien omassa maassaan hankkimaa koulutusta ja työkokemusta.

Palmian parista tuhannesta työntekijästä noin joka kymmenes on alunperin maahanmuuttaja. Palkkalistoilla on esimerkiksi Venäjältä, Virosta, Gambiasta, Somaliasta, Turkista ja Intiasta muuttaneita. Joukossa on paljon toimitilahuoltajia, keittiötyöntekijöitä ja vartijoita.

Aravindan kehuu Palmiaa ja kaupunkia hyväksi työnantajaksi. Työsuhdeasunto ja työterveyshuolto ovat hyviä lisiä. Palkkakin on parempi kuin yksityisellä puolella, vaikkakaan hyvänä Aravindan ei 1 430 euron kuukausipalkkaansa pidä. Varojen pitäisi riittää vuokraan ja ruokaan. Välillä olisi mukava matkustaa kotiin Intiaan.

Intiassa Aravindan ennätti työskennellä puolitoista vuotta tietokoneohjelmoijana. Kahden maan työkulttuurista hän löytää melkoisia eroja.

– Täällä työn tahti on aika rauhallinen, Intiassa on jatkuvasti kova kiire. Suomessa työskentelemme kahdeksan tuntia, Intiassa ehkä kahdeksan, kymmenen tai 12. Ylityökorvauksia ei siellä makseta. Intiassa työpaikka on melko turvaton, voi saada helposti potkut.

Ylpeä siivooja

Koillis-Helsingin lukiossa Aravindanin työpäivät alkavat kello 12 ja päättyvät iltakahdeksalta. Päivän aikana ennättää mopata monta käytävää ja pyyhkiä monta liitutaulua.

Mies on pannut merkille, että suomalaiset eivät arvosta siivoustyötä. Suuri osa hänen kollegoistaan on maahanmuuttajia.

– Jos puhutaan siitä, mitä minä teen, niin olen ylpeä. Minun ei tarvitse miettiä, mitä ihmiset ajattelevat minusta. Nyt olen innostunut fyysisestä työstä, siivotessa pitää liikkua paljon.

Maahanmuuttajataustaiset työntekijät eivät ole yhtä järjestäytyneitä kuin heidän suomalaiset työtoverinsa.

– Ammattiliitosta ei ole mitään hyötyä. Jos joudun työttömäksi, saan rahaa kymmenen kuukautta, muuta hyötyä ei ole, ja joka kuukausi täytyy maksaa 20 euroa, Aravindan tuumaa. Mies ei kuulu JHL:ään, työttömyyskassaan hän sen sijaan toteaa kuuluvansa.

Aravindanin mukaan ammattiliitot eivät ole käyneet esittäytymässä työpaikalla. Työtovereidenkaan kanssa ay-asiat eivät ole nousseet esille.

ANU VALLINKOSKI