Elinkeinoelämän
piiristä nousee tasaiseen tahtiin keskusteluun tiukkoja teesejä: eläkkeitä on
leikattava, työntekijöiden osuus sosiaaliturvamaksuista isommaksi, piste solidaariselle
palkkapolitiikalle. Ay-liike tuntuu olevan täysin vastaanottavana puolena.
Metalliliiton tutkimuspäällikön Eero Hovin mielestä
tilanne on ollut jo jonkun aikaa sellainen, että suuryritykset vievät ja muut
vikisevät.
Mutta se on jopa luonnollistakin, kun ajattelee, mikä voimasuhteen muutos
tässä on tapahtunut maailman ja talouden toimintaympäristön muuttuessa.
Hovin mielestä tilanne ei ay-liikkeen kannalta kuitenkaan ole niin onneton kuin miltä
se saattaa näyttää.
Kyllähän ay-liike on suomalaisessa yhteiskunnassa politiikan ylätasolla
onnistunut aika hyvin.
Mutta suuren ihmisjoukon syrjäytymistä se ei kyennyt estämään. Hovi sanoo
tilanteen kertovan hyvin, että seuraukset voivat olla huonot, kun sosiaalinen puoli jää
pienemmälle huomiolle elinkeinoelämän painaessa kilpailukyvyn ja muiden sinänsä
tärkeiden asioiden kanssa.
Ruotsissa on ollut tässä suhteessa historiallisestikin parempi kyky satsata
hyvinvointivaltion turvarakenteisiin. Tietenkin heillä on ollut myös enemmän vaurautta
takana.
Hienotunteisuus sotkee selvätkin asiat
Elinkeinoelämän on Hovin mielestä nykytilanteessa helppo nostaa esiin yksinkertaisia
tunnuksia.
Eikä EVA tai Elinkeinoelämän keskusliitto anna kokoomuksen tai kepun
jarrutella menoaan. Meillä poliittinen hienotunteisuus ja varovaisuus on joka suuntaan
paljon suurempaa.
Ay-liikkeessä ja työväenliikkeessäkin on Hovin mielestä myös turhaa arkuutta
yksinkertaistaa sanomaa niin, että se menee perille. Tarve kirjata esiin kaikkien
näkemykset sotkee selviäkin asioita.
Hovin mielestä syrjäytyminen on edelleen se iso asia, joka pitäisi nostaa pinnalle,
senkin takia, että syrjäytyminen maksaa meille kaikille kaikkein eniten.
Pula osaajista on myös todellinen.
Metallissa olemme yrittäneet puhua siitä vuosikausia. Niitä ongelmia pitäisi
ratkoa tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa eikä vain rakentaa järjestelmiä,
sanoo Hovi viitaten mm. ammattikorkeakouluihin.
Mutta yrityksetkin ovat sosialisoineet tämän asian yhteiskunnan vastuulle.
Solidaarisuus turvaa minimitason
Solidaarista palkkapolitiikkaa Hovi pitää asiana, josta saadaan elinkeinoelämän
kassa vääntää ikuisesti. Hän muistuttaa EK:n haluavan romuttaa nimenomaan
solidaarisen palkkapolitiikan tuoman palkkojen vähimmäiskehityksen, kun se puhuu
tulokseen sidotun palkkauksen lisäämisestä.
Hovi sanoo, että Metallissakin edistetään koko ajan tuloksiin ja tuottavuuteen
sidonnaista palkkausta.
Se johtaa yritys-, alue- ja alakohtaisiin palkkaeroihin, ei siitä mihinkään
pääse. Mutta se johtaa myös resurssien suuntautumiseen sinne, missä on paras
tuottavuus. Se on sittenkin kaikille edullisempaa.
Minusta solidaarinen palkkapolitiikka voidaan nykytilanteessa kiteyttää
palkkojen alarajan ja sen kehityksen puolustamiseen yleisen kehityksen mukaisesti.
Työehtosopimusten yleissitovuuden kautta se muodostaa minimipalkan. Tällä estetään
se, että tänne ei repeä ihan kahdet työmarkkinat.
En kovin mielelläni lisäisi solidaarisen palkkapolitiikan piiriin
ansiokehitystakuita tai muita vastaavia.
Yhteiskunnan tuloerojen kasvussa on Hovin mielestä kysymys toisesta asiasta.
Niiden kasvussa on kyse pääomatuloja saavien ja työtuloilla elävien
välisistä tuloeroista. Tässä se ongelma on kärjistynyt, korostaa Hovi.
Heikki
Lehtinen