Paula Puustinen tuli Kermansavelle 23 vuotta sitten. – Olen muuten kiertänyt talon läpi, mutta massan valmistuksessa tai isoilla uuneilla en ole työskennellyt, hän kertoo. Nyt koristelupuolellakin jo vierähtänyt jo viisitoista vuotta. Alku oli hankalaa.

– Ensimmäiseen kuukauteen—puoleentoista kuva ei onnistunut lähellekään, sitten saattoi tulla yhteen kuppiin yksi osa kuviosta kunnollinen. Sisu antoi kuitenkin voimia, tuntui, että kun toisetkin olivat oppineet, niin kyllä minäkin — yritän ainakin. Ja olihan siinä se vaihtoehto, että jos ei onnistu, niin siirrytään takaisin entisiin hommiin dreijauksen aputyöhön.

Kertavedolla valmista

Kun nyt seuraa Paulan työskentelyä, voisi luulla, että hän on syntynyt pensseli kädessä, niin varmoin vedoin kuviot asettuvat lautasen pintaan.

– Suurin piirtein kassaran varresta tähän on siirrytty. Pensselillä en ollut ennen tänne tuloani tehnyt muuta kuin taloa maalannut, metsänhoitoyhdistyksen leivistä astioiden pariin vaihtanut Paula tokaisee.

– Jonkinnäköinen riskialttius suvun puolelta on kuitenkin taustalla: sekä isän että äidin puolella on paljon käsityöihmisiä. En kuitenkaan koulussakaan ollut erityisen hyvä piirtäjä, pikkuhiljaa tähän on oppinut, harjoituksen tulosta se vaan on.

Uusia malleja on tehty suoraan astioihin, sillä paperille ei kuvaa voi harjoitella. Kupin muoto on ollut Paula Puustisen mielestä kaikista hankalin haltuun otettava.

– Jonkinnäköinen taiteellisuus pitää tekijällä olla, kun raakaan tuotteeseen kuvioidaan. Tämä työ on hyvin erilaista kuin esim. posliininmaalaus, jossa kuviota voi korjata. Esimerkiksi sininen väri on sellainen, että jos väärä veto tulee, koko lautanen on pilalla. Se on heitettävä roskiin. Valkoisen värin voi vielä pestä poiskin. Kyllä pensselikoristelu vaatii silmän ja käden yhteistyötä, kaikista ei siihen ole.

Siirtokuvat valtaavat alaa

Nykyaikana käsin koristelu on kuitenkin Kermansavella vähentynyt. Kustannussyistä. Paula kuitenkin kokee, että ihmiset kyselevät käsin maalattuja. Nykyään Paulan työpäiviä täyttää siirtokuvakoristelu. Sekin on ihan mieleistä ja tarkkuutta vaativaa työtä, mutta ei haastavuudessaan ja tyydyttävyydessään käsin maalaamisen veroista.

Tulevat vuodet näyttävät, kuinka käsin koristelun Kermansavella käy.

– Semmoisia, jotka osaavat tuosta vain tehdä lonkalta kuvioita käsin, on tällä hetkellä talossa kolme kappaletta.

Useampia on käynyt kokeilemassa, ja on huomattu, että varsinkaan miehiltä se ei oikein luonnistu.

Paulan siirtokuvakoristelussa tarvitsema muovinen työkalu, joka on ristitty lipottimeksi, on saanut tietysti oman kuppinsa. "Paulan lipottimet" sanotaan sen kyljessä. Takavuosina tehtiin paljon värikokeilujakin.

– Nyt on jäänyt vähemmälle omien ripellysten teko.

Puuseppä lasittajana

Ruiskulasittaja Jaana Niittyviita antaa astioille väriä ja kiiltoa. Hän on koulutukseltaan puuseppä, mutta kun hän tuli muuttaneeksi miehensä kanssa Itä-Suomeen, Kermansavi tuntui luontevalta työpaikalta.

– Ei meidän ole sallittu ottaa tässä suuria taiteellisia vapauksia, taiteellisempia me ollaan jossakin ihan muualla, Jaana juttelee naurussa suin.

– Mutta onhan kauniisti koristeltuja astioita mukava katsella, sitä näkee jo lopputuloksen silmissään ja yrittää tehdä parhaansa, että kokonaisuus olisi onnistunut.

Kermansaven tehtaan monissa työvaiheissa on vielä käsityön makua, ympäristö ja työn kuva ei ole ainakaan vielä laitostunut liian tehdasmaiseksi.

– Se miellyttää, vaikka totta kai käsityöläinen tekisi useampia työvaiheita itse, Jaana Niittyviitta tuumaa.

Tänään on työn alla keramiikkataulun kehys. Jaana ottaa taulunpohjan kärrystä, ruiskuttaa lasitteen vetokaapissa ja asettaa valmiin työn hitaalle liukuhihnalle eteenpäin menemään.

– Tässä saa vähän sävytelläkin, koska kehyksen kuuluu olla hieman tummempi reunoistaan.

Abstraktia taidetta takaseinässä

Jaana on viihtynyt työssään. Laadun tasaisen korkeana pitäminen riittää haasteeksi, puutyöt ja muut käden taitojen ylläpitämiset jäävät suosiolla kotiin.

– Omalla ajalla luvan pyytämällä saa jäädä tekemään omia kokeiluita, mutta kyllä se koti kummasti houkuttelee työpäivän jälkeen. Kansalaisopiston savipiirissäkin olen kyllä ollut, Jaana tunnustaa.

Työpäivän mittaan vetokaapin takaseinään muodostuu jänniä kuvioita ja väriyhdistelmiä kuivuneesta lasitteesta.

– Joskus huikkaamme kaverillekin, että tulepas katsomaan, minkälaista taidetta täällä on tänään!

– Ihan taiteilijoita ollaan, hihkaisee Jaanan selän takana työskentelevä kollega Annikki Martikainen. Ja joskus naiset piristävät toistensa ja hihnan purkajan päivää asettelemalla astiat vaikka kukan muotoon.

Johanna Westersund