Tulliliiton puheenjohtajaksi viime toukokuussa Turussa valittu Ari Mäkinen ilmoittautuu tiukan linjan ajajaksi, kun tuoretta sosiaalipakettia ryhdytään soveltamaan valtion väkeen.

– Edellisellä keikalla, 1990-luvun puolivälissä, kun valtion eläkkeitä rukkailtiin, meidät uitettiin jo kunnolla kölin alta. Sama ei voi nyt toistua, hän sanoo.

Mäkisen, 59, mukaan perinteinen puhe ainakin valtion kapeasta leivästä on yhä todellisuutta.

– Jos koko työikänsä on kituutellut kapealla kyrsällä eli niukoilla palkoilla ja sitten eläkkeelläkään ei isketä kuin korppu käteen, me emme liittona voi olla sellaisessa mukana.

Mäkinen ei ole alkuunkaan innostunut SAK:n ajamista ja neuvottelemista eläkeuudistuksista. Hän epäilee esimerkiksi, että eläkekarttuman kynnyksen pudotus 23:sta 18:aan vuoteen jää tulevaisuudessa enimmäkseen kuolleeksi kirjaimeksi myös SAK:laisissa ammateissa.

– Toisaalta eläkepalkan laskennan pätkämalli on minusta ristiriidassa sen laajasti hyväksytyn pyrkimyksen kanssa, että pitkiä ja työntekijää motivoivia työuria pitäisi suosia.

Työnantajan leivissä

Mäkisen vetämä 1 500 jäsenen Tulliliitto kuuluu SAK:laisten Vankilavirkailijoiden ja Merivartijoiden kanssa siihen ryppääseen, jossa puheenjohtaja hoitaa työehtoasioita sivutoimisesti.

Ay-toiminnan valtavirran vastaisesti Tulliliiton puheenjohtaja istuu tullihallituksen pääkonttorissa Erottajalla Helsingissä. Hän saa palkkapussinsa tullilta ja vain nimellisen korvauksen ammattiliitoltaan.

Niin Mäkisellä kuin hänen edeltäjilläänkin on tullissa työntekijöiden sosiaaliasioiden hoitoon liittyvä virka. Laitoksen nokkimisjärjestyksessä Mäkinen kulkee tittelillä tulliylitarkastaja, mutta tekee apulaissosiaalipäällikön hommia.

– Useimmin työpöydällä pyörivät asiat liittyvät tullin väen työkykyyn, kuntoutukseen ja työterveyteen, Mäkinen selvittää.

Jatkuvasti pelikentällä

Ainakaan toistaiseksi työ ja pääoma, jos siitä nyt tullilaitoksen yhteydessä voi puhua, eivät ole Mäkisen mukaan ajautuneet törmäyskurssille.

– Rajavartijoiden kaltaista kahnausta meillä ei ole syntynyt. Päinvastoin täällä on säilynyt jopa poikkeuksellisen hyvä yhteishenki. Työntekijöiden ääntä kuullaan ja arvostetaan, eikä umpiperään ole ajauduttu.

– Olemme myös samaa mieltä siitä, että työntekijöiden tiivis edustus ja läsnäolo pelikentällä on laitoksellekin eduksi.

Esimerkkinä koetellusta yhteistoiminnasta Mäkinen mainitsee työn vaativuuteen pohjautuvan palkkajärjestelmän. Valtion laitoksista tulli vei sen läpi ensimmäisenä ja nyt sen kanssa on eletty kohta kolme vuotta.

– Vaikka palkkajärjestelmän muutosta runnattiin kasaan kaikkea muuta kuin hymistellen, pattiin ei päädytty kertaakaan.

Rastas ei aina laula

Tullityönantajan ja laitoksen väen hyviin väleihin liittyy paljon perinnettä. Tietysti luottamusta lisää myös työpaikkojen varmuus, mistä muilla aloilla on jo pitkään voinut vain uneksia. Välejä liennyttää varmaan sekin, että tullilaitos jauhaa valtion kassaan raakaa rahaa 50 miljardia mk vuodessa, eikä tuloksen tekoon tarvita kuin 2 400 hengen työpanos.

Silti tullin elämässä ei voi puhua pelkästä rastaan laulusta.

1990-luvun puolivälissä, kun maata vietiin EU:hun, koko laitoksen tarpeellisuus joutui vaakalaudalle. Silloin mietittiin jopa vakavasti, että tullin tehtävät kyettäisiin hoitamaan rajavalvonnan vasemmalla kädellä, ja Tulliliittokin kävi nokkapokkaa rajavartijoiden kanssa.

Nyt tullin asema on kuitenkin vakiintunut ja sen tarpeellisuus varsinkin maan itä- ja etelärajalla osoittautunut korvaamattomaksi.

Työvoimapula korventaa

Toisenä, tullivalvontaa ja liittoa korventavana epäkohtana Mäkinen mainitsee kroonisuutta hipovan työvoimapulan. Uutta väkeä on kärtetty julkilausumalla jos toisellakin.

Viimeksi liiton toukokuun edustajisto muistutti vakavasti tulliväen työkuorman kasvusta ja lisääntyneestä yksityöskentelystä vaikeissa ja vaarallisissa tehtävissä. Liitto perusteli työvoiman tarvetta myös kärjistyvällä huumeongelmalla, eikä erehtynyt siinä ollenkaan: huumeiden takavarikkomäärät tulevat tänä vuonna tuplaantumaan vuodesta 2000.

Liitto laskee, että alan henkilötyövuodet vähenivät 1990-luvulla yli sadalla.

Kun valvonnassa tehdään yleisesti katkeamatonta kolmivuoroa, yhtä henkilötyövuotta kohden tarvitaan seitsemän ihmisen työpanos. Tämä tarkoittaa suoraan laskien sitä, että valvonnassa olisi usean sadan henkilön alimiehitys.

– Hieman eli vajaan 30 hengen verran tilanne helpottui tänä vuonna sitä kautta, että saimme uutta väkeä tielaitoksen puolelta. Valtion ensi vuoden rahakirjassa vakansseja luvataan 40—50 lisää, Mäkinen sanoo.

Tulliliitto järjestää laitoksen palkollisista selvän 2/3 enemmistön, joka työskentelee varsinkin valvonnassa. Laitoksen veropuolen toimihenkilöt kuuluvat STTK:laiseen Tullivirkamiesliittoon ja akavalaiseen Tullilaitoksen yhteistyöryhmään.

Joku vuosi sitten liittoja sulateltiin tosissaan yhteenkin, mutta hanke kompastui loppumetreillä.

– Nyt yhteinen ammattiliitto on taas hautumassa, eikä ajankohtainen, sanoo Mäkinen.

– Kolmenkin liiton kesken toimeen tullaan, vaikka siitä synergia kaukana onkin. Näen hajanaisissa järjestövoimissa kovin vähän järkeä, hän muotoilee.

Itärajan paineissa

Turussa syntynyt Ari Mäkinen on tehnyt 37-vuotisen rupeaman tullin palveluksessa. Valvontapuolelta tuskin tehtävää keksii, mitä hän ei olisi jossain uransa vaiheessa hoitanut.

– Autonkuljettaja, tullivartija, erityisvalvonnan päällikkö, tullirikostutkija, Mäkinen luettelee Raumalla 1964 alkaneen uransa vaiheita.

Kahdeksan vuotta sitten, kun EU teki tuloaan ja sen saattoi nähdä hiljentävän Rauman kaltaisen tavarasataman tullitöitä, Mäkinen otti ja vaihtoi ilmansuuntaa Vaalimalle, kraanojen alta kumipyörien päälle ja henkilöliikenteeseen, kuten hän itse sanoo.

– Mitenkään väheksymättä tullivalvonnan vaativuutta missään maan kolkassa Vaalimalla ja Nuijamaalla pääsin kokemaan, millaista vääntöä tullaus helteisimmillään on.

– Itärajan asemille työnkuvat ovat varmaan maan monipuolisimmat ja alalle tyypillinen tunne siitä, ettei työ koskaan valmistu, suurimmillaan.

– Kun parhaina viikonloppuina, torstain ja lauantain välisenä aikana viemäriin valutettiin 4 000 l turistiviinoja ja kasseista kaivettiin tuhat ylimääräistä tupakkakartonkia, se pani näinkin patinoituneen tullimiehen haukkomaan henkeään.

Eero Kosonen