Kello 02.45 Vantaan Asolassa ensimmäiset ovat jo saaneet aamukahviseuralaisensa eteisen lattialle, kun Vesa on pudotellut lehdet kerrostalon postiluukuista. Vesan ja Jaanan aamukahveihin on vielä aikaa: pariskunta on jakanut kumpikin omat piirinsä klo 6.30 mennessä. Kun päivän työ, tässä tapauksessa yön työ, on tehty, kotona odottavat sikeässä unessa nukkuvat 5-, 8-, 9- ja 12-vuotiaat lapset.

– Koko perhe meni nukkumaan yhdeksän, kymmenen tietämissä. Vesan kanssa heräsimme yhdeltä ja lähdimme töihin. Kotiin palattuamme käymme nukkumaan, mutta huolehdin torkahtelujen lomassa, että lapset heräävät ja menevät ajallansa kouluun. Pienin jää kotiin, joten me voimme nukkua kymmeneen saakka, Jaana sanoo.

Työ-öiden pätkäuni ja kertynyt univelka maksetaan takaisin vapaapäivinä: joka seitsemäs päivä on vapaata, ja silloin lehdenjakajat nukkuvat kellon ympäri eikä sekään aina riitä.

Ihana työaika

Vesa ja Jaana Helenius ovat mieltyneet ammattiinsa juuri työaikojen vuoksi. Jaanan mielestä työ ja perhe nivoutuvat hyvin yhteen etenkin, kun molemmat tekevät yötyötä.

– Lapsille jää aikaa päivisin. Olen huomannut, että lasten kaveritkin viihtyvät meillä koulun jälkeen varmaankin siksi, että aina on aikuinen läsnä, Jaana sanoo.

Hän on työskennellyt päätöikseen lehdenjakajana nelisen vuotta, eikä halua vaihtaa päivätyöhön.

– Me saamme olla vapaalla päivän valoisan ajan, kun muut menevät aamupimeällä töihin ja palaavat iltahämärissä kotiin, Jaana vertaa.

Vesalle lehdenjakajan työstä on tullut elämäntapa, jota hän aikoo jatkaa niin kauan kuin terveyttä riittää ja vaikka eläkeikään saakka. Vesa aloitti jakajan työn lukiolaisena 16 vuotta sitten, työskenteli sittemmin lentokentällä ja ajoi taksia, mutta teki koko ajan myös jakajan työtä. Nyt Heleniusten perhe elää lehdenjakajan työllä.

– Tämä on kiva ja itsenäinen työ. Kun on hommansa hoitanut, kukaan ei perään huutele. Työaika on maailman paras, Vesa kehuu.

Ripeä pärjää

Lehdenjakajan perustuntipalkka on neljänkympin tietämissä. Loppupalkka määräytyy jakopiirin vaikeusasteen ja ripeyden mukaan: mitä nopeammin selviytyy urakastaan, sen paremmille tuntiliksoille pääsee. Lisätienestiä tulee mainosliitteistä, ja sunnuntaina maksetaan tuplapalkka. Joistakin piireistä maksetaan kilometrikorvausta, muutoin bensarahoja saa vähän takaisin verotuksen kautta.

Vesalla on vakituisia piirejä ja tuurauksia niin paljon, että palkalla tulee toimeen. Jaanalla peruspiirejä on niin vähän, ettei niiden takia kannattaisi ajaa Järvenpäästä Korsoon, sillä tienesti menisi matkakuluihin. Jaana soittaa joka päivä Leijonajakelun konttoriin, ja saa lomituksia ja lisätöitä.

Säiden armoilla

Jakajan työ on sen verran ripeätahtista, ettei työyön jälkeen enää huvita lähteä lenkkeilemään.

– Pitäisi kyllä, sillä tässähän rasittaa vain tiettyjä lihaksia. Minulla muuttui jakelupiiri ja nyt on aiempaa vähemmän rappusissa juoksemista. Se näkyy nopeasti kunnon rapistumisena, Vesa sanoo.

Lehdenjakajia vaivaa yleensä niska- ja hartiasäryt, sillä auton ikkuna on avoinna säällä kuin säällä. Säät tahdittavatkin lehdenjakajan työtä.

– Ihaninta on vaaleina kesäöinä ja pikkupakkasten talviöissäkin on viehätyksensä. Lumisateella kaivetaan ensin auto hangesta ennenkuin lähdetään liikkeelle. Yleensä lumiaurat ajavat lehdenjakajien perässä, Jaana kertoo.

– Pahinta on, kun sataa lunta, sen päälle vettä, joka jäätyy ja vielä lisää vettä. Sellaisessa kelissä eivät pidä autonrenkaat eivätkä kengät. Työ hidastuu olennaisesti, Vesa selvittää.

Kerran talvessa hän kuulemma kaatuu, mutta mitään vakavaa ei ole sattunut.

Kiitos kahvipakettina

Yön pikkutunneilla jakajien kanssa ovat liikkeellä kapakoista kotiin pyrkivät humalaiset, jotka aiheuttavat joskus häiriötä.

– Kerran olen joutunut soittamaan poliisit paikalle, kun humalainen porukka yritti tuhota lehtilaatikkoa. Soitan lähitienoilla liikkuvalle Vesalle, jos jossakin rappukäytävässä on epäilyttävää rähinää, enkä tohdi mennä sisään, Jaana sanoo, mutta ei yleensä pelkää yön pimeinä tunteina.

Jaanan ja Vesan mielestä lehdenjakajiin suhtaudutaan yleensä asiallisesti. Vastaan ei tule juuri muita kuin taksikuskeja, humalaisia, aamuyöllä koiran ulkoiluttajia ja vuoron loppupäässä alkaa liikkua varhaisia töihin lähtijöitä.

– Harvoin jakajan työtä kiitellään. Tosin joulun alla monet muistavat meitä kahvipaketilla tai muulla lahjalla. Niitäkin on, jotka valittavat heti, jos lehti ei ole viideltä laatikossa. Useimmiten lehden myöhästyminen ei ole jakajasta kiinni, Jaana ja Vesa Helenius sanovat.

Leena Seretin