– Pikemminkin taitaa olla niin, että terveydenhuoltoalan tilanne kärjistyi.

Santamäki-Vuori on sitä mieltä, että edessä voi olla sellainenkin vaara, että työnantaja voi monessa kunnassa pyrkiä löytämään rahaa lääkärien palkankorotuksiin toteuttamalla säästöjä, joista kärsivät muut henkilöstöryhmät. Kuntien talous on nimittäin kovilla ja kunnat ovat monessa tapauksessa budjetoineet sosiaali- ja terveydenhuoltoon liian niukasti määrärahoja.

Palkkanormi on välttämätön

Santamäki-Vuori pitää toimivan palkkanormin puuttumista kunta-alan sopimuspolitiikan keskeisenä ongelmana. Tilanteessa, jossa erilaisten bonusten ja tulospalkkioiden merkitys yksityisellä puolella kasvaa, kunta-alan työntekijöiden palkat jäävät yhä enemmän jälkeen. Vuoden 1995 jälkeen on jääty neljä prosenttia muista. Selvää on, ettei tilanne voi jatkua tällaisena.

– Julkisen sektorin palkkausjärjestelmää on parannettava niin, että palkkakehitys noudattaa palkkojen yleistä kehitystä.

Santamäki-Vuori on tietoinen siitä, ettei teollisuuden puolella olla innostuneita järjestelmistä, jotka sitovat jonkin alan palkkakehityksen muiden alojen palkkojen kehitykseen, mutta vastaa sanomalla, ettei voi olla niinkään, että yksi sopimusala laahaa jatkuvasti muista jäljessä.

– Siinä tapauksessa me joudumme luopumaan tulopolitiikasta, vaikka siinä onkin paljon hyviä puolia.

Toimiva palkkanormi turvaisi palkkojen kehityksen, mutta ei ratkaisisi kunta-alan toista palkkapoliittista ongelmaa, joka on alipalkatut ammattiryhmät. Kysymykseen palkan ja työtehtävän oikeudenmukaisesta suhteesta on tietysti vaikea vastata. Työnarviointi on yksi yritys löytää vastaus tähän kysymykseen. Siinä on nyt otettu kunnissa ensi askeleet. Aluksi niin, että saman alan töitä arvioidaan vertaamalla niitä keskenään, mutta ei verrata niitä muiden alojen töihin.

– Kokonaiskuvaa tilanteesta ei tällä tavalla synny, mutta se on joka tapauksessa ensimmäinen askel kohti kokonaisvaltaista työnarviointia ja palkanmääritystä.

Lama jatkuu monissa kunnissa

Palkkaukseen liittyvien ongelmien ratkaiseminen on kuitenkin vaikeaa, kun kuntien talous on kriisissä. Akuutit ongelmat ajavat ohi.

90-luvun talouskriisi ajoi koko kunta-alan vaikeaan muutosprosessiin. Valtionosuudet pienenivät, kuntien riippuvaisuus suorista verotuloista kasvoi ja yhteisöveron suhteellinen merkitys lisääntyi. Lama on noususuhdanteesta huolimatta jatkunut monissa kunnissa. Alueelliset erot ovat suuria.

– Kuntien taloudenpito muuttui epävarmaksi, vaikeasti ennakoitavaksi ja suhdanneherkäksi. Mutta yrityksestä kunnan erottaa se, että palvelujen tarve on jatkuva. Kunta ei voi lakata tuottamasta peruspalveluja vetoamalla siihen, että rahat ovat lopussa.

Nyt kun suhdanteet ovat jälleen laskussa, kriisi vaanii taas monessa kunnassa.

Santamäki-Vuori povaa, että kuntataloutta koskevat ennusteet osoittautuvat liian optimistisiksi. Verotuotot jäävät laskettua pienemmiksi ja menot nousevat arvioitua suuremmiksi. Erityisesti yhteisöveron tuotto notkahtaa.

– Pelkään, että monessa kunnassa syntyy paniikkireaktioita ja esitetään uusia säästövaatimuksia.

Santamäki-Vuori nostaa esille myös sellaisen riskin, että kunnat perustelevat säästövaatimuksiaan esimerkiksi lääkärilakosta aiheutuneilla kustannuksilla. Lääkärien palkankorotuksia yritetään maksattaa muilla henkilöstöryhmillä.

Turvallisuus on mennyttä

Kriisin hoitamisen myötä kuntien henkilöstöpolitiikassa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Turvallisuus muuttui monessa tapauksessa turvattomuudeksi.

– Kirjavuus on totta kai melkoinen ja turvattomuuden syntyminen on tietysti ymmärrettävää, kun talous kriisiytyy. Mutta on myös kuntia, joiden talous on kunnossa, mutta jotka silti käyttävät määräaikaisia sopimuksia vakinaisissa tehtävissä.

– Ei tunnuta ymmärtävän, että turvallisuuden tarve on perustarve; turvattomuus laskee ajan mittaan suoritustasoa.

Monissa kunnissa jatkuva henkilöstöpula, määräaikaiset sopimukset ja yksityistäminen ovat ikään kuin normi.

– Kriisi toi mukanaan jotain hyvääkin: kunnissa tarkistettiin yleisesti työtapoja, toiminta tehostui ja muuttui kustannustietoisemmaksi. Mutta nykyään henkilöstöpula on yleinen tosiasia, eivätkä ihmiset enää jaksa. Kuntien pitää aivan yksinkertaista palkata lisää väkeä vakinaisiin työsuhteisiin selvitäkseen tehtävistään.

Hoipertelevaa hyvinvointipolitiikkaa

Hyvinvointipalvelut ja tulojen tasaaminen ovat hyvinvointijärjestelmämme keskeisiä rakenneosia, joihin suomalaiset keskimäärin suhtautuvat myönteisesti ja joista ovat valmiita maksamaan. Tuloerot ovat silti jälleen kasvaneet 90-luvun toisella puoliskolla, mikä johtuu pääomatulojen merkittävästä kasvusta, ansiokehityksen tietystä epätasapainosta ja tulonsiirtojen leikkauksista. Nyt on myös nähtävissä, että hyvässä asemassa olevat ovat alkaneet osoittaa haluttomuutta maksaa hyvinvoinnista ja osallistua tulonsiirtoihin.

Voiko järjestelmä sitten pitemmän päälle säilyä?

– Hyvinvoinnin ylläpitämiselle on olemassa edellytyksiä, mutta politiikka on horjuvaa. Hyvinvointipalvelujen olemassaolosta ja toimivuudesta vastaavat käytännössä kunnat. Ne ovat hyvinvointivaltion vetureita. Vaikka moottori yskii nykyään pahasti, palvelutaso on toistaiseksi onnistuttu säilyttämään.

– Mutta koko ajan on nähtävissä merkkejä siitä, että työtä tehdään kuilun partaalla, että palvelujen tuotanto on romahtamaisillaan. On pakko kysyä, voiko näin jatkua vuodesta toiseen.

– Pelkään pahoin, että jos poliittinen hoipertelu saa jatkua, meillä on jonakin päivänä käsissämme aparaatti, joka sammahtaa kokonaan!

Hans Jern