Jatta Ruohola jo yli 20 vuotta yötyössä

– Olen valinnut yötyön itse ja viihdyn siinä. Yksinolo on haaste, suunnittelen työni itsenäisesti ja vastaan siitä. Rutiineja on öisin vähän. Niin minulta jää enemmän aikaa vanhuksille. Yötyössä jaksaminen vaatii Jatan mukaan "pyhää kolminaisuutta": psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista vahvuutta. Vaikein niistä on sosiaalinen puoli. Yötyöntekijän elämästä pyyhkiytyy aina viikko pois ja kuitenkin ihmissuhteiden pitäisi toimia.

– Huumorintaju on hyvä apu tässä työssä, samoin kyky tehdä itse aloitteita. Asukkaan hymy ja nauru on paras kiitos, Jatta sanoo lämpimästi.

Valvomisrytmiin pääseminen vie kolme yötä, vuoron jälkeen olo on pari päivää vähän sekopäinen. Tänään on Jatan kuudes valvomisyö.

– Kun tulen töihin, saan raportin iltavuorolaisilta, käyn huoneet lävitse ja katson, onko ongelmia. Joskus joku on levoton, mutta osa nukkuu jo, kun tulen.

Hoitajia on yöllä vain neljä. Henkilöstövahvuus on 90.

– Keskiyöllä keitetään kahvit, yhden ja kolmen välillä asukkaat nukkuvat sikeimmin. Mitään pitkiä taukoja ei ole, tarkistan huoneet aina välillä. Puoli neljältä osa alkaa heräillä, ja jos vuoteenkastelijat eivät nuku kovin syvää unta, "kolistelen" sopivasti ja vaihdan vaippaa tarpeen mukaan. Mutta yöuni on tärkeä, sitä pitää kunnioittaa, Jatta korostaa ja lisää, että ennen vanhaan vuoteenkastelijat herätettiin melkein joka kolmas tunti.

Vatsa hallitsee ihmistä ja aiheuttaa usein vanhuksille ongelmia, heistä tulee sekavia, väsyneitä ja ilmenee sydän- ja muita vaivoja. Dementoituneen asukkaan hoito vaatii kykyä lukea sanattomia viestejä.

Sopeutumista ja saattohoitoa

Vuodepotilaita ei ole tällä osastolla. Keski-ikä on noin 85, vanhin on 103 vuotta täyttänyt rouva. Taloon muuttajat ovat yhä huonokuntoisempia, mikä asettaa uusia vaatimuksia.

– Helsinki ostaa palvelut Kannelkodin taustalla olevalta säätiöltä. Kaupunki panostaa avohoitoon niin pitkään kuin mahdollista, mutta joskus laitos on ainoa vaihtoehto. Pyrimme antamaan asukkaille lisää määräysvaltaa oman itsensä suhteen, mutta moni sopeutuu aivan liian nopeasti laitoshoitoon, luopuu omasta minästään, toteaa Jatta huolestuneena.

Omaiset, jotka ovat halunneet vanhukselleen yhden hengen huoneen, huomaavat usein että tämä eristäytyy, kääntyy sisäänpäin. Turhautuneet ensimmäisen asteen dementikot puolestaan syyllistävät helposti sekä omaisiaan että henkilöstöä.

– Tärkeä asia on myös ihmisten välinen kommunikaatio ja että tarjolla on auttava käsi. Valtaosa haluaa, että heitä sinutellaan, ja kaksi kolmesta tarvitsee jonkinlaista apua, Jatta sanoo. Hoitajan ja potilaan välillä syntyvä lähikontakti säilyy myös saattohoidon ajan. Jatta omistautuu osastonsa kuoleville potilaille ja siksi ajaksi muille hankitaan lisäapua.

– Saattohoito on erittäin tärkeä osa tätä työtä. Kuolema on ihmisen elämässä ainutkertainen tapahtuma. Kuolemaan ei koskaan totu, mutta se on luonnollinen osa elämää, hän tähdentää.

Jatan koko olemus säteilee lämpöä ja myötätuntoa. Hän vahvistaa mielellään löytäneensä oman paikkansa työelämässä:

– Yötyö on minun juttuni. Tässä työssä haluan jatkaa.

Ingegerd Ekstrand

Kello on puoli kolme aamulla. Jatta Ruohola avaa lukon, päästää valokuvaajan ja minut sisään, kutsuu Nöpö-kissaa, joka kieltäytyy majesteettisesti ymmärtämästä kehotusta. Käytäville antavat väriä keltaiset ovet ja vihreät poikittaislinjat, joiden yläpuolella kulkee kaide, josta saa hyvän otteen. TV-nurkkaukset, joissa on puuhuonekaluja, pehmeitä sohvia, tauluja ja huonekasveja, antavat ympäristölle tietynlaista kodinomaisuutta. Täällä Helsingin Kannelmäessä asuu 132 helsinkiläistä vanhusta, mutta juuri tällä hetkellä hiljaisuus on rikkumaton.

02.44. Katossa oleva keltainen lamppu vilkkuu vimmatusti. Jatta avaa yhden oven, auttaa naista käymään vessassa. Yhden ja kahden hengen huoneissa samoin kuin osaston ainoassa neljän hengen huoneessa on kaikissa oma vessa.

Ihan tavallinen yö, Jatta sanoo.

– Mutta itse asiassa jokainen yö on erilainen. Minulla on vastuu 30 vanhuksesta, joilla jokaisella on oma elämänrytminsä, johon minä yritän sopeutua.

02.52 lamppu vilkkuu jälleen. Huolestunut naisääni mutisee, että herätyskello oli yhtäkkiä ruvennut soimaan ja säikyttänyt hänet. Jatta rauhoittelee, selittää.

03.00 on rutiinien vuoro. Erään asukakan verensokeri aiheuttaa ongelmia ja se mitataan.

Haluaisitko juustovoileivän ja piimää?

Nainen vastaa myöntävästi. Jatta kulkee muutaman askeleen päähän käytäväkeittiöön, jonne hän on jo kattanut aamiaista varten valmiiksi valkoisia kuppeja kuviollisen vahakankaan peittämälle pöydälle. Hän valmistaa juuston puuttuessa makkaraleivän, nainen haluaa juustoa. Jatta lähtee pääkeittiöön, palaa takaisin ja rauhoittelee naista, sokeri mitataan uudelleen heti aamulla.

03.30 on seuraavan hälytyksen aika.

Voi, meidän prinssi, Jatta huudahtaa ja lisää, että miehet ovat täällä harvinaisia, heitä on vain kolme ja heitä hän tituleeraa leikkisästi prinsseiksi.

Haluan jo nousta, ilmoittaa tumma miesääni.

Jatta kertoo, että kello on vasta puoli neljä.

– Pistähän vaan silmät kiinni uudestaan, hän kehottaa. Huoneeseen laskeutuu hiljaisuus.

Pian sitten onkin aamun vessakierroksen aika. Kannelkoti alkaa vähin erin herätä eloon. Nöpö-kissa on livahtanut sisään ja asettunut korituoliin. Sen aamutoimet ovat jo meneillään, se nuolee vetelästi yhtä tassuaan.

IE