Ajankohtaista
Työllisyysaste yli 70 prosentin
SAK tavoittelee lähivuosina
200 000 työpaikan lisäystä
Suomen pitää nostaa työllisten määrä
seuraavan viiden vuoden aikana 2,5 miljoonaan ja työllisyysaste yli 70 prosentin,
sanotaan SAK:n edustajakokoukselle esitettävässä yhteiskuntapoliittisessa
tavoiteohjelmassa. Samalla järjestö ilmoittaa jatkavansa taistelua työttömyyttä
vastaan tavoitteenaan täystyöllisyys.
Tällä haavaa maassa on 2,35 miljoonaa
työssäkäyvää ja työllisyysaste noussut lamavuosien 60 prosentista 67:ään. Tänä
vuonna työpaikkojen nettomäärän arvioidaan lisääntyvän vajaalla 50 000:lla.
Potentiaalista työvoimaa Suomella on ohjelman mukaan noin 2,8 miljoonaa.
Parannettaessa työllisyyttä
etusijalle on SAK:n mielestä asetettava kotimaiset työttömät. Rakenteellinen
työttömyys pahenee maassa koko ajan ja sen hoito vaatii kunnolla rahoitettua aktiivista
työvoimapolitiikkaa.
Kotikutoinen työttömyys on SAK:n
mielestä ratkottava myös EU:n laajenemisen oloissa. Tämä merkitsee järjestöstä
sitä, ettei uusien jäsenmaiden työvoima voi liikkua vapaasti yli rajojen, vaan
vaelluksia on kammitsoitava siirtymäajoilla.
SAK on tyytymätön myös
työsuojelupiirien työehtovalvontaan ja vaatii piireihin lisää resursseja ja
valtuuksia.
Jotta työllisyysaste nousisi, vahvan
talouskasvun pitää jatkua. SAK:n mielestä kasvu saisi mielellään olla keskimäärin
3,5 pros. ainakin kuluvan kymmenluvun puoliväliin saakka. Tälle optimismille on
saatavissa perusteita ainakin EU:n lähinäkymistä, mutta toisaalta sen uhkana nähdään
lähinnä USA:n taantuma.
Loppusilausta vailla olevassa
järjestön sopimuspoliittisessa asiakirjassa tämän vuosikymmenen ilmeisenä
keskikasvuna pidetään 2,5 prosenttia, jos ulkomaailma säilyy suunnilleen
nykyisellään. Tällä vauhdilla työllisyys paranisi muutamalla kymmenellä tuhannella
seuraavat viisi vuotta, mutta jämähtäisi sitten paikalleen.
Jos kasvu jää kuluvalla kymmenluvulla
1,5 prosenttiin, työllisyys kääntyisi laskuun.
Velkaa pois ja verot oikein
Finanssipuolella SAK on valmis siihen,
että julkiseen talouteen syntyneestä rakenteellisesta ylijäämästä, joka tekee nyt
noin neljä viisi prosenttia, ainakin puolet käytetään valtion velkojenmaksuun. Jos
kruunu jatkaa omaisuutensa myyntiä, suurinta osaa tuotoista on järkevää käyttää
samaan tarkoitukseen.
Verokannoissaan SAK puoltaa edelleen
maltillista työverojen kevennyslinjaa mutta siten, etteivät hyvinvointipalvelut
vaarannu.
Koska pääomatulojen osuus
kansantulosta kasvaa palkkojen kustannuksella, on seuraavan hallituksen SAK:n mielestä
muutettava yhtiöverohyvitystä ja arvioitava uudestaan osinkotulojen verotus. Samaan
syssyyn pitää työ- ja pääomaveroja hilata lähemmäksi toisiaan nostamalla
yhteisöveroa.
Työpaikkaruokailun SAK haluaa
alennettuun 17 prosentin alv-kantaan, mutta varoo muuten peukaloimasta arvonlisäveroa,
koska sen tuotto alenee lähivuosina miljardeilla EU:n harmonisoidessa mm. tupakan ja
viinan verotusta. Lähes ikiaikaisen vaatimuksensa metsien verotuksesta SAK toistaa
tässäkin paperissa.
Ydinvoima etusijalle
Ohjelmaluonnoksen ympäristö- ja
energialuvuissa SAK ottaa ydinvoiman mukaan osaksi koko energiapolitiikkaa.
Ympäristösyistä ja Kioton ilmastosopimuksen toteuttamiseksi etusijalle on asetettava
ydinvoima osana kokonaisvaltaista energiaratkaisua, seisoo paperissa. Seuraavan 15 vuoden
aikana uutta voimaa tarvitaan järjestön mielestä 4 000 megavatin verran.
Viiden vuoden takaisessa 15.
edustajakokouksessa energiapolitiikka oli yksi kiivaimman väittelyn salissa
nostattaneista kysymyksistä ja samaa on odotettavissa nytkin. Viime keralla atomien
ohella esillä oli myös Vuotoksen allas. Kokouksen julkilausumaan energiasta otettiin
vain maininta, että sen lisärakentamisesta on talouskasvun nimissä päätettävä.
Paperissa lupaillaan ylisummaan, että
ay-liike ottaa puhtaan ympäristön ja kestävän kehityksen tosissaan vastaisuudessa.
Jotta saasteet saataisiin kuriin ja tulevien sukupolvien elämälle mahdollisuus, tuotanto
ja kaikki yhteiskunnallinen toiminta on perustettava kestävän kehityksen pohjalle. On
suosittava ympäristölle ystävällistä teknologiaa, säästettävä energiaa ja
raaka-aineita, siirryttävä uusiutuviin luonnonvaroihin ja kierrätykseen, ohjelmassa
sanotaan.
Köyhien velat anteeksi
Kansainvälinen ay-yhteistyö ja
kansojen keskinäinen riippuvuus lisääntyvät SAK:n mukaan merkittävästi lähivuosina.
Tärkeimmäksi rajojen takaiseksi vaikutuskanavaksi paperi nimeää EAY:n.
Järjestö povaa, että euron
käyttöön tulo ensi vuoden alussa lisää entisestään painetta ja mahdollisuuksia
Eurooppa-tason sopimustyölle.
EU:n sosiaalinen ja poliittinen
ulottuvuus kaipaa SAK:n mielestä roimasti vahvistusta. Unionin tulevaisuudesta on saatava
aikaan avoin, tavallisia kansalaisia koskettava keskustelu ja unionin päätöksentekoa on
selkiytettävä.
Maailmankauppaan on saatava reilun
pelin säännöt, ei kuitenkaan kauppajärjestö WTO:ta romuttamalla vaan sen toimintaa
kehittämällä. Yli miljardille nälkärajan partaalla elävällä maapallon
kansalaiselle on annettava elinmahdollisuus pyyhkimällä pois köyhimpien maiden velat,
SAK vaatii.
24/7-malli täällä
Yksityiskohtaiset tavoitteensa
työelämässä ja sopimuspolitiikassa SAK määrittelee tämän kuun puoliväliin saakka
liitoissaan hiottavassa sopimuspaperissa.
Yleisellä tasolla järjestö näkee,
että työn maailma paitsi teknologisoituu myös globalisoituu voimakkaasti. SAK:laisille
erityisen uhan muodostavat aina vain osittuneemmat ja yksitoikkoistuvat työt.
Työaikojen joustossa on paperin mukaan
ylitetty jo sietoraja, mikä näkyy jo heikentyneenä työterveytenä ja -turvallisuutena.
Päivätyötä tekee enää puolet SAK:laisista ja epämukavat työajat yleistyvät sekä
naisilla että miehillä. Yhteiskunta pyörii ns. 24/7-mallilla yhä kiivaammin
vuorokaudet ja viikot ympäri.
Jotta työpaikkojen paineita voitaisiin
helpottaa, SAK esittää, että paikallista sopimista ja yt-menettelyä laajennettaisiin
työn organisointiin, töiden sisältöihin ja järjestelyihin, koulutukseen työssä ja
työaikoihin. Ehtona kuitenkin on, että luottamusmiesjärjestelmä saadaan kaikille
työpaikoille.
Järjestö ajaa kaikille
työntekijöille kokoaikaisia, pysyviä työsuhteita ja pelisääntöjä erilaisille
työvoiman käyttötavoille.
Jatkuvasti heikentyvää SAK:n naisten
työmarkkina-asemaa on parannettava työyhteisöjä kehittämällä. Myös edunvalvonnassa
tulee korostaa entistä painavammin sukupuolen mukaisia vaikutuksia.
Sosiaaliturvassa SAK ilmoittautuu
nykyisen järjestelmän kannattajaksi. Järjestö hylkää ainakin tähän mennessä
esitetyt perus- tai kansalaistulomallit kalliina.
Eero Kosonen
Palkkatyöläinen
6.3.2001 nro 2/01 |