Ajankohtaista
Viestintä ay-liikkeen ihmeellisin asia
Rahoitus pudonnut puoleen
Lähettäjäkeskeisyys yhä vallalla
 SAK:laiseen lähettäjäkeskeiseen viestintään
on sisäänrakennettu voimakas taipumus epäonnistua. Yksisuuntaisella viestinnällä on
yhteys jäsenistön passiivisuuteen, väittää Kemianliiton  Reaktio-lehden
päätoimittaja Tuomo Lilja.
Lilja sai vuoden alussa valmiiksi
SAK:laisen ay-liikkeen viestintää 1969—2000 käsittelevän pro gradu
–tutkielman ja sanoo saaneensa kollegoiltaan synkkää palautetta tyyliin,
"ovatko asiat menneet todella näin huonosti viime vuosikymmeninä?"
– Kun viestinnälliset asiat ovat
muuttuneet pikkuhiljaa, ja kaikilla kädet täynnä töitä, suuret kehitystrendit ovat
jääneet pimentoon. Ay-liikkeen historiallinen muisti pätkii.
Lilja korostaa, että hänen puheensa
ovat keskimääräistyksiä SAK:n koko kentän tilanteesta.
– Liitot ovat erilaisia. On isoja
liittoja ja pieniä. On hyvää ja vähemmän hyvää journalismia. Joissain liitoissa
puheenjohtaja kannustaa sisäiseen kriittisyyteen. Toinen ääripää on salailu ja
ummehtunut ilmapiiri.
Puolet pois resursseista
Liittojen viestintäresursseja on
leikattu väkevällä kädellä. Kun 1980-luvun alussa ilmestyi 600 liittolehden numeroa,
niin tänä vuonna niitä ilmestyy enää 300. Eikä sivumääriä ole lisätty.
Säästöjä syntyy kymmeniä miljoonia markkoja — vuosittain.
Samanaikaisesti liitot ovat tulleet
säästäneeksi automaattisesti lehtisetelien käytön voimakkaan vähentymisen vuoksi,
koska palkansaajalehtiä on kuollut ja levikit pudonneet. Liittojen tuki
palkansaajalehdille on puolittunut verrattuna huippuaikaan, 80-luvun alkuun.
– Karkean arvion mukaan
viestinnän rahoitus SAK:n liitoissa on pudonnut puoleen 70-luvulta nykypäivään
tultaessa. Säästöt ovat ensisijaisesti tulleet liittolehdistön supistamisesta. Rahat
ovat vähentyneet hitaasti, vuosi vuodelta. Lama ei selitä supistuksia, koska ne alkoivat
jo ennen 90-lukua.
– Toimittajat ja tiedottajat ovat
huonoja tappelemaan raha-asioissa. He häviävät aina järjestö- ja
talouspäälliköille. Tiedottajat eivät jaksa jähnätä järjestöjyrien kanssa.
Talouspäälliköt saavat sulkia hattuunsa, kun säästöjä syntyy.
– Raharuuvi on myös tehokas tapa
ohjata viestintää. Kun toimittajat pidetään pinteessä, he eivät voi olla kovin
kriittisiä eivätkä ehdi käydä työpaikoilla jäseniä kuulemassa. Resursseilla ja
sisällöllä on selvä yhteys, samoin resursseilla ja kriittisyydellä.
Kun voimavarat ovat vähentyneet ja
työn määrä on kasvanut mm. lehtien tietokonetaiton siirtyessä toimitusten huoleksi,
ei ole ihme, että SAK:laisten toimittajien ja tiedottajien keskuudessa on käynyt kova
kato. 1969—2000 heistä on noin neljännes, ehkä jopa kolmannes joutunut
jättämään työnsä kesken usein loppuunpalamisen vuoksi. Liljan tutkielma on omistettu
heille.
Passivoiko viestintä?
– SAK:laiselle sisäiselle
viestinnälle on tyypillistä lähettäjäkeskeisyys, ylhäältä alaspäin. Se on perua
ay-liikkeen alkuaikojen järjestäytymiskamppailusta, jota käytiin 1800-luvun lopulta
aina vuoteen 1970.
– Viestintä oli tuolloin
valistusta, propagandaa ja agitaatiota, kaikki hyvin lähettäjäkeskeisiä viestinnän
lajeja. Tietoinen eliitti selitti asioita vähän valistumattomalle,
järjestäytymättömälle joukolle. 80 vuoden vahva traditio vaikuttaa edelleen.
– Niin kauan kuin liittojen
viestintä on yksisuuntaista, niin kauan se on tuomittu epäonnistumaan. SAK:laiseen
sisäiseen viestintään on näin sisäänrakennettu voimakas taipumus epäonnistua,
tämä koskee sekä liitto- että ammattiosastotasoa. Ihmiset eivät suostu ottamaan
vastaan lähettäjäkeskeistä informaatiota, he jopa torjuvat sitä aktiivisesti.
Ilmiö ei Liljan mukaan ole
pelkästään suomalainen eikä koske pelkästään ay-liikettä. Esim. Ruotsin LO on
asettanut "jäsenten kuuntelemisen" viestinnän ykköstavoitteeksi.
– Se on hyvä ja samalla hankala
juttu. Mutta niin pitäisi täälläkin tehdä. Yksisuuntaisuus kuvaa muutenkin SAK:n
toimintaa. Ay-liikkeessä pitäisi olla enemmän liikettä alhaalta ylöspäin. Silloin
SAK olisi hyvin toisenlainen järjestö.
Viestinnän ja SAK:n haasteet
Liljan mielestä yksisuuntaisella
viestinnällä on yhteys jäsenistön passiivisuuteen. Ja jäsenistön passiivisuudella
saattaa olla kohtalokas yhteys ay-liikkeen tulevaisuuteen.
– SAK:n tuore järjestötutkimus
kertoo ay-liikkeen olevan syvän muutoksen edessä. Alle kymmenen vuoden kuluessa yli
puolet SAK:n joukoista poistuu työelämästä. Luottamusmiesten enemmistö lähtee vielä
rivakammin. Mistä SAK saa puoli miljoonaa uutta jäsentä, mistä löytää tuhansia
uusia luottamusmiehiä?
– Luottamusmiehet tekevät
tärkeää tiedostustyötä. Mutta tutkimukset kertovat, että jo nyt heihin kytkeytynyt
tiedotusjärjestelmä yskii. Työpaikat ovat yhä pienempiä, ja yhä harvemmalla
luottamusmies. Puuliiton tutkimuksen mukaan jäsenten viestinnällinen lähiverkko on
rapautumassa.
Liljan mielestä tulevaisuuteen
pitäisi varautua jo nyt. Järjestölliset ja viestinnälliset haasteet kietoutuvat
yhteen.
– Kaikki järki puhuisi sen
puolesta, että liittolehtiä vahvistettaisiin. Verkkoviestinnän kehittäminen ei riitä.
Liittolehti on edelleen tärkeä kanava jäsenten luo. Se on sadoissa tuhansissa
tapauksissa ainoa konkreettinen side jäsenistöön, kun työpaikat pienenevät.
– Ay-lehdillä on muutoinkin
selkeä markkinarako työelämässä. Ne seuraavat asioita, joita muu media ei seuraa.
Sosiaalinen tilaus on selvä ja se voimistuu koko ajan, kun valtamedia pinnallistuu ja
viihteellistyy.
– Ay-liikkeessä puhutaan paljon,
miten tärkeää viestintä on. Monet liitot ovat vauraita, niillä olisi hyvät
edellytykset nykyistä paljon tehokkaampaan tiedottamiseen, jos vain olisi todellista
halua.
Eikä se edes olisi kallista.
– Lehtien kuljetus on tyyristä,
mutta kun se on jo olemassa oleva kulu, niin varsin vähäiset resurssien lisäykset
kohottaisivat lehtien laatua roimasti. Välttämättä ei tarvitsisi edes palkata uusia
toimittajia, lihavampi avustajabudjettikin riittäisi.
Tästä on puhuttu SAK:ssa 20 viime
vuotta, mutta toimittajat ovat aina lyöneet päänsä seinään. Miksi muuri tulee
vastaan?
– Tässä törmätään
vallankäytön kuvioihin. Jokaisessa liitossa on eliitti, jossa on myös kentän väkeä
mukana. Eliitti uskoo vilpittömästi, että asiat ovat hyvin.
– Journalistinen vapaus on
lisääntynyt, kun poliittinen paine on vähentynyt, mutta oligarkian eli harvojen
vallankäytön paine on korvannut politiikan paineen.
Mediapolitiikka onnistunutta
Lilja vetoaa tutkimuksiin, kun hän
sanoo hieman yllättäen, että SAK:n ja liittojen mediapolitiikka, julkiseen sanaan
vaikuttaminen, on ollut menestyksellistä.
– Uskomme, että valtamedia suosii
työnantajia, mutta se on tutkimusten valossa myytti. Ay-liike pärjää hyvin
uutispuolella mutta pääkirjoituksissa työnantajat voittavat. Jos ay-liike hoitaa
tiedotuksen kunnolla neuvottelujen ja lakkojen aikana, se saa sanomansa työnantajia
paremmin läpi.
– Uskomatonta kyllä, media ei ota
päällä olevissa kriisitilanteissa useinkaan kantaa asian puolesta tai sitä vastaan.
Media kyllä ottaa kantaa, mutta toisella tavalla kun ay-liikkeessä kuvitellaan. Media
ajaa konsensusta ja osapuolia sopuun. Tätä ei vielä oivalleta eikä osata käyttää
hyväksi.
– Jos ay-liikkeellä on
ammattitiedottajia ja kunnon suhteet mediaan, se pärjää kriiseissä.
Yhteistyö klikkaa
80-luvulta lähtien SAK:n
viestintävaliokunnan jäsenenä vaikuttaneella Liljalla ei ole kovin korkeaa kuvaa SAK:n
johtotason viestintäyhteistyöstä.
– SAK:n hallituksen,
viestintävaliokunnan ja SAK:n koulutus- ja tutkimuspuolen välinen yhteistyö on yhtä
kuin nolla. Viestijöiden ja SAK:n hallituksen yhteistyö on samoin lähes olematon.
– Olisi järkevää, että pari
kertaa vuodessa istuisimme yhdessä ja tarkastelisimme isoja yhteiskunnallisia trendejä,
miettisimme, mitä on tehtävä, millaista strategiaa paras soveltaa. Mutta sitä ei
tehdä. Päälliköillä on niin pirun kiire.
Viestintä on maailman ihmeellisin
asia, totesi eräs tutkija jo 1900-luvun alussa.
– Kun tutkii ay-liikkeen
viestintää, päätyy siihen, että viestintä on liikkeen ihmeellisin asia. Siinä on
niin monia ja monenlaisia vaikuttajia ja vaikutusketjuja, siihen liittyy niin paljon
kuvitelmia, mielikuvia, mielipiteitä ja voimakaita kokemuksia.
Veikko Tarvainen
Palkkatyöläinen
6.3.2001 nro 2/01 |
