Noin 70 metallialan ammattilaista työllistävä pk-yritys aikoo
sinnitellä Riihimäellä, eikä yritäkään selättää Kiina-ilmiötä
bulkkituotannolla tai työvoimakustannuksia polkemalla, vaan osaamisella. Aina vaan
paremmalla.
Riihimäkeläiseen teolliseen kulttuuriperimään sijoittuva
SacoTec kamppailee silti 50 vuoden olemassaolonsa jälkeen Kiina-ilmiötä vastaan
lähinnä taidokkaan mutta ikääntyvän työväen osaamisesta ja jaksamisesta huolehtien.
Kaikki työt opitaan lattiatasolla. Näitä tietoja ja taitoja ei saa miltään
koulunpenkiltä eikä kurssilta, pitkäaikainen jälkikäsittelyn asentaja ja
luottamusmies Pertti Mäntymäki tokaisee.
Omistaja-yrittäjä Antti Zitting heräsi jo vuosituhannen vaihteessa
huomaamaan, että tuottavuuden nousua, kasvua ja kilpailukykyä ei saada aikaiseksi ilman
erillisponnistuksia. Työministeriön Tykes-hankkeesta löytyi apua nykyisiinkin
kehittämishätiin.
Vuosituhannen alussa meillä oli Toimivat tiimit -projekti, jolla laitettiin
lattiatason työ uusiin uomiin. Hankkeen jälkeen pidettiin hengähdystauko eli
toteutettiin käytännössä aiemmin sovittuja muutoksia. Nyt haetaan kilpailukyvyn
parantamista ja tuottavuutta tukemalla henkilöstön jaksamista, hiljaisen tiedon siirtoa
jalostamalla ja työolosuhteita parantamalla, Antti Zitting sanoo.
Pk-firman pomo, luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu Ilari Luoto ja
varaluottamusmies Anne Kingelin ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että
tuottavuutta ei lisätä piiskaamalla henkilöstöä, vaan työtapoja uudistamalla.
SacoTecin väellä on myös realistinen käsitys siitä, että tuotanto voi siirtyä
Viroon tai Kiinaan, ellei Riihimäen yksikössä löydy jotain ainutlaatuista osaamista.
Tarkkuusvalamisen tekniikka tuli 50 vuotta sitten USA:sta ja tekniikkaa on
kehitetty täällä. Täytyy kuitenkin myöntää, että kyllä kiinalaisetkin osaisivat
tämän erittäin korkeaa ammattitaitoa ja osaamista vaativan tuotannon. Pysymme
Riihimäelle niin kauan kuin pystymme kilpailemaan taidoillamme ja muuttumaan ympäristön
mukana, Antti Zitting sanoo.
Porukka tietää, että tuotanto voi siirtyä muualle. Siksi jokainen on
motivoitunut tekemään parhaansa. Sen täytyy riittää, Pertti Mäntymäki sanoo.
Osaaminen videolle
Anne Kingelin kokoaa mallia, josta tuotantoketjun loppupäässä syntyy joko
sokeripalan tai potkupallon kokoinen metallinen osa milloin auto-, milloin avain- tai muun
teollisuuden käyttöön. SacoTecillä on ainakin 60 erilaista työvaihetta, yli tuhat
tuotetta ja melkein 20 000 erilaista työohjetta.
Metalliverstaan boutiquessa kun ollaan, yhtä sorttia voidaan tehdä viikko, seuraavan
kerran vuoden päästä. Ihmisen aivojen kovalevylle tietojen tallentaminen on hiljaista
tietoa, mutta sen pitäisi muuttua tilauksen myötä salamannopeasti käytännön
osaamiseksi.
Siksi Anne Kingelinin kuten muillakin mallien tekijöillä on työpisteessä sekä
videokamera että tietokone, josta kaivaa esille tietynlaisen kappaleen valmistus.
Antti Zitting on ylpeä työvaiheiden videoinnista, joista ammattikorkeakoulun
opiskelijat ovat muokanneet järjestelmällisen kuvanäytön. Ennen videoaikaa
muistitietoa, paperit ja valokuvat toimivat työmenetelmien aakkosina.
Videointitekniikalla työ on helpottunut huomattavasti,
Anne Kingelin sanoo.
Työsuojeluvaltuutettu Ilari Luodon mielestä työhyvinvointia, jaksamista ja sitä
myöden myös tuottavuutta parannetaan tehokkaimmin työmenetelmiä kehittämällä.
On tärkeää tietää, miten työ pitää tehdä. Kun perimätieto on
kuvanauhalla, työntekijä voi myös itse kehittää työtään entistä helpommaksi ja
tehokkaammaksi.
Pienehköllä paikkakunnalla pk-yrityksessä ihmiset ovat motivoituneita kehittämään
työtään, jotta työpaikka säilyisi.
Ei kenenkään kannata käyttää energiaa sen miettimiseen, siirtyykö työ
halvan työvoiman maahan. Se syö energiaa. Tehdään täällä niin hyvin kuin osataan,
Ilari Luoto sanoo.
Tulospalkka kannustaa
SacoTecillä on myös tulospalkkausohjelma, jonka tarkoitus on motivoida tuottavuuden
parantamiseen. Luottamusmies Pertti Mäntymäki sanoo, että tulospalkkaus myös motivoi,
mutta järjestelmä on viritetty turhan korkealle. Henkilöstöllä on mahdollisuus saada
kymmenen prosenttia yrityksen liikevoitosta. Mittausaika on kolme kuukautta. Edellisellä
jaksolla väki ylsi seitsemän prosentin tulospalkkioon, mikä oli ennätys.
Normaalisti tulospalkkiot liikkuvat 35 prosentin tienoilla,
Pertti Mäntymäki sanoo.
SacoTecin tuottavuusohjelmassa henkilöstön jaksaminen on tärkeällä sijalla, sillä
työ opitaan käytännössä tuotannossa. Henkilöstöstä 40 prosenttia on naisia.
Tavoitteena on tuplata henkilöstön monitaitoisuutta.
Hallitsen omalla osastollani jo kaikki työvaihteet ja tarkastuspuolellakin
joitain tehtäviä, Anne Kingelin sanoo.
Pertti Mäntymäki huomauttaa, että työvaiheiden tuplaamisessa on kyse henkilöistä,
jotka nyt hallitsevat pari tehtävää. Kymmeniä vuosia SacoTecillä työskennellyt
Pertti Mäntymäki taitaa kymmeniä eri työvaiheita.
Tuohan se työhön mielekkyyttä, kun voi vaihdella työtehtäviä.
Leena Seretin