Kun Suomi edellisen kerran otti EU:n puheenjohtajuuden, heinäkuun alussa 1999, ILO:n pääjohtaja Juan Somavia ja EU-komission silloin tuore puheenjohtaja Romano Prodi keskustelivat Helsingissä. Herrat olivat yhtä mieltä siitä, että sosiaalidialogissa on ILO:n ja EU:n kohtalonyhteys. Ellei EU onnistu edistämään sosiaalidialogia Euroopassa, sen toteutuminen maailmanlaajuisesti ILO:n tuella on paljon tuskaisampaa. Ja ellei kolmikantainen ILO onnistu globaalisesti, neuvottelu- ja yhteistyöratkaisujen löytäminen Euroopassa käy vaikeammaksi.

Euroopan unionin ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n on työskenneltävä yhdessä, koska niillä on yhteinen arvopohja ja yhteiset tavoitteet.

Euroopan sosiaalimallia ovat aivan liian usein kuvanneet sen vastustajat, ja siitä on yritetty maalata kallista mörköä talouskasvun tielle. Mallin puolustajat ovat liian helposti antautuneet altavastaajiksi. Ei ole tarpeeksi korostettu, että Euroopan pitkän aikavälin kasvu – viimeistään toisen maailmansodan jälkeen – ei ole tapahtunut sosiaaliseen puoleen, ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen, satsaamisesta huolimatta. Se on tapahtunut nimenomaan tuon sosiaalisen panostuksen vuoksi.

Kun Euroopan unioni vielä oli sisämarkkinoita rakentava talousyhteisö EEC, sekin toi sosiaaliset tavoitteet mukaan suhteellisen myöhäisessä vaiheessa, osittain jotta uudelle markkina-alueelle saataisiin poliittista hyväksymistä. Sosiaalisiin toimiin usein turvaudutaan vasta poliittisen ja taloudellisen paineen alla. Mutta parempi niin kuin ei ollenkaan. Rakennettiinhan kolmikantainen ILO:kin vuonna 1919 vastaukseksi jännitteille, jotka olivat johtaneet sotaan ja vallankumouksiin.

Kylmän sodan ja talousjärjestelmien välisen yhteenoton päättymisestä on nyt kulunut yli puolitoista vuosikymmentä. Vähitellen alkaa olla selvää kaikille – varsinkin eurooppalaisille – että markkinat eivät yksinään johda kasvuun ja onnelaan. Taloutta ja työllisyyttä on tuettava sosiaaliturvan, työntekijöiden oikeuksien ja kolmikantayhteistyön ja sosiaalidialogin kanssa ja kautta.

Kuten Tasavallan Presidentti Tarja Halosen tansanialaisen virkaveljensä kanssa luotsaama, ILO :n koolle kutsuma globalisaatiokomissio totesi kaksi vuotta sitten: valtio ei voi luopua sosiaalisesta vastuustaan, koska globalisaation haasteisiin on ensimmäiseksi vastattava kussakin maassa kotona. Globalisaation hallinta ja sen mahdollisuuksien hyväksi käyttäminen edellyttävät kolmikantayhteistyötä ja sosiaalidialogia.

Eivätkä ne ole sellaisia keinoja, joihin vain vauraat maat voivat turvautua. Minun on vaikea nähdä, miten köyhimmälläkään maalla ei olisi varaa vuoropuheluun, yhteistyöhön ja neuvotteluun. Hyvinvoiva Eurooppa on rakennettu työmarkkinoilla, ja se oli kaikkea muuta kuin ylenpalttisen hyvinvoiva, kun tämä työ alkoi. Perusoikeudet ja vuoropuhelu ovat taloudellisia ja ehtymättömiä luonnonvaroja. Niiden varassa kasvu on taattua ja turvallista.