Marjastajat mustikka- ja vadelmasankoineen ovat jo vastassa lännestä päin tulevia matkaajia, suomalaisia valtaosa. Marjakauppa teiden varsilla käy kuitenkin vähän sateisessa kelissä verkkaisesti.

Muu rajabisnes näyttää vielä vaimeammalta. Marjat ovat loppukesän sesonkitavaraa.

Koululainen Natalia Domovitsh, 16, kauppaa heti Niiralan rajanylityspaikan kahvilan ovensuussa vadelmia muoviämpäreistä. Viiden litran satsista hän pyytää kymmentä euroa. Tinkimisvara paljastuu sitten muutamiksi euroksi.

Natalia arvelee yleensä päivän tienestikseen 10 tai 15 euroa. Rahat menevät mummon ja tytön kahden naisen talouteen, johon mummon eläke tuo vain suolarahoja. Talvella tyttö myy mummon kutomia sukkia ja käy koulua, kunhan ehtii.

Vaikka marjastajia onkin paljon, Natalia sanoo, ettei metsissä käydä kovaa kilpailua. Rajaseudun korvissa kaikille riittää omat reviirinsä. Nataliakin voi myydä saalistaan sovussa naapurinsa Marina Kuikinan, 21, kanssa.

Marinan leipätyö Partalan sanatorion kirjanpitäjänä tuottaa kuukaudessa vain 2 000–3 000 ruplaa (60–90 euroa).

Kaikki kynnelle kykenevät sanatorion naiset poimivat kesällä marjoja myyntiin.

Kaksi eri Värtsilää

Värtsilän kylän kohdalla raja tekee puoliympyrän muotoisen mutkan. Suomen puolella sanotaankin, että kartan piirtäjällä oli sillä kohtaa peukalo, jonka reunaa pitkin rajaa vedettiin.

Pragmaatikot tai käytännön ihmiset sanovat, että sodan voittaja vaati itselleen Värtsilän metallitarvike- ja rautanaulatehtaan. Raja oli vedettävä ja silloinen Värtsilä jaettava siis niin, että tehdas jäi Venäjän puolelle.

Suomalaisen teollisuuspatruunan Nils Ludwig Arppen 1840-luvulla perustama, loistonsa päivinä 900 työntekijää työllistänyt tehdas toimii Värtsilässä edelleenkin, nyt vain noin 500 työntekijän kapasiteetilla.

Tullin ja rajavartiolaitoksen ohella se on 3 500 asukkaan Värtsilässä suurimpia työllistäjiä. Rajanylityspaikan muuttuminen ympärivuorokautiseksi on lisännyt siellä etenkin tullin työpaikkoja.

Virallisesti työttömyys on 4–6 pros. Sillä ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä todellisuuden kanssa. Työttömien ei maksa vaivaa matkustaa työvoimatoimistoihin vähäisen työttömyyskorvauksen vuoksi. Toisaalta harmaa työ tarjoaa rajaseudulla rajattomasti mahdollisuuksia ja särvintä lähtee metsästä ja järvistä.

Kun Suomen puoleinen Värtsilä yhdistettiin kuluvan vuoden alusta Tohmajärven kuntaan, ollaan Venäjän puolella tekemässä päinvastaista uudistusta. Ensi vuoden alusta lähtien Värtsilästä on tulossa itsenäinen kunta, mikä tuonee lisää verotuloja taajamalle.

Asukkaiden toivelistalla ykkösenä on talojen ja teiden kunnostaminen.

Raja on hyvä asia

Kylän elinvoimaisuus näkyy lastentarhassa. Johtaja Aleksandra Muhatsheva, 52, ja lastentarhanopettaja Anna Rashova, 46, sanovat lasten lukumäärän kasvavan koko ajan. Tällä hetkellä heitä on 120.

Suurin syy Värtsilän väkiluvun kasvuun lienee sen ympäristöään parempi työtilanne. Toinen syy on eittämättä raja ja sen tuomat mahdollisuudet, lailliset ja myös laittomuuksien rajoilla liikkuvat bisnekset. Syvemmällä maaseudulla kylät sen sijaan tyhjentyvät.

Lastentarha ottaa vastaan kaikkien perheiden lapset. Päivämaksu on vain 24 ruplaa, 0,7 euroa, mikä on korvaus ateriasta.

Opettajien 3 200 ruplan, vajaan 100 euron palkka maksetaan julkisista varoista. Muuten lastentarhaa avustaa mm. tehdas ja vanhemmat hoitavat talkootöinä remontteja ja koristeita.

Lastentarha on maalattu iloisen väriseksi ja leikkihuoneet ovat täynnä pehmoleluja ja satuolentoja. Osa niistä on saatu yhteistyökumppaneilta Suomen puolelta.

Aleksandra Muhatseva sanookin, että raja merkitsee monenlaista kanssakäymistä suomalaisten kanssa. Lastentarha ja perheet saavat humanitääristä apua, mutta myös kulttuurivaihto rajan yli on vilkasta.

Johtaja pitää rajaa voittopuolisesti hyvänä asiana.

Poliisi Sergei Ivanov, 25, ei suostu puhumaan rajan tuomista ongelmista. Hänen mielestään raja rauhoittaa kylän. Korpimaastot tarjoavat myös loistavat mahdollisuudet kulkea hirvimetsällä.

Uusi ja vanha kohtaavat

Sekatavarakaupan myyjä Aleksei Justus, 31, selostaa runsaan kaupan tavaravalikoimaa. Eniten myydään sesonkitavaraa, nyt kumisaappaita, muoviämpäreitä, tarvikkeita katon korjaamiseen ja ikkunatiivisteitä.

Kauppa käy koko ajan vilkkaana; useimmilla värtsiläläisillä on ostovoimaa arkielämän tarpeisiin.

Justuksenkin perheellä menee niin hyvin, että vaimo voi käydä kerran viikossa Suomen puolella ostoksilla. Aleksei pitää matkoja taloudellisesti edullisina; puolen vuoden viisumi Suomeen maksaa 30 euroa.

Aleksei on muutenkin tyytyväinen elämäänsä. Vanha venäläinen sananparsi "En elä, olen olemassa" ei hänen mielestään pidä paikkaansa. Hän on olemassa, mutta haluaa myös elää.

Aivan yhtä lujaa ei mene Värtsilän raittia talsivan hevosen heinäkuorman korkeuksissa eläkeläinen Ivanilla.

Hänellä on kyllä kaksi hevosta ja lehmä. Hevosellaan "Tjulkalla", "Kopukalla" hän ajaa naapureittenkin ajoja. Sotilaseläke kun ei riitä menoihin.

Ivan ei kommentoi toimittajan kysymystä rajaseudun plussista ja miinuksista. Hänen mielestään niiden asioiden pohtimista varten valitaan hallitukset.

Ivanilta ei ole kukaan koskaan kysynyt mitään. Ei edes sitä, haluaako hän elää ja olla olemassa.

Hilkka Jukarainen
Värtsilä / Venäjä

Kaupan perustaminen 12 vuotta takaperin johtui rakennemuutoksesta. Ruskealan marmorilouhos joutui yksityistämisprosessissa supistamaan, ja osa työntekijöistä sai lähteä. Vladimir Tsheburkov ja perhe, vaimo ja kaksi tytärtä, joutui silloin pistämään elämänsä kokonaan uusiksi.

Sopiva kiinteistö hankittiin Vladimirin kotikadun varrelta ja perheen insinööriäiti pantiin kauppakouluun.

Tsheburkovien kaupasta on tullut suomalaisten suosikkeja. Ystävällinen omistajapari puhuu suomea ja valikoimat ovat mieluisia.

Tatjana Dikareva, 26, on ollut Ruskealan kaupassa töissä jo kohta 10 vuotta. Työ on hänelle mieluisaa, sillä on mukava tavata ihmisiä ja rupatella. Suomeakin hän ymmärtää, mutta ei oikein vielä tohdi puhua.

Tatjana laskeskelee, että asiakkaista olisi noin puolet suomalaisia ja puolet venäläisiä.

Suomalaiset ostavat aika paljon "kaikkea", mutta ehkä eniten suklaata, hän sanoo vähän vinosti hymyillen.

Kaupan hyllyt pursuavat matkamuistoja, kristallia ja keramiikkaa. Paljon on myös syötävää ja makeisia. Mutta reilusti on myös olutta, viiniä ja väkeviä, armenialaista konjakkia ja votkaa.

Kauppa on aina auki, sillä asiakkaita riittää kaikille viikon päiville. Rahat on otettava, kun se kerran on mahdollista.

Rajan vuoksi kauppa kannattaa.

Hilkka Jukarainen
Ruskeala

Ämpäreissä on suuria ja huolellisesti puhdistettuja mustikoita. Kantarelleja on pakattu pienempiin pusseihin. Mustikat maksavat 8 euroa 5 litraa ja kantarellit puolitoista euroa pussi.

Venäläiskuljettaja jarruttaa uutuuden kiiltävää bemariaan ja kyselee hintoja. Hänen mielestään ne ovat aivan liian korkeita. Kauppoja ei tule, ja mies kaasuttaa tiehensä.

Galinan perhe asuu Puikkolassa, seuraavassa kylässä Värtsilästä Sortavalaan johtavalla tiellä. Perheen isä on onnistunut pääsemään Värtsilän metallitehtaalle töihin, Galinalla ei ole töitä. Lapset ovat jo isoja, 24-,21- ja 19-vuotiaita.

Kaksi opiskelee Pietarissa, ja opiskelurahoja äiti onkin tienaamassa. Tyttöjen stipendirahat eivät riitä kuin matkoihin, valittelee Galina. Äidin on kannettava kortensa kekoon, sillä opiskelu on perheen elämässä tällä hetkellä etusijalla.

Suomalaiset ovat hyviä asiakkaita, he arvostavat puhtaita, siistejä marjoja.

Hilkka Jukarainen
Puikkola