vane.jpg (302 bytes)

tee.jpg (2675 bytes)

tahti.gif (3747 bytes)Palkansaajien Eurooppa-urakka:

Oikeudet rajat ylittäviksi

minu.jpg (764 bytes)   Urakkana Eurooppa - keskustelusarja

mine1.jpg (716 bytes)  Puheenjohtaja Lauri Ihalainen esitti palkansaajakeskusjärjestöjen EU:n laajentumiskeskustelun avajaistilaisuudessa työmarkkinajärjestöjen yhteistä foorumia, jossa säännöllisesti arvioitaisiin Eurooppa-politiikkaa ja sen vaikutuksia talous- ja työmarkkinapolitiikkaan.

Presidentti Tarja Halonen ja pj. Lauri Ihalainen palkansaajien Eurooppa-seminaarissa. Foto: HELI SAARELA– Työmarkkinajärjestöt ovat kyenneet kaikissa isoissa ja merkittävissä EU-politiikan ratkaisuissa tekemään yhteisiä linjauksia ja kannanottoja. Näin oli EU-jäsenyyden alla, EMU-ratkaisun yhteydessä ja on myös EU:n laajentumisessa. Tämän foorumin tai pyöreän pöydän perustamisella yhteistyömme saisi astetta tiiviimmät ja suunnitelmallisemmat puitteet, totesi Ihalainen.

EU:n laajentuminen koskettaa myös työelämää. Vaikka eurotupoja ei ihan kohta tehdä, niin sopiminen etenee sektori- ja konsernitasolla sekä työelämää koskevien puitesopimusten myötä. Koska ylikansallisia konserneja hallitaan rajat ylittäen, Ihalainen muistutti, että myös työntekijöillä pitää olla mahdollisuus rajat ylittävään neuvottelu- ja sopimustoimintaan sekä rajat ylittäviin työtaisteluihin.

Tässä asiassa ay-liikkeellä on vielä töitä niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa, sillä konventin varajäsen, alivaltiosihteeri Antti Peltomäki tunnusti tilaisuudessa olevansa ilon pilaaja, sillä perusoikeusasiakirja ei näissä asioissa täyttäisi ay-liikkeen toivomuksia.

Laajentumisesta aiheutuvien työmarkkinahäiriöiden ennaltaehkäisyssä Ihalainen korosti myös työehtojen noudattamisen valvomista.

Myös eurooppalainen ay-liike vaatii ay-oikeuksien tunnustamista rajat ylittävästi.

– Kun pääomat liikkuvat vapaasti, ei työntekijöiden oikeuksia voi rajat kansallisiksi, EAY:n pääsihteeri Emilio Gabaglio muistutti.

Paitsi työntekijöiden oikeuksista Gabaglio oli huolissaan myös laajemminkin eurooppalaisen mallin kohtalosta. Uusliberalistiset näkemykset nostavat päätään monessa paikassa, mikä näkyy mm. siinä, ettei yleishyödyllisten palvelujen roolia ja arvoa riittävästi tunnusteta.

Yritysneuvostoista mallia

Urakkana Eurooppa –kampanjan avaustilaisuudessa puhunut Tasavallan presidentti Tarja Halonen korosti yhteistyön merkitystä eurooppalaisella kotialueella. Hän muistutti työelämän alueella toimivan yritysdemokratian merkityksestä. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä säädettiin 1970-luvun loppupuolella.

– Asia on ajankohtainen. Yhteiskuntaan ei voi jättää epädemokratian saarekkeita. Emme voi myöskään ajatella, että kansainväliset sopimukset ja järjestelyt koskisivat tai vapauttaisivat vain yritysten toimintaa. Kysymys on kokonaisuudesta. Myös rajat ylittävän sopimustoiminnan edellytyksiä pitää parantaa niin unionissa kuin globaalistikin.

Halonen arvioi eurooppalaisen yritysneuvoston olevan tulevaisuudessa tärkeä yhteistoimintafoorumi työnantajan ja henkilöstön välillä. Hän myös arvioi, että yritysneuvostot saattaisivat olla kaikille osapuolille hyödyksi myös globaalilla tasolla.

Aino Pietarinen

 

Urakkana Eurooppaalkuun

mine1.jpg (716 bytes)  EU:n tulevaisuus –keskustelusarjan tilaisuudet lokakuussa:

  • 12.10 klo 13.30 Pieksämäki, DIAK-amm.korkeak.(lounas klo 12.30)
    Kansainväl.asiain johtaja Marjaana Valkonen, SAK
    EU-parlamentaarikko Riitta Myller
    Pääluottamusmies Voitto Timonen, Mölnlycke Healt Care Oy
  • 12.10 klo 13.00 Pello, Hotelli Pellonhovi (lounas klo 12.00)
    EU-parlamentaarikko Reino Paasilinna
    Kv-sihteeri Pikko Nikula, STTK
    Hallituksen varapj. Pekka Ahmavaara, SAK
    Maakuntajohtaja Esko Lotvonen, Lapin Liitto
    Kommentit: Plm Juha Lohiniva, AvestaPolarit
    ja suunnittelupäällikkö Paavo Leppänen
  • 12.10 klo 10.30 Pori, Suomalainen klubi (aamiainen klo 10.00)
    Professori Esko Antola, Turun Yliopisto
    Neuvottelupäällikkö Jorma Löhman, Metalliliitto
    Kv-päällikkö Markus Penttinen, AKAVA
  • 19.10 klo 14.00 Rokua, Rokuanhovi (lounas klo 13.00)
    EU-parlamentaarikko Reino Paasilinna, MEP
    Kansanedustaja Kimmo Kiljunen, EU:n konventti
    Apulaisosastopäällikkö Turo Bergman, SAK
    Pääluottamusmies Kalevi Eeli, NK Cables
  • 22.10. klo 17.00 Maarianhamina, Lagtinget auditorium
    Eurooppasihteeri Markku Jääskeläinen, SAK
    Puheenjohtaja Maj-Len Remahl, PAM
  • 26.10 klo 12.00 Jyväskylä, järjestöjentalo
    EU-parlamentaarikko Ulpu Iivari
    Kansanedustaja Kimmo Kiljunen, EU:n konventti
    Pääsihteeri Markku Lemmetty, AKAVA
    Kv-päällikkö Martti Reuna, STTK

(Lisätietoja SAK:n jäsenpalveluosasto)

Palkkatyöläinen 1.10.2002 nro 8/02

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullealkuun

ne339999.gif (51 bytes)