Henkinen työsuojelu on tällä hetkellä erityisen ajankohtainen kunnissa, missä työntekijöiden määrä edelleen vähenee. Työtaakka kasvaa ja stressi lisääntyy sekä työssä että yksityiselämässä. Ei ole aikaa pysähtyä, ja pikkuasiat saavat suhteettomat mitat.

Näin toteaa heinolalainen pääluottamushenkilö ja ts-valtuutettu Irmeli Perkiö, joka on KTV:n oman työn hallintaan opastavan ryhmämenetelmän innokas puolestapuhuja.

– Vedin itse yhtä menetelmän pilottiryhmistä. Sen jälkeen olen kertonut menetelmästä myös muille ammattiliitoille ja toiminut ryhmänvetäjänä. Yhtä ryhmää vedän parhaillaankin täällä paloasemalla.

Että juuri Heinolassa on päästy tässä projektissa näin pitkälle, ehkä pisimmälle koko Suomessa, voi johtua siitä vaikeasta tilanteesta, joka syntyi, kun kaupunki ja maalaiskunta yhdistettiin 1997. Henkilöstön sovittaminen yhteen, uudelleensijoittaminen, toimiminen yhdessä uusien työtovereiden kanssa… kaikesta tästä aiheutui ongelmia.

– Todennäköistä on, että tilanne paranee vasta sukupolvenvaihdoksen myötä, sanoo Perkiö ja viittaa kyselyyn, joka osoitti, että hämmästyttävän moni kokee tulevansa kiusatuksi työpaikallaan. Loukkaavaksi koetaan jo esimiehen äänensävy ja puolueellisuus.

– Ihmiset eivät uskalla puhua ongelmistaan, he puhuvat selän takana ja pyytävät luottamusmiestä keskustelemaan esimiehen kanssa liian myöhään. Uudelleensijoittaminenkaan ei aina ole ratkaisu. Pienellä paikkakunnalla huhut kiirivät usein edellä ja asiat voivat mennä lukkoon uudestaan.

Eipä siis ole mikään ihme, että Heinolassa lähdettiin kaupunginjohtajan johdolla liikkeelle täysin palkein. KTV:n menetelmää käytetään useissa ryhmissä, ja kaupungin johto suhtautui myönteisesti siihen, että menetelmä otettiin käyttöön laajasti.

Kaveriin voitava luottaa

Palopäällystön ja miehistön ryhmät ovat käyneet käsikirjan läpi puoleen väliin. Palopäällikkö Erkki Ratilaisen mukaan kaikki ovat suhtautuneet projektiin avoimin mielin. Kukaan ei ole jäänyt vapaaehtoisesti pois tapaamisista, jotka järjestetään niin, että edellinen vuoro jää paikalle kahdeksi tunniksi työajan jälkeen.

– Jokaisella on tarve tuntea, että oma työ on hallinnassa. Työtaakka kasvaa koko ajan, mutta ei henkilöstö. Meillä oli viime vuonna 200 sairaankuljetusta enemmän kuin edellisvuonna. Entisajan isoja tulipaloja on harvoin, mutta liikenneonnettomuuksia ja myrskyvahinkoja sitäkin enemmän.

Palomiehet joutuvat kohtaamaan ihmisiä vaikeissa tilanteissa ja näkevät pahojakin onnettomuuksia, jotka koskettavat karaistunuttakin ammattimiestä. Pahinta on, kun lapselle käy huonosti ja joutuu todistamaan kodissa tapahtunutta veritekoa.

– Meilläkin on tunteet, joku asia voi jäädä mieleen painamaan. Keskinäinen juttelu auttaa selviämään stressistä.

Stressinsietokykyä testataan palomieskoulutuksessa. Kriisitilanteissa kaveriin on voitava luottaa ja hänen käyttämisensä on pystyttävä ennakoimaan.

- Jos kaverin asiat eivät ole kunnossa, hän ei voi tehdä töitä. Työtapaturmia sattuu vähän. Päästäisiin ehkä ihan nollille, jos jalkapallon peluu pihakentällä kiellettäisiin, naureskelee Ratilainen.

Jos henkilökemiat eivät toimi, palopäällikkö sekoittaa pakan uudelleen. 24-tuntisen työvuoron aikana on hyvää aika tulla todella tutuksi. Valtaosa palomiehistä on keskenään hyviä kavereita, jotka myös kalastavat ja metsästävät yhdessä vapaa-aikanaan.

– Työpaikkakiusaamista meillä ei esiinny. Mutta jos joku ulkopuolinen kuulisi joskus ronskiakin kielenkäyttöämme, niin hän voisi helposti luulla, että valittamisen aihetta on.

Vuosien kertyminen tuo epävarmuutta

Vuoroesimies Pentti Hällistä on hyvä, että henkiseen työsuojeluun kiinnitetään huomiota nyt, kun moni kamppailee talousvaikeuksien kanssa ja päätyy jatkuvan väsymyksen oravanpyörään.

– Vanhemmiten sitä väsyy helpommin. Kun täyttää 50, epävarmuus astuu sisään: pystynkö kiipeilemään talojen katoilla 30 kilon pakkaus selässä 65:n ikään asti. Työ ei ole helpointa lajia ja jokaisen panoksen on oltava sataprosenttinen.

Keski-ikä on täällä 40 vuotta. Hällin on vaikea tilinauhaa katsottuaan käsittää, miksi pikkupojat edelleen haluavat palomiehiksi. Peruspalkka pyörii 7 000 markan tietämissä, ja siitä huolimatta pitää koko ajan kasvattaa ammattitaitoaan, että selviää ambulanssi ajosta, sukelluksesta, puhelinliikenteestä ja palvelusta yms.

Hannu Endén ja Jari Hämäläinen tarkastavat tallissa happipulloja. Endén sanoo, että ainakin heidän vuorossaan kaikki toimii hienosti. Vanhimmat ovat työskennelleet yhdessä jo parisenkymmentä vuotta.

- Nuorempia tulee. Silloin pitää huolehtia siitä, etteivät he tee liikaa ylitöitä ja polta itseään loppuun.

Sitten mennään kahvihuoneeseen, missä palomiehet ja ambulanssinkuljettavat syövät vanhainkodista tulevaa ruokaa ja keskustelevat kaikesta maan ja taivaan välillä. Tältä työpaikalta ei lähdetä lounastauolle.

Palomies Risto Lehtinen panee sukellusvarusteita kuntoon. Harjoitus on ohi.

Henkisesti tärkeintä työssä?

– Tiimityö, hän vastaa epäröimättä.

- Oma työporukka on tiivis. Meidän on selvittävä pimeässä ja vaistottava, mitä toinen tekee. Turhiin puheisiin ei ole aikaa. Kysymys on siitä, että porukka tulee toimeen keskenään.

Ingegerd Ekstrand

– Henkisessä kuormituksessa on osittain kysymys määrästä, osittain laadusta. Esimerkkeinä voisi mainita kiireen ja liian monien työtehtävien kasaantumisen yhdelle henkilölle, toteaa KTV:n työympäristötoimitsija Anne Mironen.

Työelämä muuttuu nykyään nopeasti. Työn sisältö käy epäselväksi, syntyy kiistoja. Työntekijät kyselevät, mikä heidän varsinainen tehtävänsä on, milloin voi katsoa, että työt on tehty. Ja sitten tulee vielä koko ajan ristiriitaista informaatiota.

– Mukana eivät pysy enää työntekijät eivätkä työnantajat. On tärkeää määritellä työnkuva, tiedottaa raameista, Mironen korostaa.

Hyvä tapa selvittää työtilannetta ovat ne kehittämiskeskustelut, joita monilla työpaikoilla on ryhdytty käymään.

– Se on hyvä työkalu, mutta sitä pitää myös käyttää.

Kun luottamusmiesten ja ts-valtuutettujen jaksaminen alkoi 90-luvulla ehtyä, he kääntyivät liiton puoleen.

KTV otti yhteyttä työpsykologi Merja Mäkitaloon, joka laati menetelmän pienryhmiä varten. Harjoituksia tehtiin käsikirjan mukaan ja kymmenen luottamushenkilöistä koostuneen koeryhmän kokemusten pohjalta laadittiin lopullinen versio. (Käsikirjaa saa työturvallisuuskeskuksesta.)

Ryhmässä opetellaan tunnistamaan kuormitustekijät, asettamaan rajoja ja priorisoimaan, selvittämään omat työtehtävät, delegoimaan, löytämään omat vahvuudet, hankkimaan tehokkaasti informaatiota ja toimimaan tarmokkaasti ja päättäväisesti. Tapaamisia on kymmenen ja niiden sisältö kirjataan päiväkirjaan.

– Itse kunkin on saatava oma työ hallintaan, otettava selvää kuormituskakun aineksista ja oivallettava, miten niihin voi vaikuttaa, Mironen tähdentää. Hän kertoo, että menetelmää markkinoidaan parhaillaan entistä tehokkaammin, kun se nyt on ollut KTV:ssä käytössä vuoden päivät.

Mironen sanoo, että kunnissa on kyllä ymmärretty, että henkistä työsuojelua tarvitaan, mutta toistaiseksi käytännössä ei ole tehty juuri mitään. Taloudelliset tekijät sanelevat monesti ratkaisut, mutta hän toivoo pikaista panostusta esimiesten koulutukseen.

Huono talous ei saa merkitä sitä, että johtamistaidon kehittäminen laiminlyödään.