Jotta edes lientä jäisi jäljelle, sitä valvomaan soittajat valitsivat viime syksynä Ahti Vänttisen. Hän aloittaa Muusikkojen liiton uutena puheenjohtajana toukokuussa.

Vänttinen, 40, ei ole mikään teryleenimies, niin tuomarismies kuin onkin.

Työhuoneessaan Helsingin Pikkuroballa hän istuu mustassa t-paidassaan, työpöytä piukassa kuvaputkia ja pöydänkulmat karheenaan amerikkalaisia Billboard-musiikkilehtiä. Seinältä, jazzjulisteiden seasta yrmyilee Sibelius ja hyllyn lakikirjapattereihin nojaa kurainen maastopyörä.

– Olen jokasään fillaroija. Pyörän rupesin rahtaamaan työhuoneeseen sen jälkeen, kun niitä oli kadulta ja kotipihalta yhteensä yhdeksän kähvelletty.

Kun Vänttinen 1992 liittoon puolivalmiina juristina palkattiin, hän hankki leipänsä kevyen musiikin keikoilla sekä bändi- ja soitinopetuksella Sibelius-lukiossa ja Tapiolan lukiossa.

– Soittokokemus näissä liiton tehtävissä on osoittautunut lähes välttämättömäksi, muuten muusikon vaikeassa sielunelämässä olisi ollut ymmärtämistä, Vänttinen naureskelee.

Yksi free, sata sopimusta

SAK:n liittolistalla Muusikot sijoittuu pienempään päähän. Liitto on haalinut riveihinsä reilut 3 300 jäsentä ja myös koko oopperan taiteellisen henkilökunnan.

Vänttisen arvion mukaan maan muusikoista liittoon kuuluu ehkä kolmannes. Ammattilaisten ja harrastelijoiden raja on kuitenkin tällä alalla jos millä häilyvä ja hämärä.

– Varsinaisia jäsenhankintakampanjoita emme ole pyöritelleet, ja liiton kirjoihinkin pääsee kahden vakavasti otettavan suosittelijan lausunnon perusteella.

Muusikkojäsenensä liitto jakaa orkesteri-, teatteri-, studio-, ravintola- ja keikkamuusikoihin. Yli 2 000 muusikkoa tästä porukasta työskentelee freelancereina.

– Heille liitto tarjoaa henkilökohtaista sopimusneuvontaa, koska kovilla markkinoilla juuri heitä yritetään useimmin viilata linssiin. Kun yksi freelancer voi tehdä satakin sopimusta vuodessa, toimiston neuvontapalvelun pitää pelata. Meidän viidestä toimitsijastamme juristeja onkin kolme, Vänttinen selvittää.

Pieneksi liitoksi Muusikoilla on myös tukuittain työehtosopimuksia: 25 kappaletta. Kattavuudeltaan laajimmat kontrahdit liitto tekee Kunnallisen työmarkkinalaitoksen, Hotelli- ja ravintolaliiton SHR:n ja Henkilöstöpalveluyritysten liiton kanssa.

Jenkki tulee sisään

Kun muilla aloilla on ainakin toistaiseksi nähty vain painajaisia Suomen amerikkalaistuvista työmarkkinoista, muusikoille ne ovat totista totta ja valvetilaa jo tänä päivänä.

Esimerkiksi suomalainen levybisnes on liukunut 90-prosenttisesti monikansalliseen omistukseen, ja tahtipuikko heiluu enemmän tai vähemmän jenkkien käsissä.

Eri yrityskauppojen ja omaisuusjärjestelyjen kautta levyvaltaa pitävät tiukimmin käsissään sellaiset jätit kuin BMG, Emi, Edel, Universal, Sony ja Warner.

Paitsi rahojaan, nämä mammutit tunkevat Suomeen myös sopimuskäytäntöjään, joissa muusikoille on varattu tuskin musikan osaa.

Karkeasti amerikkalainen malli tarkoittaa sitä, että Suomen tekijänoikeuksille annetaan pitkät ja rojaltit eli taiteilijoiden levymyyntipalkkiot ohjataan erilaisin ennakoin ja vippaskonstein suoraan levyfirmojen kassaan.

Koko ylikansallinen musiikkibisnes lähtee ajatuksesta, että kerran purkkiin pistetty äänitys on siitä pitäen vain tuottajan/levy-yhtiön omaisuutta.

Jättifirmojen raaka peli on nostanut Yhdysvalloissa jo nimekkäitäkin taiteilijoita takajaloilleen. Monet ovat lähteneet lakituvassa kohtuuttomia sopimuksia vastustamaan, toiset siirtyneet tuottamaan levynsä itse ja myymään ne internetin kautta.

Raadollista harmoniaa

Vänttinen sanoo, että tekijänoikeuksien ja kilpailun yhtaikainen maailmanlaajuinen harmonisointi muuttaa musiikkialan käytäntöjä yhä raadollisemmiksi ja tietää liitolle luunkovaa haastetta.

– Suomessa alan taiteilijasopimuksista 60—70 prosenttia tehdään jo suoraan ulkomaisten yhtiöiden kanssa. Niiden ylivaltaa vastaan yksittäisen muusikon on vaikea miekkailla, jos haluaa leikissä mukana pyöriä.

Muusikkojen tuhdeissa tuloissa Vänttinen näkee myös runsaasti liioittelua.

– Esimerkiksi yhden 130 markan rocklevyn myynnistä nelihenkinen bändi kuittaa keskirojaltien mukaan markan nokkaa päälle. Jos myynti jää esimerkiksi tyypilliseen 10 000:een kappaleeseen, ei se ihmeitä tienestejä tiedä.

– Myös ykkösartistien keikkatuloja on helppo paisutella jättämällä laskuista kokonaan pois ohjelmatoimistojen ja managerien bruttopalkkiosta perimät, yhteensä yli kolmanneksen palkkiot sekä raskaat kulut, kuten säestävän yhtyeen palkat ja matkat ja majoitukset.

Eero Kosonen