Muovialan tietämykselle kysyntää

  Hannu Humalisto hankki osaamisestaan virallisen ammattipassin vasta 27 työvuoden jälkeen. Hän on tyytyväinen taskussa kiilteleviin muovimekaanikon papereihin. Koulutuksen hyödyistä Hannu on kuitenkin kahta mieltä; kursseilla puurtamisen pitäisi näkyä muuallakin kuin itsetunnossa.

Hannu Humalisto oli vielä pojankossi, kun hänen isäukkonsa vinkkasi, että "lähdes poika mukaan tehtaalle tienaamaan!" Koulutuksista ei tuolloin puhuttu, työnantajalle riitti lyhyt käytännön viisaaminen ja Hannu oli tyytyväinen säännölliseen palkkapussiin. Vuosien mittaan taidot karttuivat ja putkenteko Uponor Suomi Oy:llä tuli tutuksi joka vinkkelistä. Nykyisin Hannu työskentelee kolmivuorotyössä laitosmiehenä muoviputkiosastolla.

Varsinaisen ammattikoulutuksen puute alkoi kaivella Hannua vasta iän myötä. Kävipä joskus mielessä sekin, josko leipä tulisi jostain muualta kuin putkenteosta.

– Näin pitkän työssäolon jälkeen on vaikea vaihtaa työpaikkaa. Ajattelin, että koulutuksella voisi löytyä uudenlaisia tehtäviä talon sisältä.

Hannu meni mukaan Lahden ammatti-instituutin järjestämään, reilun vuoden mittaiseen muovimekaanikon koulutukseen.

– Olen ollut aina kiinnostunut koulutuksista, joita tehtaalla on järjestetty ja mennyt innolla mukaan. Käytännössä olin kuitenkin ollut vain yhdessä pitemmässä, kolmen kuukauden mittaisessa peruskoulutuksessa ja sekin oli jo 80-luvun alussa.

Iäkkäämpien koulutustarve huutava

Hannu toteaa kokemuksesta, että vaikka viisikymppisten ja iäkkäämpien koulutustarve on huutava, kynnys opinahjoihin on korkea.

–Monet pelkäävät, etteivät pärjää tai eivät läpäise koulutusta. Osa menee omaa polkuaan ja tekee, minkä on aina ennenkin tehnyt. Koulutuksen vastustuksen tajuaa hyvin.

Hannu oli kurssinsa nestori — jopa toinen opettajista oli häntä aavistuksen nuorempi. Hän sanoo viihtyneensä mainiosti nuorempien kavereiden kanssa ja ihailleensa heidän innostustaan.

– Nuoremmat tulivat joskus kyselemään minulta käytännön asioita putkihommista kun tiesivät, että kokemusta löytyy.

Hannulla oli hyvä opiskelumotivaatio. Koulunpenkki ei sinällään kauhistuttanut, kirjat ja teoriapuoli sen sijaan aiheuttivat hampaankiristystä.

– Eniten otti koville tajuta, että tieto ei menekään päähän lukematta. Ei siinä muuta auttanut, kuin ottaa paksu kirja käteen ja aloittaa.

Pian Hannu huomasi, etteivät kaikki asiat ole kirjasta opittavissa. Pitkä kokemus muoviteollisuudessa auttoi katsomaan joitain asioita hyvinkin kriittisesti. Antoisimmaksi hän koki vierailut muihin muovialan teollisuuslaitoksiin.

– Vierailut olivat todella mielenkiintoisia! Miinusta taas oli se, että harjoittelua olisin kaivannut enemmän, olisin halunnut lyhyitä harjoittelujaksoja erilaisissa tehtävissä jopa eri tehtaissa.

Opiskelussa annettiin työnäyte, jonka arvioivat opettaja, työnjohtaja ja laitosmies. Lisäksi kurssiin sisältyi tietokoneella tehty projektityö, jota Hannu on valmistelemassa tiivistysautomaatista; sen toiminnasta, häiriöistä ja häiriöiden poistoista.

– Piti paneutua tietokoneen saloihin, jotka minun ikäluokalle ovat uusia ja isoja asioita.

Koulutus antaa valmiuksia muutoksiin

Työnantaja tuki koulutusta joustamalla työvuoroissa. Jos yövuoro sattui ennen koulupäivää, vuorosta sai jäädä pois ja tilalle hankittiin sijainen. Hannu puolestaan luopui monista vapaapäivistään käyttämällä ne opiskeluun.

Hannu on Nastolan kemiantyöntekijöiden ammattiosaston puheenjohtaja. Hän sanoo usein pohtineensa vanhempien työntekijöiden asemaa. Hänen työuransa aikana on teollisuudessa kuljettu monet nousu- ja laskuvaiheet.

– Puhutaan aina, miten tärkeitä kokeneet työntekijät ovat. Puheista huolimatta kokemusta ei arvosteta. Kun tulee irtisanomia, ensin lähtevät määräaikaiset ja sitten vanhat. Myös eläkejärjestelyt ovat nykyisin mahdollisia jo 55-vuotiaille, hän pohtii.

Hän kuitenkin uskoo, että koulutuksella voi parantaa työmarkkina-asemaansa.

– Nykyään ei voi enää puhua takuutyöpaikoista. Koulutus antaa kuitenkin valmiuksia siihen, että jos tehtaalla tulee yllättäviä muutoksia, voi siirtyä joustavasti muille osastoille muihin tehtäviin.

Uusista ideoista maksetaan

Samassa koulutuksessa on ollut viime vuosina kymmeniä Uponor Suomi Oy:n työntekijöitä.

– Kun ensimmäiset muovimekaanikot valmistuivat 1998, se näkyi heillä palkassa. Kun kaverit alkoivat innostua koulutuksesta, homma kärsi ilmeisesti työnantajan mielestä inflaation ja rahantulo loppui.

Hannu kuitenkin näkee koulutuksessa myös työn sisältöä kohentavia seikkoja.

– Meillä on aina ollut se tapa, että jos on päätä ja hyviä aloitteita, ne otetaan huomioon ja monet pannaan käytäntöön. Arvelisin, että voin olla vastedes enemmän mukana esimerkiksi ympäristöystävällisempien materiaalien kehittämisessä ja koeajoissa. Valmiudet tällaiseen ovat parantuneet, hän pohtii.

Hannun mukaan työntekijöitä kannustetaan omien ideoiden esiin tuomiseen. Onnistuneista aloitteista myös maksetaan.

– Se parantaa motivaatiota ja sillä tavalla voi kehittää samalla omia työoloja.

Hannulla on nyt taskussa hyvin ansaittu, koko EU:n alueella pätevä ammattipassi vuosimallia 2001. Tittelikseen hän voi vastedes raapustaa muovityöntekijän sijasta "muovimekaanikko". Hannu on ehtinyt myös hiukan leikitellä ajatuksella, josko leipä sittenkin irtoaisi jostain muualta kuin Uponorilta.

– Joskus tulee miettineeksi, että jossain nappipajassa voisi olla mielenkiintoista käyttää ammattitaitoaan. Muihin tehtaisiin en ole ikinä tuntenut vetoa. Jos nyt totta puhutaan, niin kaipa tämä on oma talo on sittenkin paras talo.

Sirpa Palokari

– Vaikka kaverit hallitsevat täydellisesti vaikkapa muoviputken teon, he eivät voi ajatellakaan siirtyvänsä muihin teollisuuslaitoksiin. Suurin tarve onkin ollut tarjota muovialan yleissivistystä, jonka jälkeen työntekijöille tulee enemmän liikkumatilaa.

Iäkkäämmät, pitkän työuran tehneet työntekijät ovat koulutuksessa yleensä aivan omaa luokkaansa. Koska koulutus on vapaa-ehtoista, siltä odotetaan paljon — toisaalta kynnys opiskelemaan on korkea. Malénilla onkin tapana aloittaa opetus filosofoimalla, että "oppimisessa on kysymys asenteesta, ei kyvykkyydestä".

– Aika moni tulee opiskelemaan vanhassa kuosissa tyyliin opettaja opettaa. Itsenäinen työskentely tai itsearviointi ovat melko vieraita tälle ikäluokalle. Moni on saattanut sisäistää jo kansa- tai ammattikoulussa asenteen, että on huono oppimaan.

– Tietotekniikka on usein vierasta, mutta nykyään siitäkin on otettava vastuuta lattiatasolla. Tuotantoa tukevat aineet ovatkin itse työtekniikoiden ohella tärkeitä, sillä työskentelytavat ovat muuttuneet paljon viime vuosina.

Neljä tähän mennessä ollutta muovimekaanikkotutkintoa on saanut julkista rahoitusta, mutta ensi syksynä alkavasta koulutuksesta yritykset maksavat 5 000 markkaa opiskelijaa kohti. Malén arvelee maksullisuuden tehostavan opiskelua ja lisäävän yritysten sitoutumista. Oppilasmäärissä se ei näy, sillä syksyllä alkava kurssi tulee täyteen.

Sirpa Palokari