Heräsipä olevansa työssä, josta satu oli kaukana todellisuudesta. Pakkotahtisuus kiihtyi kiireen kasvaessa. Vaikutusyritykset tulkittiin vikinäksi ja suut tukittiin turhan puhumisena, ei ehtinyt enää edes yrittää. Tunsi olevansa myllyssä, jota toiset pyöritti, liukuhihnalla, jota kone tahditti — tai hullujenhuoneella…

Onpa oikeasti Tukholmassa työpaikka, jossa työviikko lopetetaan yhteiseen satutuntiin. Yhteinen satutunti kuulemma on parempi keino päästä eroon viikon stressistä kuin työpäivän päätteeksi oluelle lähtö. Työnantajakin on tajunnut, että loppuun palaneiden hermoraunioiden kuntouttaminen tulee kalliimmaksi kuin ennalta varautuminen, kuin rentouttava satuhetki.

Huonompia ja kalliimpiakin ideoita on varmasti kokeiltu. En ehdota, että seuraavassa tupossa sovitaan satutunnista, mutta älykkäät työnantajat kyllä varmasti keksivät hyviä ja työpaikoille soveltuvia keinoja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Käytössä ollut valikoima vain on ollut turhan kapea.

Tyky ei riitä

Ja olipa kerran vetreä ja vireä työntekijä, joka innolla kävi lenkillä ja järjesteli töitään. Hän tunsi, että työt ovat hänen omissa käsissään. Pomo havaitsi, että vaikuttaminen töiden järjestelyyn ja tahtiin, vähensi virheitä ja kasvatti tuottavuutta. Hän muisti kiittää, mikä vain rasvasi rattaita…

Mutta jaksoipa enää töiden jälkeen nukkua. Painajaismainen organisaatiouudistusten ja uusiutumisvaatimusten oravanpyörä ei anna hetken rauhaa, mihinkään ei voi keskittyä, mitään ei ehdi oppia, kukaan ei ole tyytyväinen ja kaikki tökkii…

Tyky-toimintaa harrastetaan vähän joka työpaikalla, mutta se ei riitä — ei varsinkaan kun työelämän laatutekijät vaikuttavat sairastumisen riskiin enemmän kuin elämäntapatekijät.

Vähän liikkuvat, tupakoivat ja ylipainoiset on jo syyllistetty tykyn varjolla, vaikka yksipuolinen työ, huonot vaikutus- ja osallistumismahdollisuudet on todettu suuremmiksi riskeiksi sairastumiseen. Tykyn ohella työpaikoilla pitäisikin keskittyä tehtävien monipuolistamiseen ja siihen, että työntekijällä olisi mahdollisuus vaikuttaa työtahtiin ja työmenetelmiin.

Tavoitteeksi voisi tupakan lopetuksen tai 5 kilon laihtumisen oheen ottaa työnhallinnan parantamisen, koulutuksen lisäämisen, epävarmuuden vähentämisen ja työntekijää kunnioittavan johtamisen ja töiden organisoinnin.

Jatkuvassa muutoksessa on myös riskinsä. Organisaatiomuutokset ovat muoti-ilmiö. Vain harvoin jatkuva ulkoistaminen, alihankinta, tiimiyttäminen, solut, projektit jne ovat tulleet työyhteisöön työntekijöiden toiveista. Myös tuottavuuden parantaminen henkilöstösupistuksin johtaa usein sairastelun lisääntymiseen, mikä syö taloudellisesta hyödystä helposti 8—13 prosenttia.

Kiire rassaa

Ja olipa kerran aikaa suunnitella, ajatella, ideointi vilkastui, uutta kehiteltiin. Tulosta syntyi ja hyvä mieli.

Ja olipa kerran hoppu, josta ei tullut loppua. Hoppu oli muotia, se venyi, levisi ja värjäsi kaiken. Sitä oli mahdoton välttää. Eihän kukaan ollut mitään ilman hoppua. Mutta hoppu ei antanut rauhaa, ei lepoa. Hopusta ei tullut loppua — ennen loppua…

Kiire on totta jokaisella työpaikalla. SAK:n järjestötutkimuksen mukaan viidennes miehistä ja liki kolmannes naisista työskentelee vähintään kolme neljäsosaa työajasta niin suuren paineen alaisena, ettei ehdi puhua tai ajatella muuta kuin työtä. Kiire rassaa eniten yksityisten palvelujen työntekijöitä. Paineen kokemiseen liittyvät usein myös vähäiset vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ja työtahtiin, johdon heikko arvostus ja keskimääräistä suurempi halu lopettaa työnteko.

Työolobarometrin mukaan yli puolet (52%) palkansaajista teki ylitöitä viime syksynä. Työntekijöiden mielestä työpaikoilla oli liian vähän työntekijöitä työtehtäviin nähden. Kunnissa työskentelevistä 70 prosenttia oli sitä mieltä, että heidän työpaikallaan oli liian vähän väkeä. Kireän työtahdin ja kiireen lisääntyminen on jatkunut koko 1990-luvun. Edelliseen vuoteen verrattuna työtahti ja kiire ovat lisääntyneet eniten yksityisten palvelujen ja valtion työpaikoilla. Pidemmällä aikavälillä kuntien työntekijät ovat saaneet kiristää eniten tahtiaan. Työolobarometrin mukaan kiire on lisääntynyt 68 prosentin mielestä valtiolla ja kunnissa, yksityisissä palveluissa sitä mieltä oli 64 prosenttia ja teollisuuden työntekijöistä 52 prosenttia.

Vaikutusvalta kannustaisi

Ja olipa kerran oma elämä, itse piirretty kirkkain värein. Ja olipa mielenkiintoinen, kehittävä työ, johon saattoi vaikuttaa. Kaikki oli hallinnassa.

Ja vähenipä väki, tuppasi kiire, rutiinit ahdistivat, kehittämään ei kerennyt, vaikuttaminen väheni. Ja kaikkea hallitsi joku muu…

Vaikuttaminen omaan työhön, työtahtiin ja töiden järjestelyihin on tilastollisesti kasvanut. Tällä kohtaa työelämä on jälleen polarisoitumassa. Mielekkäistä ja vaativista töistä on tullut entistä haastavampia, kun taas ikävät ja yksitoikkoiset työt eivät juurikaan ole parantuneet. Esimerkiksi SAK:n järjestötutkimus paljastaa naisten työmarkkina-aseman heikentyneen, pätkätyöt ovat lisääntyneet ja työt ovat marginalisoituneet.

Kun vielä vuoden 1995 järjestötutkimuksessa miesten ja naisten mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä olivat yhtä hyvät, niin vuoden 2000 tutkimuksessa havaittiin naisten vaikutusmahdollisuuksien heikentyneen. Myös määräaikaisilla on heikommat vaikutusmahdollisuudet kuin kokoaikaisilla työntekijöillä.

Työntekijät talouden ristiaallokossa –selvityksestä taas ilmenee, että lähes kaikissa esimerkkiammateissa vaikutusmahdollisuudet työtahtiin ovat heikentyneet 1990-luvun kuluessa.

Vaikuttaminen töiden jakoon tai laitehankintoihin oli pienintä tai liki olematonta ruumiillisen työn ammateissa. Näissä ei ollut tapahtunut olennaisia muutoksia viime vuosikymmenen aikana.

Toistotyön yleisyys oli lisääntynyt lähes kaikissa ammattiryhmissä ja esimerkiksi niiden ammattien osuus, joissa tehdään toistotyötä yli puolet työajasta on lisääntynyt huomattavasti viime vuosikymmenellä. Missään esimerkkiammatissa toistotyön osuus ei vähentynyt.

Tutkijat ovat kauttaaltaan huolestuneita monien työelämän osa-alueiden negatiivisesta kehityksestä. Lisäksi osa huonoja kehitystrendejä jää vaille huomiota, kun työelämän polarisoituessa monet tekevät entistä haastavampia töitä.

Työpaikoilla puhutaan kauniita sanoja henkilöstöstä voimavarana. Miten sitten on mahdollista, että nopean nousukauden aikana monilla työpaikoilla menee entistä huonommin. Estääkö kehittämistä se, että työnantajat eivät pidä ongelmina samoja asioita kuin työntekijät. Esimerkiksi graafisen alan työyhteisön toimivuutta käsittelevästä tutkimuksesta ilmenee, että työntekijät arvioivat päällikköporrasta kriittisemmin organisaationsa toimivuutta. Tutkimuksen mukaan suurimmat näkemyserot työntekijöiden ja työnantajien käsityksissä liittyivät henkilöstön vaikutusmahdollisuuksiin.

Tupakkalakkojen rinnalla voisi lopettaa töiden taylorisointia ja laihdutuskuurin ohessa voisi kokeilla vaikuttamista työmenetelmiin ja –järjestelyihin. Hopun ja kiireen voisi siirtää sauvakävelylenkille.

Satua, satua!

Mutta eikö kannattaisi edes kokeilla?

Hintaa on silläkin että ottaa päähän eikä ole enää kivaa? Työnilo katoaa henkilöstövähennysten myötä kiireen kitaan. Näkyy se ainakin työn laadussa — tässäkin jutussa.

…. ja he tekivät töitään onnellisena elämänsä loppuun.

…. ja niin he välillä sairastaen raatoivat sairaseläkkeelle asti.

Aino Pietarinen
Kristian Nivala, piirros

Vaikutusmahdollisuudet työhön eivät parantuneet 1990-luvulla lainkaan niissä ammateissa, joiden tilanne oli huono vuosikymmenen alussa. Vaikutusmahdollisuudet työtahtiin jopa heikkenivät useissa ammateissa.

Työn yksitoikkoisuus tai vaihtelevuus ei muuttunut seuranta-aikana. Ammattiryhmien väliset erot olivat kuitenkin suuria. Työn sisällöt jopa köyhtyivät ja yksinkertaistuivat useissa ammateissa. Saman työvaiheen toistaminen yleistyi useimmissa ammateissa 1990-luvun kuluessa, yhdessäkään ammatissa se ei vähentynyt.

Terveyttä haitallisesti kuormittavalla suurten vaatimusten ja huonon hallinnan alueella oli vuosikymmenen lopulla kolmannes ammattiryhmistä. Niissä työskenteli 570 000 työntekijää, eli lähes kaksinkertainen määrä vuosikymmenen alkuun verrattuna.

Työvoiman terveys heikkeni. Lähes puolessa ammattiryhmistä pitkäaikaissairauksien esiintyminen lisääntyi. Kolmanneksella työntekijöistä oli jokin lääkärin toteama pitkäaikaissairaus vuonna 1990 alle 10 prosentissa ammattiryhmistä, kun vuonna 1997 tällaisia ammattiryhmiä oli jo 24 prosenttia.

Suurten ikäluokkien ennenaikaisen työkyvyttömyyden on arvioitu maksavat yhteiskunnalle jopa 80—160 miljardia markkaa.

Tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen henkilöstösupistuksin sisältää huomattavia riskejä henkilöstön terveyden ja organisaation pitkän aikavälin kilpailukyvyn kannalta. Supistukset aiheuttavat terveyden kannalta kielteisiä muutoksia. Ja sairastavuus voi syödä tavoitellun taloudellisen hyödyn.

Sairauspoissaoloja on 60—80 prosenttia enemmän niillä, joilla työn hallinta on huono verrattuna niihin, joilla se on hyvä. Työn hallinnan vahvistamisen on havaittu vähentävän sairauspoissaolojen riskiä.