vane.jpg (302 bytes)

Luottamusmiehelle tieto uusista työntekijöistä

  Monilla työpaikoilla mennään pienempiin yksiköihin, mutta postin alalla on kuljettu päinvastaiseen suuntaan. Työnantaja Itella on karsinut pieniä toimipaikkoja kovalla kädellä.

– Meillä isoissa yhtiöissä on omat päätoimiset pääluottamusmiehet. Hajanaisempi Suomi katetaan päätoimisten aluepääluottamusmiesten verkostolla. Näitä on rapiat 20. Lisäksi työpaikoilla on luottamusmiehiä, joista osalla saattaa olla vastuullaan useampikin lähiseudun työpaikka, toteaa Posti- ja logistiikka-alan unionin järjestösihteeri Seppo Kinnunen.

Jäsenen kannalta Kinnunen pitää kaikkein tärkeimpänä työehtosopimuksen kirjausta siitä, että kaikista uusista työsopimuksista samoin kuin määräaikaisten sopimusten jatkosta tulee tieto luottamusmiehelle.

– Näin luottamusmies saa tiedon uusista työntekijöistä ja hän voi mennä tapaamaan heitä. Se on jäsenrekrytoinnin kannalta tärkeää, mutta myös siinä mielessä, että jäsen tutustuu luottamusmieheen ja jatkossa hänen on helpompi olla yhteydessä jo ennestään tuttuun.

AKT luottaa alueverkostoon

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton isoilla työpaikoilla on pääluottamusmiehen lisäksi useitakin luottamusmiehiä. Mutta jos työpaikalla ei ole luottamusmiestä, niin jäsenet soittavat aluetoimistoihin.

– Meillä ei ole alueellisia luottamusmiehiä, mutta yhdentoista aluetoimiston verkosto palvelee melko hyvin jäseniä, arvioi AKT:n järjestösihteeri Esa Tuominen.

AKT:n tavoitteena on, että jokaiselle työpaikalle valittaisiin luottamusmies. Tätä tehtävää ammattiosastot ovat hoitaneet Tuomisen mukaan vaihtelevasti. Ammattiosaston tehtävä on huolehtia siitä, että jokaiselle työpaikalle saadaan valittua luottamusmies. Nyt alalla on noin 600 luottamusmiestä.

Tuomisen mukaan ammattiosastojen perustehtävä on ollut hieman hukassa ja AKT on nyt alueellisissa tapahtumissa kiinnittänyt huomiota mm luottamusmiesten valinnan tärkeyteen. Luottamusmiesten valintaan kannustetaan ja liitto pyrkii luottamusmieskoulutuksella tukemaan luottamusmiehiä tehtävässään.

– Kysymys on paljolti tiedotuksesta. Työpaikoilla pitää ymmärtää valita luottamusmies ja luottamusmiehen pitää tiedottaa omasta tehtävästään työpaikalla.

– Liian usein myös ajatellaan, että liiton toimisto hoitaa asiat eikä itse tarvitse tehdä mitään.

Luottamusmies takaa paremmat työehdot

– Jokaiselle työpaikalle kannattaa valita luottamusmies. Luottamusmiehen kautta työpaikalle tulevat tiedot palkankorotuksista ja muista työsuhteen ehdoista. Meidän alalla työpaikoilla, joilla on luottamusmies, myös palkat ja muut työsuhteen ehdot ovat paremmat, muistuttaa Sähköliiton järjestöpäällikkö Reijo Salmi.

Sähköliiton ammattiosastojen viimeisen sääntömuutoksen jälkeen ammattiosastoilla on velvoite ohjata työpaikkatoimintaa, huolehtia siitä, että luottamusmiehet valitaan ja heitä tuetaan.

Järjestöpäällikkö Reijo Salmi korostaa, että jäsenen edunvalvonnan kannalta on huomattavasti turvallisempaa, jos työpaikalla on luottamusmies.

– Jos luottamusmiestä ei ole, niin yksittäisen jäsenen kynnys lähteä viemään asiaa on melko korkea. Jos taas työpaikalle on valittu luottamusmies, niin jäsen ei joudu silmätikuksi. Lisäksi luottamusmiehellä on parempi suoja takana.

– Koska elävässä elämässä luottamusmiehiä ei ole kaikilla työpaikoilla eivätkä kaikki työnantajat kuulu työnantajaliittoon, niin paineet kasvavat liittojen toimistoilla. Sähköliitossa paineet kaatuvat pitkälti viidelle alueasiamiehelle, jotka hoitavat käytännössä "luottamusmiestehtäviä". Silloin kun työnantaja kuuluu työnantajaliittoon, niin liitto voi neuvotella suoraan työnantajaliiton kanssa, Sähköliiton Salmi toteaa.

Yhdysmiehet rakennusalan työmailla

Lain mukaan jokaiselle työpaikalle yli kymmenen hengen työpaikalle on valittava työsuojeluvaltuutettu. Rakennusliiton työmailla toimivat yhdysmiehet ovat usein käytännössä työsuojeluvaltuutettuja, toki joskus myös luottamusmiehiä. Näin ollen Rakennusliitto saa yhdysmiehensä, joka hoitaa työmailla neuvontaa ja käy keskusteluja aliurakoijien ja rinnakkaisurakoijien luottamusmiesten kanssa.

– Yhdysmies hoitaa työmaan työsuojelutehtäviä, huolehtii myös aliurakoijien työntekijöiden järjestäytymisestä sekä on yhteydessä luottamusmiehiin. Varsinaisen edunvalvonnan hoitaa aina kyseisen yrityksen luottamusmies. Yhdysmies on toimiva viestinviejä, kertoo Rakennusliiton järjestösihteeri Jukka Asikainen.

Isoissa rakennusyrityksissä on omat pääluottamusmiehensä ja luottamusmiehensä sekä työsuojeluvaltuutettunsa. Yritysten luottamusmiehet hoitavat useiden työmaiden edunvalvonnalliset asiat, joita työmaan yhteysmies on saattanut hoidettavaksi. Jos taas jollain pienellä aliurakoitsijalla ei ole luottamusmiestä, niin työmaan yhdysmies antaa asian aluetoimiston hoidettavaksi.

Koska yhdysmiehellä on työsuojeluvaltuutetun aseman vuoksi parempi työsuhdeturva vain työmaan toiminnan ajan, niin siksi edunvalvontakysymykset siirtyvät firmojen luottamusmiesten tai aluetoimistojen hoidettavaksi.

– Vuosituhannen alussa oli pieni pelko luottamusmiesjärjestelmän kattavuudesta, koska suurten ikäluokkien kokenut luottamusmieskaarti alkoi jäädä eläkkeelle. Mutta yllättävän hyvin on saatu nuorta väkeä luottamusmiestehtäviin. Edunvalvonnan tukena on liiton kattava aluetoimisto verkosto, joista saadaan toimitsija nopeastikin työmaalle, muistuttaa Asikainen.

PAM jalkautuu työpaikoille

– Meidän alalla kaikille jäsenille ei ole tarjolla luottamusmiesten palveluja, mutta onneksi liiton valtakunnalliset palvelunumerot tuntuvat olevan jäsenten tiedossa, toteaa PAMin järjestöpäällikkö Heidi Lehikoinen.

PAMin aloilla on noin 50 työehtosopimusta ja niissä on hyvinkin erilaisia määräyksiä luottamusmiesjärjestelmästä. Kaupan alan tessissä on määräys pääluottamusmiehen valinnasta. Liitto satsaa luottamusmiesten koulutukseen ja kampanjointiin.

– Toimintaviikoilla olemme jo vuosia kiertäneet pieniä työpaikkoja. Siellä jututamme työntekijöitä, moni liittyy jäseneksi ja joillakin työpaikoilla sovitaan luottamusmiehen valinnasta tai sitten vastaillaan hyvinkin konkreettisiin kysymyksiin, joihin yleensä luottamusmiehet tietäisivät vastauksen. Jalkautumisviikkoja on ollut viime vuosina kolme. Vaikka käytössä ovat kaikki uudetkin viestintämuodot Facebookista alkaen, niin henkilökohtaista ihmiskontaktia ei voita mikään, vakuuttaa järjestöpäällikkö Heidi Lehikoinen.

Lehikoisen mukaan liitto kannustaa valitsemaan luottamusmiehiä, mutta usein työpaikoilla hoksataan asia vasta kun riitä on päällä. Se ei ole kovin hedelmällinen ajankohta luottamuksen rakentamiseen. Luottamusmies kannattaisi valita rauhallisena aikana, jotta ehdittäisiin rakentaa molemminpuolista luottamusta.

– Tärkeää on, että luottamusmiehellä on oikea ja todellinen neuvottelukumppani. Sen vuoksi luottamusmieskunnan rakenne voi vaihdella. Pienet työpaikat ja työntekijöiden osa-aikaisuus luovat lisähaastetta luottamusmiesten tehtävien hoitoon, Lehikoinen muistuttaa.

Aino Pietarinen

 

Palkkatyöläinen 29.11.2011 nro 5/11

hava500.jpg (350 bytes)

Palkkatyöläisen etusivullejutun alkuun

harpalk.gif (881 bytes)