
Ay-raati
perälaudasta
Turvalauseke tarpeen
Ay-raatilaiset ovat yhtä
mieltä siitä, että palkankorotuksista sovittaessa tarvitaan perälautaa, joka turvaa
palkankorotusten oikeudenmukaisen jaon, jos niiden jakotavasta ei päästä paikallisesti
sopimukseen. (Perälauta on sitova kirjaus siitä, kuinka työehtosopimuksen
määrittelemät palkankorotukset toteutuvat, jos sopimukseen ei päästä).
Työnantajille perälauta ei maistu. Työnantajapuoli on esittänyt tämän syksynkin
neuvotteluissa siitä luopumista.
Perälaudasta on syytä pitää kiinni, se tuo ryhtiä
neuvotteluihin, sanoo Ilppo Alatalo, Rikosseuraamusvirastossa työskentelevä
JHL:läinen ammattiosaston puheenjohtaja.
Alatalon mukaan osa työnantajista ei piittaa tasa-arvonäkökohdista ja silloin
perälauta on tarpeellinen.
On perälaudassa se huono puoli, että joskus siihen turvaudutaan turhankin
helposti, eikä edes yritetä neuvotella. Se ei ole työntekijöidenkään etu.

Hankolainen Keijo Larila sanoo, että ilman perälautaa ei yhtäkään sopimusta
ainakaan Metalliliitossa enää synny. Sopimukseen ei olisi päästy ilman perälautaa
tänäkään syksynä.
Mielestäni se on itsestäänselvyys. Perälauta estää työnantajan
epäoikeudenmukaisen käyttäytymisen. Valitettavasti mielivaltaisesti käyttäytyviä
työnantajia on edelleen.
Myös PAMin Päivi Arheniuksen on vaikea kuvitella työehtosopimusta
ilman perälautaa.
Ilman perälautaa voisi käydä niin, että yrityskohtaisissa neuvotteluissa osa
porukasta ei saisi minkäänlaisia palkankorotuksia.
Arhenius huomauttaa, että PAMin edustamilla aloilla on suuria eroja ja
neuvottelumahdollisuudet eri työpaikoilla vaihtelevat paljon.
Kaikilla ei esimerkiksi ole luottamusmiestä, joka kävisi paikalliset
neuvottelut.
Ammattiosaston puheenjohtajana toimiva Arhenius ymmärtää kyllä sen, että osa
korotuspotista voi olla esimerkiksi yrityksen tuloksesta riippuvainen.
Ilkka
Nokelainen Paperiliitosta on samoilla linjoilla muiden kanssa.
Perälautaa tarvitaan ehdottomasti.
Pääluottamusmiehenä toimivan Nokelaisen mukaan paikallinen sopiminen hakee vasta
muotoaan. Tällaisessa tilanteessa perälauta suojaa työnantajan mielivallalta.
Pirjo Pajunen
Palkkatyöläinen
29.11.2011 nro 5/11 |